Judas Priest - Live @ Rockfest, Hyvinkää 7.6.2018

Rockfest, Hyvinkää 6.-9.6.2018
Kuva: Rockfestin facebook-sivusto
Torstai-illan hämärtyessä Hyvinkään lentokentällä kuhisi. Valtava ihmisjoukko oli saapunut paikalle seuraamaan heavy metal -legenda Judas Priestin esiintymistä, jota ei olekaan kotimaamme kamaralla näkynyt useampaan vuoteen. Kyseessä oli myös allekirjoittaneen pitkään odottama tapaus, sillä yhtyeen keikkaa en ole aiemmin nähnytkään, vaikka bändi on ollut yksi suosikeistani jo useamman vuoden ajan. Vaikka Judas Priest on viime aikoina ollut melkoisessa pyörityksessä jäsenvaihdosten sekä terveysongelmien takia, on yhtye kuitenkin kunnostautunut studion puolella. Erityisesti uusin albumi "Firepower" on sen tason onnistuminen, että kiekko taistelee yhtyeen diskografian kärkipaikoista. Saavutus ei ole vähäpätöinen ottaen huomioon, että pitkän linjan hevibändi julkaisi ensimmäisen kiekkonsa jo vuonna 1974 ja nykyisellään yhtyeen monipuolinen tuotanto käsittää peräti 18 albumia.

Eikä yhtye loista vain studion uumenissa, sillä metalliryhmän esitys Rockfestissä oli silkkaa rautaa. Kun kello napsahti puoli yksitoista torstai-iltana, tiesi yleisö välittömästi, että nyt tarjolla on huikea kokemus. Valoilla kyllästetty lavashow sekä komeat puitteet takasivat silmänruokaa koko rahan edestä. Ja itse musiikki jytäsi erittäin hyvässä tasapainossa lävitse keikan. Välillä jopa tuntui, että konserttia olisi kuunnellut albumilta, sillä äänenlaatu oli ensiluokkaista. Yhtye esiintyi hyvällä sykkeellä ja erityisesti yhtyeen nuori kitaristi Richie Faulkner jaksoi heilua rokkikukon elkein ympäri lavaa samalla soittimestaan täsmällisesti riffimyrskyjä loihtien. Myös bändin livekitaristiksi kiinnitetty, paremmin tuottajana tunnettu Andy Sneap hoiti tonttinsa pettämättömällä ammattitaidolla ja mies istui yhtyeen riveihin varsin mallikkaasti. Todellisen kehujen ryöpyn ansaitsee kuitenkin bändin vokalisti Rob Halford, joka liki 70-vuotiaana on elämänsä vedossa. Miehen ääni kun taipuu lähes nuoruuden aikaisiin korkeuksiin ja tuntuu kestävän keikkakäytössä hämmästyttävän hyvin. Halfordin ulosanti ei häpeile millään osa-alueelle esimerkiksi 80-luvulla julkaistujen albumien vokalisointiin verrattuna, joka tuntuu aivan uskomattomalta.

Judas Priest takoi komean puolitoistatuntisen keikan, joka nousi helposti koko Rockfestin parhaimpien esitysten joukkoon. Settilista oli täynnä timantteja, joista erityisesti Painkiller, Freewheel Burning sekä The Ripper nostivat kylmiä väreitä pintaan. Yhtyeen keikka oli kaikinpuolin onnistunut elämys, joka loisti upeiden kappaleiden, komean visuaalisen tykityksen sekä erinomaisesti yhteensoittavan ja energisen yhtyeen ansiosta. Vaikka moni ei pidä nykyistä Judas Priestiä edes oikeana Judas Priestinä, koska bändin riveistä ovat poistuneet kulta-ajan kitaristikaksikko Glenn Tipton ja K.K. Downing, osoitti yhtye torstai-iltana epäilijöiden purnauksen tarpeettomaksi. Judas Priest vuosimallia 2018 elää ja voi hyvin. Yhtyeen Rockfestin esitys jää muistoihin yhtenä parhaimmista keikoista, joita vuosien varrella on tullut koskaan nähtyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti