Bird Box

Bird Box
2018
Kuva: Wikipedia
Vuonna 2018 ilmestynyt jännityselokuva "Bird Box" muodostui yhdeksi julkaisuvuotensa puhutuimmista ja eniten nettimeemejä synnyttäneistä elokuvista. Eikä suinkaan sen takia, että kyseessä olisi elokuvataiteen merkkipaalu, vaan siksi, että elokuvan innoittamina monet ihmiset halusivat toteuttaa elokuvan innoittamina ties mitäkin arjen toimintoja sekä älyttömyyksiä- tietenkin silmät sidottuina. Oli tämä sitten järkevää tai ei, niin ainakin elokuva herätti kiinnostusta ja nousi massojen tietoisuuteen. Nämä nettimaailman hupailut ovat ehkä parasta, mitä leffalla on tarjota, sillä elokuvana "Bird Box" on kaksijakoinen tapaus. 

Lähtökohdiltaan ja idealtaan "Bird Box" on äärimmäisen mielenkiintoinen. Maailman valtaa salaperäinen voima, joka ajaa jokaisen sen näkevän pakonomaiseen itsetuhoisuuteen. Tämä johtaa maailmanlaajuiseen katastrofiin ja massahysteriaan, jonka seurauksena koko nykymuotoinen maailmamme romahtaa ja sadattuhannet ihmiset menettävät henkensä. Ainoa keino tältä ilmiöltä suojautumiseksi on peittää näköaistinsa, koska tällöin sen vaikutukset voi välttää. Ja jottei hommasta tulisi liian helppoa, on ihmisiä, jotka eivät reagoi ilmiöön yhtä voimakkaasti. Näistä ihmisistä syntyy uhkaavia, salaperäisen voiman alle altistuneita palvelijoita, joka pyrkivät saattamaan selviytyjät "isäntänsä" vaikutusvallan alle. Kehenkään ja mihinkään ei siis voi luottaa. 

Kiinnostava tarina sekä erinomaiset näyttelijäsuoritusten kanssa (erityisesti pääosassa loistava Sandra Bullock tekee upean roolisuorituksen) ovat ainoat asiat, joista "Bird Box" ansaitsee kehuja. Vaikka kyseessä on jännityselokuva, ei tämä onnistu saavuttamaan täyttä potentiaaliaan oikeastaan missään vaiheessa. Välillä mukana on miellyttävän painostavia hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan lopputulos jää hyvin latteaksi. Side silmillä tapahtuva juoksentelu ei ole läheskään niin kuumottavaa, kuin ajatuksen tasolla voisi luulla. Elokuva ei myöskään onnistu rytmittämään tarinaansa kunnolla. Äidin ja lasten matkaa halki karujen metsämaisemien katkotaan aivan liikaa takaumilla, jotka eivät kunnolla tuo elokuvaan mitään. Takaumat ovat turhan pitkiä haukaten ison osan elokuvan kestosta ja silti jää tuntuma, ettei näissä esiintyvien hahmojen kohtalosta jaksa kiinnostua tai välittää. Tämä tekee elokuvasta paikoitellen hyvinkin puuduttavan, sillä lopputulos ei keskity vahvuuksiinsa. Rehellisenä selviytymiskauhuna tämä toimisi varmasti paremmin, mutta nyt mukaan on yritetty ängetä liikaa tavaraa. 

Lopputulos on harmittava, sillä tämänlaisella konseptilla olisi ollut mahdollisuuksia luoda aidosti ahdistavaa ja hyytävää jännitystä. Nyt homma jää kuitenkin kädenlämpöiseksi. Vaikka elokuvassa on hyvät hetkensä, on "Bird Box" kuitenkin pettymys.