Ukonvaaja

Ukonvaaja
2016
Kuva: Discshop.fi -sivusto
"Ukonvaaja" on vuonna 2016 ilmestynyt, joukkorahoituksella toteutettu dokumentti, joka käsittelee vanhaa suomalaista luonnonuskoa sekä mytologiaa. Kertojana toimii CMX-yhtyeestä tuttu A.W. Yrjänä, jonka luvataan tekevän dokumentin aikana henkisen matkan omille kulttuurijuurille. 

Tämänlaisia lupauksia "Ukonvaaja" maalailee esittelytekstissään. Vaikka näin massiivista matkaa ei lopulta saada puristettua 88-minuuttiselle dokumentille, on kyseessä silti ansiokas ja kiinnostava tietopaketti kaikille suomalaisesta luonnonuskosta sekä mytologiasta kiinnostuneille.

"Ukonvaaja" ei avaa tyhjentävästi suomalaista luonnonuskoa sekä tähän liittyvää mytologiaa, vaikka tarjolla on paljon asiaa. Mukavan yleiskatsauksen "Ukonvaaja" kuitenkin antaa. Tarjolla on paljon mielenkiintoista nippelitietoa käsiteltävästä aiheesta sekä kiinnostavia kokonaisuuksia esimerkiksi uskomuksista maailman syntyyn liittyen. Nämä aihepiirit linkitetään loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, kun päähenkilönä toimiva A.W. Yrjänä kiertää tutkimassa kotimaamme luonnonuskoon liittyviä paikkoja sekä keskustelee aiheeseen syvemmin perehtyneiden asiantuntijoiden kanssa. 

"Ukonvaaja" on miellyttävästi rakennettu dokumentti. Erilaisia toteuttamistapoja olisi varmasti ollut useita, mutta luonnosta vieraantuneen miehen matka omille kulttuurijuurilleen on ehdottomasti se, johon nykysuomalainen pystyy helpoiten samaistumaan. Tämän ratkaisun myötä tarina tuntuu etenevän järkevästi, jonka lisäksi A.W. Yrjänän suulla esitetään ne samat kysymykset, joita moni katsoja pyörittelee myös omassa mielessään. A.W. Yrjänä on muutenkin nappivalinta dokumentin kertojaksi, sillä miehen ääni sekä olemus sopivat täydellisesti käsiteltävään aihepiiriin.

Täydellinen paketti "Ukonvaaja" ei kuitenkaan ole. Suurin ongelma muodostuu liian lyhyestä kestosta, sillä puolitoistatuntinen dokumentti jättää nälkäiseksi. Tätä olisi mielellään katsonut lisääkin ja tietosisältöä olisi voinut olla huomattavasti enemmän. Aihepiiristä on kuitenkin kirjoitettu useita järkälemäisiä kirjoja, joten lähdemateriaalista tämä ei ole varmasti jäänyt kiinni. Lisäksi "Ukonvaaja" tuntuu paikoitellen häiritsevällä tavalla kotikutoiselta. Liekö sitten tähän vaikuttanut se, ettei dokumentti saanut hakemaansa täyttä summaa joukkorahoituksen kautta? Oli syy mikä tahansa, lopputulos olisi voinut olla näyttävämpikin sekä mietitymmän oloinen, jotta se olisi tehnyt paremmin kunniaa käsiteltävälle aihepiirille.

"Ukonvaaja" on kuitenkin positiivinen yllätys. Suomen luonnonusko on ammentanut voimansa kauniista luonnostamme ja sen tuhansista järvistä sekä laajoista metsistä. Tämän kuvauksessa "Ukonvaaja" onnistuu erinomaisesti. Vaikka asiasisältöä voisi olla enemmänkin, on mukana niin paljon kaunista kuvastoa Suomen monimuotoisesta luonnosta, että dokumenttia seuraa jo pelkästään tästä syystä. Puutteistaan huolimatta "Ukonvaaja" on kiinnostava ja tarpeellinen teos, joka synnyttää palavan halun tutustua tarkemmin suomalaiseen luonnonuskoon sekä lähteä samoamaan kotimaamme kauniisiin metsiin.