La La Land

La La Land
2016
Kuva: New York Times
Vuonna 2016 ilmestynyt "La La Land" on elokuva, jota en koskaan uskonut katsovani tai josta en olisi koskaan uskonut nauttivani. Romanttiset elokuvat yleensäkin ovat itselleni vähemmän katsottu elokuvagenre, puhumattakaan musikaaleista, joita en ole koskaan ymmärtänyt. "La La Land" on kuitenkin juuri sellainen elokuva, joka muistuttaa, mitä nämä leffagenret parhaimmillaan tarjoavat."La La Land" on huikea kokemus, todellista elokuvan taikaa parhaimmillaan. 

Tarinaltaan "La La Land" voi äkkisestään tuntua turhankin yksinkertaiselta. Muusikonalku ja näyttelijäurasta haaveileva neito ovat hakeutuneet Los Angelesiin unelmanaan menestyä valitsemillaan urillaan. Ryan Gosling ja Emma Stone loistavat pääosissa herättäen hahmot upealla tavalla eloon. Elokuvan tarinallinen kehys keskittyy näiden kahden edesottamuksiin, mutta "La La Land" on kertomus paljon muustakin. Se on tarina lapsekkaasta uskosta tulevaisuuteen, siitä, että unelmiaan tulee seurata, mutta myös tarina pettymyksistä ja menetyksistä. Se on tarina nimenomaan myös sen keskiössä olevasta kaupungista: Los Angelesista ja Hollywoodista, siitä kuinka tuhannet ihmiset ovat aikojen saatossa saapuneet kaupunkiin suurten unelmien perässä ja siitä, kuinka osa heistä on onnistunut toisten epäonnistuessa. Tämä vahva kehys tekee tarinasta moniulotteisen ja kiinnostavan, aidosti koskettavan.

"La La Land" loistaa oikeastaan jokaisella osa-alueella. Se on kuvaukseltaan upea taideteos, joka yhdistelee satumaisia elementtejä muuten arkipäiväiseen realismiin. Rakastuessa musiikki soi, normaali muuttuu taianomaiseksi ja mikä vain on mahdollista. "La La Land" kurkistaa hienosti ihmismielen sisään ja tuo sen ruudulle kaikkien nähtäväksi. Myös musiikkia hyödynnetään oikealla tavalla. Elokuvassa kuultavat kappaleet sopivat tilanteisiin ilman, että ne tuntuvat päälle liimatuilta. Ne myös toimivat oivana tehokeinona. Elokuvan toiveikkaassa alussa musiikkia on korostetusti monessa kohtaa, tunnepitoisissa hetkissä näiden merkitys lisääntyy. Kun harmaa arki ja pettymykset puskevat päälle, myös musiikki vaimenee pitkiksi ajoiksi. Lopussa korostetaan, kuinka musiikilla voidaan luoda uusia maailmoja, kuinka kuulemamme kappaleet ovat kuin aikakapseleita, jotka saavat meidät muistamaan menneisyytemme. "La La Land" ei ole siis vain hieno tarina kahdesta ihmisesta, se on hieno tarina Los Angelesista ja kyseisen kaupungin luonteesta sekä ennenkaikkea vakuuttava tarina musiikista ja sen voimasta.

Ainoa miinuspuoli elokuvassa on se, että se ei uppoa liiaksi hahmojen pään sisään. Erilaisia päätöksiä tehdään ja näistä puhutaan, mutta se, mitä ajatustyötä näihin liittyy, jätetään sanoittamatta. Elokuva on toki looginen, mutta joitain rakenteita ja jännitteitä olisi saanut venyttää lisää. Esimerkiksi Goslingin esittämän Sebastianin liittyminen yhtyeeseen ja tämän jälkeen papatettu puheenvuoro aikuistumisesta tuntuu lähes absurdilta, koska tähän liittyvää prosessia ei kuvata lainkaan. Se on toki loogista ja ymmärrettävää, mutta se jää lopulta epämääräiseksi. Samanlaista pientä ongelmaa löytyy sieltä täältä. Ongelmaksi tästä ei kuitenkaan ole, kyseessä on enintään pieni kauneusvirhe.

Kaiken kaikkiaan "La La Land" on upea elokuva. Hienosti toteutettua leffaa voi suositella jokaiselle, vaikkei tämäntyylinen materiaali itseään lähtökohtaisesti kiinnostaisi. "La La Land" kaappaa mukaansa vahva visiollaan ja hämmästyttää monessa kohtaa upealla kuvastollaan. "La La Land" on elokuvaa parhaimmillaan.

Bird Box

Bird Box
2018
Kuva: Wikipedia
Vuonna 2018 ilmestynyt jännityselokuva "Bird Box" muodostui yhdeksi julkaisuvuotensa puhutuimmista ja eniten nettimeemejä synnyttäneistä elokuvista. Eikä suinkaan sen takia, että kyseessä olisi elokuvataiteen merkkipaalu, vaan siksi, että elokuvan innoittamina monet ihmiset halusivat toteuttaa elokuvan innoittamina ties mitäkin arjen toimintoja sekä älyttömyyksiä- tietenkin silmät sidottuina. Oli tämä sitten järkevää tai ei, niin ainakin elokuva herätti kiinnostusta ja nousi massojen tietoisuuteen. Nämä nettimaailman hupailut ovat ehkä parasta, mitä leffalla on tarjota, sillä elokuvana "Bird Box" on kaksijakoinen tapaus. 

Lähtökohdiltaan ja idealtaan "Bird Box" on äärimmäisen mielenkiintoinen. Maailman valtaa salaperäinen voima, joka ajaa jokaisen sen näkevän pakonomaiseen itsetuhoisuuteen. Tämä johtaa maailmanlaajuiseen katastrofiin ja massahysteriaan, jonka seurauksena koko nykymuotoinen maailmamme romahtaa ja sadattuhannet ihmiset menettävät henkensä. Ainoa keino tältä ilmiöltä suojautumiseksi on peittää näköaistinsa, koska tällöin sen vaikutukset voi välttää. Ja jottei hommasta tulisi liian helppoa, on ihmisiä, jotka eivät reagoi ilmiöön yhtä voimakkaasti. Näistä ihmisistä syntyy uhkaavia, salaperäisen voiman alle altistuneita palvelijoita, joka pyrkivät saattamaan selviytyjät "isäntänsä" vaikutusvallan alle. Kehenkään ja mihinkään ei siis voi luottaa. 

Kiinnostava tarina sekä erinomaiset näyttelijäsuoritusten kanssa (erityisesti pääosassa loistava Sandra Bullock tekee upean roolisuorituksen) ovat ainoat asiat, joista "Bird Box" ansaitsee kehuja. Vaikka kyseessä on jännityselokuva, ei tämä onnistu saavuttamaan täyttä potentiaaliaan oikeastaan missään vaiheessa. Välillä mukana on miellyttävän painostavia hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan lopputulos jää hyvin latteaksi. Side silmillä tapahtuva juoksentelu ei ole läheskään niin kuumottavaa, kuin ajatuksen tasolla voisi luulla. Elokuva ei myöskään onnistu rytmittämään tarinaansa kunnolla. Äidin ja lasten matkaa halki karujen metsämaisemien katkotaan aivan liikaa takaumilla, jotka eivät kunnolla tuo elokuvaan mitään. Takaumat ovat turhan pitkiä haukaten ison osan elokuvan kestosta ja silti jää tuntuma, ettei näissä esiintyvien hahmojen kohtalosta jaksa kiinnostua tai välittää. Tämä tekee elokuvasta paikoitellen hyvinkin puuduttavan, sillä lopputulos ei keskity vahvuuksiinsa. Rehellisenä selviytymiskauhuna tämä toimisi varmasti paremmin, mutta nyt mukaan on yritetty ängetä liikaa tavaraa. 

Lopputulos on harmittava, sillä tämänlaisella konseptilla olisi ollut mahdollisuuksia luoda aidosti ahdistavaa ja hyytävää jännitystä. Nyt homma jää kuitenkin kädenlämpöiseksi. Vaikka elokuvassa on hyvät hetkensä, on "Bird Box" kuitenkin pettymys. 

Stam1na - Betelgeuse

Stam1na
Betelgeuse 2021
Kuva: Apple Music- sivusto
Stam1na pohjusti helmikuun lopulla ilmestyvää "Novus Ordo Mundi" -albumiaan toteamalla kiekon olevan paluu yhtyeen alkuaikojen raakuuteen ja raivoon. Eikä tämä kuulostanut lainkaan huonolta suunnalta, sillä henkilökohtaisesti nostan yhtyeen levyt "Raja" sekä "Uudet kymmenen käskyä" bändin tuotannon parhaimmistoon. Ei Stam1na huonoa ole ollut uusimmilla levyilläänkään, mutta jopa taidemetallin puolelle välillä kellahtaneen ulosannin jälkeen rehelliselle"tunti turpaan tauotta"-tyyliselle murjonnalle oli kysyntää.

Ennakkomaistiaiset tulevalta kiekolta eivät kuitenkaan täysin varauksetonta innostusta ole synnyttäneet. Suoraviivainen metallirymistely "Sirkkeli" esitteli armottomasti päälle puskevan Stam1nan, jossa on voimaa kuin pienessä (Lemin) kylässä. Jotain kappaleesta kuitenkin jäi uupumaan. Suoraviivainen veto toki täyttää paikkansa livesetissä takuuvarmana moshpit-biisinä, mutta silti yksioikoisuus teki lopputuloksesta tylsän kuuloisen. Stam1na on kuitenkin osoittanut osaavansa yhdistellä metallipitoista ilmaisua tarttuvuuteen kappaleilla "Viisi laukausta päähän" sekä "Lääke", joihin verrattuna "Sirkkeli" tuntui luottavan liikaakin raskauteensa ja vauhdikkuuteen.

"Betelgeuse" ei valitettavasti onnistu muuttamaan odotuksia ainakaan positiivisempaan suuntaan. Vaikka kappaleessa on huomattavasti enemmän sävykkyyttä kuin aiemmin julkaistussa "Sirkkeli"-kiihdyttelyssä, jättää lopputulos silti tyytymättömän olon. Kappaleen mukavasti aaltoileva kertosäe, komea soolo sekä taustalaulut ovat toki varsin komeaa kuultavaa, mutta ei tässä mitään poikkeuksellisen hienoa ole. Kokonaisuudesta on hankalaa nostaa esille mitään erityisen puhuttelevaa. Tämä on juuri sitä perushyvää Stam1naa, joka ei sinällään aiheuta minkäänlaista ärsytystä, muttei myöskään puhuttele millään tasolla.

On sinällään huolestuttavaa, jos nämä kaksi kappaletta ovat "Novus Ordo Mundi" -kiekon terävimmät keihäänkärjet. Alkuaikojen energisyys ja "keep it simple" -mentaliteetti vaikuttavat ajatuksen tasolla kiinnostavalta lähtökohdalta uudelle Stam1na-albumille, mutta nyt yhtye tuntuu hukanneen jotain olennaista ilmaisussaan. Jospa täyspitkän muodossa homma toimii paremmin ja myös etukäteen ilmestyneet kappaleet löytävät paikkansa levykokonaisuudesta, sillä näillä näytöillä Stam1na vaikuttaa olevan matkalla kohti samanlaista floppia, jonka yhtye järjesti Nocebo-kiekollaan. 

Kappaleen löydät yhtyeen Youtube-kanavalta.

Bloodred Hourglass - Drag Me the Rain

Bloodred Hourglass
Drag Me the Rain 2021
Kuva: Yhtyeen virallinen nettisivu

Melodinen kuolonmetalli on metallimusiikin alalaji, jonka nimissä sikiää erilaisia bändejä kuin sieniä sateella. Tämän vuoksi itselleen tuntemattomiin yhtyeisiin tulee harvemmin sen tarkemmin syvennyttyä, sillä moni tyylilajin edustajista hukkuu harmaaseen massaan. Tämä on harmi, sillä joukossa olisi varmasti monia timantinkovia metalliryhmiä, jotka todella ansaitsisivat päästä levylautaselle.

Kotimainen Bloodred Hourglass on kuitenkin niitä yhtyeitä, jotka ovat pyristelleet itsensä esille. Useamman hienon kiekon julkaissut metalliryhmä nousi itselleni tietoisuuteen uusimmalla täyspitkällään "Godsend", jolla yhtyeen kehitys saavutti uuden tason niin sävellyksien kuin tuotantopuolen osalta.

Nappisuorituksen jälkeen odotukset uuden materiaalin suhteen olivatkin korkealla, vaikka muutokset bändin kokoonpanossa lisäsivät tähän uudenlaisen jännitysmomentin. Ylletäänkö enää samalla tasolle, kun bändin pääsäveltäjä on hypännyt kelkasta?

"Drag Me the Rain" osoittaa, ettei syytä huoleen ole. Bloodred Hourglass on edelleen tiukassa iskussa, sillä ensimmäinen siivu bändin tulevalta levyltä ylittää kaikki odotukset. Tarjolla on kaikkea sitä, mitä yhtyeeltä odottaa saattaa: raskasta ja ruhjovaa kitarointia, jo ensikuuntelulla korvaan tarttuvia melodioita sekä mukana hoilattava, upea kertosäe. Biisi on tajuntaan meteoriitin lailla rysähtävä järkäle, joka tuo mukavalla tavalla mieleen vanhemman In Flamesin - varsinkin melodioidensa puolesta. Lopputulos on äärimmäisen vaikuttava. Harva kappale kaappaa näin voimakkaasti mukaansa, mutta "Drag Me the Rain" on niitä biisejä, joita on lähes pakko kuunnella uudestaan ja uudestaan. Omilla listoillani kuuntelukerrat ovat julkaisun jälkeen nousseet jo toiselle sadalle, joka kertoo kaiken olennaisen kappaleesta ja sen tarttuvuudesta.

Odotukset yhtyeen tulevaa kiekkoa kohtaan nousivat tämän sinkkuvedon myötä uusiin sfääreihin. Jos albumilla on tarjota enemmänkin tämänkaltasia ässävetoja, on helppo uskoa, että luvassa on yksi tämän vuoden parhaimmista metallilevyistä.

"Drag Me the Rain" löytyy yhtyeen viralliselta Youtube-kanavalta.

Spotlight

Spotlight
2015
Kuva: Amazon-sivusto
Nykypäivän uutisotsikoita seuratessa on helppo unohtaa, minkä takia journalismia oikeastaan tarvitaan. Erityisesti iltapäivälehtien klikkiotsikot, tyhjänpäiväiset julkkisuutiset sekä monien asioiden tarpeeton paisuttelu ovat ajaneet monet ihmiset suhtautumaan jopa vihamielisesti kaikkea uutisointia koskaan. Ilmiö on valitettava, sillä parhaimmillaan toimittajien tinkimättömyydellä ja uurastuksella on mahdollista muuttaa koko maailmaa. Sanomalehti The Boston Globen vuonna 2002 julkaisema juttu katolisen kirkon laajoista hyväksikäyttötapauksista on vain yksi esimerkki journalismin voimasta. Vuonna 2015 ilmestynyt "Spotlight"-elokuva sukeltaa tämän skandaalin maailmaan tapauksen parissa työskennelleiden toimittajien näkökulmasta.

Mielenkiintoisia tai jännittäviä elokuva-aiheita pohtiessa ei ensimmäisenä nouse mieleen leffa, joka kertoo tutkivasta journalismista tai kirkkoon kohdistuvasta hyväksikäyttöskandaalista. "Spotlight" osoittaa tällä saralla epäilykset heti kättelyssä vääriksi. Jännittävä ja tiukasti otteeseensa nappaava trilleri on surullisesta aiheestaan huolimatta yksi vaikuttavimmista elokuvista, joita viime vuosikymmenellä on julkaistu. Leffan saama Oscar- palkinto parhaasta elokuvasta on mennyt oikeaan osoitteeseen.

"Spotlight" vakuuttaa monella tasolla. Näyttelijätyö on säkenöivää, kuvaus toimivaa ja äänimaailma tukee hienosti elokuvan tunnelmaa. Puitteiltaan "Spotlight" on erinomaisesti rakennettu kokonaisuus. Traaginen tarina onnistutaan myös hienolla tavalla siirtämään valkokankaalle, vaikka jännitteen rakentamisessa kompuroidaan. Seksiskandaalin asteittainen paljastuminen ja kaikki siihen liittyvä salailu muodostavat mukaansatempaavan ja hykerryttävän tarinan, mutta kokonaisuus ei aivan hyödynnä kaikkea niitä mahdollisuuksia, joita olisi ollut tarjolla. "Spotlight" ei täysin onnistu ikuistamaan tapaukseen liittyviä epäilyksiä ja epävarmuutta, jota toimittajaryhmä kokee suuren vyyhden pikkuhiljaa auetessa. Tästä olisi voinut saada loistavaa draamaa unettomien öiden, henkilökohtaisten tunnevyöryjen sekä kaiken epäilyn myötä, mutta tällä osa-alueella ei sukelleta riittävän syvälle päähenkilöiden mielenmaisemaan. Fokus pidetään harmittavasti yleisellä tasolla, vaikka mahdollisuudet ihmisyyden syväluotaamiseen olisi ollut mahdollista niin päähenkilöiden kuin esimerkiksi kirkon edustajien kohdalla. Vastaavanlainen oikominen on välillä erittäin häiritsevää. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terroritekojen merkitys elokuvan tapahtumien kannalta jää ikävästi taka-alalle, vaikka tämän vaikutusta Spotlight-ryhmän toimintaan kovasti pyritään alleviivaamaan.

Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä seikkaa, että "Spotlight" on viihdyttävä ja mielenkiintoinen elokuva. Vaikkei se hyödynnä roolihahmojensa pään sisäistä maailmaa niin hyvin, kuin tämä olisi ollut mahdollista, on lopputulos kaikesta huolimatta vaikuttava ja puhutteleva kokonaisuus. "Spotlight" ei ole vain hyvää ja hienosti toteutettua elokuvaviihdettä, vaan se tarjoaa myös mielenkiintoisen katsauksen journalismin maailmaan. Lisäksi se on kunnianosoitus kaikkia niitä toimittajia sekä reporttereita kohtaan, jotka itseään säästelemättä pyrkivät muuttamaan maailmaa yksi uutisartikkeli kerrallaan.