District 9

District 9
2009
Kuva: Sony Pictures -sivusto

Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut "District 9" on varsinainen outolintu elokuvataivaalla. Moneen venyvä leffa kun tarjoaa tunteisiin menevää draamaa, syvällisiä teemoja sekä komeasti etenevää toimintaa, jotka sekoitetaan saumattomalla tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Eikä lopputulos ole epämääräinen sekasotku, vaan hyvällä maulla koostettu teos, joka toimii erittäin hyvin.

Elokuvan taustatarina on kutkuttava. Maahan pari vuosikymmentä takaperin saapunut UFO-yhdyskunta ei tullutkaan scifi-elokuvien hengessä tuhoamaan ihmiskuntaa, vaan riutunut muukalaisjoukko päätyi maapallon asukkaiden armoille saavuttuaan Johannesburgin yläpuolelle. Alkuhämmästyksen jälkeen ulkoavaruuden olennot sijoitettiin valtavalle pakolaisleirille, josta on muodostunut vuosien saatossa eristetty slummialue, joka tunnetaan nimellä District 9.

Itse elokuva kertoo tilanteesta, jossa ihmisten ja avaruusolentojen välit ovat jännittyneet pisteeseen, jossa muukalaiset halutaan siirtää pois suurkaupungin ytimestä. MNU-viraston virkamies Wilkus Van De Merwe saa tehtäväkseen johtaa siirtourakkaa, joka ei kuitenkaan suju ongelmitta. Mies altistuu projektin aikana salaperäiselle aineelle, joka alkaa muuttamaan häntä avaruusolennoksi. Eikä yksinkertaiseksi uumoiltu joukkosiirtokaan suju murheitta, sillä mellakat sekä kapinamieliala nostavat jännitteitä entisestään.

"District 9" kertoo tarinansa mielenkiintoisella tavalla. Elokuva on tyyliltään näennäisdokumentti, jonka aikana seurataan virkamiesten ja sotilaiden työsarkaa slummialueella, jossa muukalaisia häädetään kodeistaan. Tehokeinona käytetään kuvitteellisia uutislähetyksiä sekä erinäisten ihmisten haastatteluja, jotka voimistavat fiilistä dokumenttielokuvasta. Välillä elokuva etenee perinteisemmän kuvauksen keinoin, vaikka käsivaralla kuvatut kohtaukset pitävät koko ajan fiiliksen kotikutoisesta ja maanläheisestä lähestymistavasta. Kuvaustyyli tuo mieleen muut fiktiodokumentit tyyliin "Blair Witch Project". Kyseisen tehokeino luo elokuvaan mukavaa särmää vahvistaen tarinan immersiota.

Tarinan pohjalla olevat teemat on harvinaisen puhuttelevia. Erityisesti erilaisten kulttuurien yhteentörmäyksestä sekä heikomman sortamisesta saadaan luotua ajatuksia synnyttävää sisältöä ilman, että sävy tuntuu saarnaavalta. Jos vastaavanlainen elokuva luotaisiin eri ihmisryhmien välisellä tarinalla, saattaisi kokonaisuus tuntui täysin erilaiselta. Sekoittamalla mukaan avaruusolennot, homma vedetään sen verran ylitse, että sen vahvuudet ja sanoma ovat hieman helpommin sulavassa muodossa. Elokuva onnistuu tarjoamaan kantaaottavan sisältönsä tallomatta hyvän tarinan ja viihdyttävyyden varpaille.

Vakava sanoma jalostetaan loistavaksi draamaksi, mutta "District 9" ei tyydy pelkästään tähän. Loppupuolella leffa nimittäin vaihtaa turbovaihteen silmään, jolloin elokuva äityy näyttäväksi toimintarainaksi, jossa riittää vauhtia, räjähtäviä ruumiita ja vaarallisia tilanteita. Ohjaaja Neill Blomkamp on varsinainen taituri, sillä miehen hyppysissä pysyy vaivattomasti vakuuttava draama sekä adrenaliinin täyteinen toimintarymistely. Elokuvassa viljellyt action-kohtaukset ovat hienosti toteutettu ja ne hyödyntävät nokkelasti muukalaisteknologian sekä tarinan luomia mahdollisuuksia.

"District 9" on vakuuttava kokemus, joka sotkee onnistuneella tavalla yhteen pakettiin monipuolisen kattauksen eri elokuvaryhmien vahvuuksia. Lopulta hieman jää harmittamaan loppupuolen kiihdyttely, sillä elokuva ei draaman kaarta saa muodostettua täydelliseksi, sillä esimerkiksi Wilkuksen traaginen muodonmuutos ei herätä niin suuria tunnekuohuja, kuin elokuvan alku antaa odottaa. Mutta kun lopputulos on näin toimiva, ei suurempiin narinoihin ole aihetta, vaan elokuvan ainutlaatuisen pyöritykseen antautuu mielellään. Nautitpa elokuvasta koskettavana tarinana tai räjähtävänä toimintana, ei "District 9" jätä kylmäksi.

Puluboin ja Ponin leffa

Puluboin ja Ponin leffa
2018
Kuva: Elokuvan virallinen sivusto

"Puluboin ja Ponin leffa" on tarina kasvamisesta, mielikuvituksen voimasta sekä erilaisten maailmojen yhteentörmäyksestä. Elokuva kertoo ensimmäiselle luokalle menevästä Mai-tyttösestä, joka ei kuitenkaan halua mennä kouluun, vaan tekoturpaan sonnustautunut neito haluaa olla poni. Lisäksi soppaa saapuu sekoittamaan mielikuvituskaveri puluboi, joka tuntuu kanavoivan Main ristiriitaiset ajatukset helpommin sulateltavaan muotoon huumorin keinoin. Puluboin ja Ponin kesäloma kasvaa nopeasti taianomaiseksi seikkailuksi, jossa jokainen oppii itsestään uutta.

Kiinnostavat lähtökohdat eivät kuitenkaan riitä, sillä filminä "Puluboin ja Ponin leffa" ei suuremmin sytytä. Elokuvan ohjannut Mari Rantasila on ansainnut kannuksensa lastenleffojen saralla kolmella ensimmäisellä Risto Räppääjä -elokuvalla, mutta jo tuolloin lipsumista oli havaittavissa. Viimeisimpien RR-leffojen kohdalla kiinnostavat tarinat sekä kaikinpuolin laadukkaat kokonaisuudet korvattiin yliampuvalla outoilulla, jota korostettiin tyhjänpäiväisellä komiikalla, omituisilla erikoisefekteillä sekä täysin överiksi vedetyllä näyttelemisellä. Aiemmin mausteeksi tarkoitetut tehokeinot alkoivat muuttua pääasiaksi.

"Puluboin ja Ponin leffa" jatkaa samaa linjaa, sillä elokuva keskittyy liiaksi kuvaamaan päähahmojen omituista häröilyä. Toki sekaan on eksytetty selkeitä teemoja - kuten se, että jokainen on arvokas sellaisena kuin on -, mutta erityisen syvälliseksi ei heittäydytä. Elokuvan tarjoamat opetukset kun ovat tuttua peruskauraa jokaisesta lastenleffasta. Sisällöllistä onttoutta paikataan puluboin sekä ponin keskenäisellä sekoilulla, jota onkin tarjolla koko elokuvan keston ajan. Vaikka elokuva on paikoin hyvinkin näyttävä ja hauska, alkaa ylitse vedetty hörhöily lopulta ärsyttämään, sillä tarinalta ja elokuvalta puuttuu tukeva pohja.

Lastenelokuvat ovat parhaimmillaan, kun ne tarjoavat eri näkökulmia kaikenikäisille katsojille. "Puluboin ja Ponin leffa" tyytyy tarjoamaan ohueksi jäävän tarinansa sekä päälleliimatut teemansa överiksi vedetyllä sekoilulla kuorrutettuna, josta ei jää käteen lopulta paljoakaan. Perheen pienimmät ehkä viihtyvät hassuttelun parissa, mutta vähänkään ajatteleva katsoja alkaa nopeasti vilkuilemaan kelloaan. "Puluboin ja Ponin leffa" onnistuu värikkyydestään huolimatta olemaan yllättävän mitäänsanomaton elokuva.

Se

Se
2017
Kuva: Warner Bros -sivusto

Kun klovnin hahmon ottanut pahuus alkaa jälleen kerran terrorisoimaan Derryn pikkukaupunkia, päättää pieni joukko lapsia kohdata pahimmat pelkonsa ja tehdä lopun tappajapellen touhuista. Stephen Kingin tunnetuimpiin romaaneihin lukeutuva "Se" kertoo tarinan, joka on monelle tuttu. Kirjan ensimmäistä varsinaista elokuvasovitusta saatiin odottaa pitkän aikaa, sillä aiemmin vuonna 1986 julkaistu teos on väännetty minisarjan muotoon. Eikä tämä toisaalta ole ihme, sillä yli 1000-sivuinen opus on epäilemättä haastava tapaus kääntää toimivaksi elokuvaksi. Viime vuonna ensi-iltansa saanut "Se" kuitenkin onnistuu tehtävässä kiitettävästi.

Tuhdista kirjasta elokuvaversioon on poimittu keskeisimmät tapahtumat. Ilmeisesti kaksiosaiseksi elokuvasarjaksi tarkoitettu "Se" keskittyy ensimmäisessä osassa päähenkilöidensä lapsuusmaisemiin, eikä monella aikajanalla pomppivaa etenemistä kirjan tyyliin ole tarjolla. Elokuvaa ratkaisu palvelee erinomaisesti, sillä tämän lähestymiskulman ansiosta tapahtumat etenevät loogisesti ja monipuolinen tarina on saatu puristettua sopivan mittaiseksi kokonaisuudeksi.

"Se" on monipuolinen elokuva, joka ei tyydy olemaan pelkkä kauhuleffa. Mukana on sopivassa suhteessa kaunista ajankuvausta viime vuosituhannen lopulta, pelottavia hetkiä sekä kaveriporukan välistä kemiaa, jotka onnistuvat nostamaan leffan keskinkertaisen pelotteluspektaakkelin yläpuolelle. Ratkaisu toimii erityisesti siksi, että kauhuleffana "Se" ei ole erityisen pelottava. Vaikka elokuva on täynnä jännittäviä hetkiä sekä häiriintynyttä kuvastoa, sortuu elokuva liian usein halpahintaiseen säikyttelyyn, joka alkaa loppuvaiheessa tuntumaan nähdyltä tempulta. Tämä on harmi, sillä potentiaalia hitaasti kehittyvän kauhun ja ahdistavan ilmapiirin rakentamiselle olisi ollut.

Kirjan lukeneelle "Se" vetelee liiaksi mutkia suoriksi. Vaikka elokuva etenee soljuvasti, jää pakostakin kaipaamaan kirjan perusteellista tyyliä, jossa tapahtumia pureskellaan ajan kanssa. Tästä syystä elokuvan tapahtumat jäävät turhan pintapuolisiksi, eikä esimerkiksi häviäjien kerhon välinen kemia ja ystävyys syvenny riittävästi. Puhumattakaan kirjan keskeisestä sanomasta, jossa mielikuvituksen voima on aseista suurin. Elokuva tuntuukin lähes olettavan, että katsoja on lukenut pohjana toimivan romaanin, jotta pinnalliseksi jäävät teemat saadaan täydennettyä ymmärrettävään ja loogiseen muotoon.

Jos vertailun lähdemateriaalina toimivaan kirjaan onnistuu välttämään, on "Se" hyvä elokuva. Leffa onnistuu hienolla tavalla tavoittamaan alkuperäisteoksen tunnelman tehden sille kunniaa. Silti jäin kaipaamaan sitä kiireettömyyttä, joka kirjasta löytyy. Elokuvan olisi helposti voinut venyttää tällä verukkeella yli kolmituntiseksi ilman, että se olisi tuntunut lainkaan liian pitkältä. Jospa jatko-osa onnistuu käsittelemään perusteellisemmin kirjan teemoja ilman, että se sortuu jatkuvasti köykäiseen säikyttelyyn.

Firewatch (PC)

Firewatch
Campo Santo 2016
Kuva: MobyGames-sivusto

Campo Santo -pelitalon kehittämä "Firewatch" julkaistiin vuonna 2016 ja on siitä lähtien keikkunut "pelit, jotka täytyy pelata" -listani kärkipäässä. Kun teos viimeinkin tuli vastaan kohtuuhintaisena, oli aika ottaa selvää, lunastaako peli kaikki siihen lataamani odotukset.

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

"Firewatch" on tarinapeli, jonka keskiössä pyörii Henry-niminen mies, joka pestautuu Shoshonen kansallismetsiin palovahdiksi kesäksi 1989 . Elämä ei ole kohdellut Henrya silkkihansikkain, joten irtiotto arkisesta oravanpyörästä on paikallaan. Pelkkää palonalkujen kyttäämistä kesä ei kuitenkaan tarjoa. Nopeasti tilanne saa odottamattoman käänteen, sillä erämaassa alkaa tapahtumaan kummallisia asioita. Pari ympäristöstä piittamaatonta nuorukaista katoavat salaperäisesti ja metsämaisemissa tuntuu liikkuvan ylimääräisiä hahmoja, joiden motiiveista ei alkuvaiheessa ota selvää. Mystiset tapahtumat alkavat saamaan nopeasti pelottavia piirteitä ja näiden ilmiöiden selvittäminen muodostaa pelin tarinallisen selkärangan.

Tarina on yksi "Firewatchin" vahvuuksista, sillä uhkaavaksi kasvava mysteeri on äärimmäisen mielenkiintoinen. Lisäksi juonta kuljetetaan hienolla tavalla. Henryn ainoa kontakti palotornin ulkopuolelle on esimiehenä häärivä Delilah, johon ollaan yhteydessä pelkästään kannettavan radiopuhelimen avulla. Välillä Delilah ohjeistaa Henrya tekemään tiettyjä tehtäviä metsämaisemissa, välillä taas hahmot keskustelevat keskenään niitä näitä. Dialogi on yksi pelin vahvimmista ominaisuuksista, sillä mielenkiintoista sanailua seuraa mielellään. Lisäksi keskustelut ovat limitetty kiinteäksi osaksi pelimekaniikkaa, sillä pelaajan tehtävänä on valita keskusteluvaihtoehdoista ne, joista hän haluaa jutella.

Kartta ja kompassi tulevat pelin aikana tutuiksi
Kuva: Firewatch-sivusto

Yksikertainen on kaunista

Pelimekaniikaltaan "Firewatch" on yksinkertainen. Pelin pääasiallinen sisältö koostuu luonnonkauniissa maisemissa patikoinnista, jota saakin tehdä sydämensä kyllyydestä. Liikkumisen apuna käytetään karttaa sekä kompassia, jotka tulevatkin usein tarpeeseen, jotta haluamalleen paikalle löytää ilman eksymistä. Simppeli pelimekaniikka sisältää käytännössä määrättyihin paikkoihin siirtymistä ja niissä jonkin toimenpiteen suorittamista, jotta juonivetoinen peli pääsee etenemään. Radiopuhelimen kautta hoituva kommunikointi tuo sopivan lisämausteen pelattavuuteen, joten tylsistymistä ei pääse syntymään. Peli on myös juuri sopivan pituinen, sillä noin viisituntinen metsäreissu on täydellisen mittainen.

Häikäisevän kaunis metsäretki

Vaikka "Firewatch" ei pelimekaniikkaansa puolesta ole mikään suuren luokan innovaatio, sen äärellä viihtyy koko pelin keston ajan. Tarinan ohella suurin syy tähän on pelin upea graafinen toteutus, jonka ansiosta Henryn kesää korpimaiden syövereissä seuraa ilolla. Sarjakuvamainen grafiikka onnistuu upealla tavalla taltioimaan huikeat maisemat ja vaihtelevat sääilmiöt, jonka takia ympäristöä jää pakostakin ihailemaan pitkiksikin ajoiksi. Äänimaailma onnistuu herättämään luonnon eloon pelaajan olohuoneessa ja sopivissa kohdin musiikki pomppaa esille vahvistamaan tiettyjä tilanteita: pahaenteisessä kohtauksessa uhkaava pauhu nostaa käsikarvat pystyyn, kaunista auringonlaskua seuratessa letkeämpi kitarointi nostaa fiiliksen kohdilleen ja niin edelleen.

Audiovisuaaliselta toteutukseltaan "Firewatch" on helposti yksi vaikuttavimmista peleistä, joita on koskaan tehty. Jopa aiemmin arvioimani "Journey" jää toiseksi tällä saralla, sillä "Firewatchin" luomat maisemat ovat häikäisevän kauniita ja ne tuntuvat tarkoituksenmukaiselta osalta pelikokemusta. Lisäksi pelin sijoittuminen 1980-luvun loppupuolelle on erinomainen veto, joka onnistuu tekemään pelistä ajattomalta tuntuvan kokonaisuuden.

"Firewatch" on täynnä komeita maisemia
Kuva: kuvankaappaus pelistä

Helppo putkijuoksu, joka ei kanna koko kestoaan

Täydellinen peli "Firewatch" ei siltikään ole. Erityisesti juoni lässähtää aavistuksen lopussa, tarina ei aivan jaksa ylläpitää samaa draivia koko kestoaan. Kun tosiasiat selviävät, on olo aavistuksen pettynyt, sillä loppuratkaisu jättää kylmäksi. Toisaalta matka pelin päätökseen on niin hyvin toteutettu, että loppupuolen epämääräiset koukerot eivät pelikokemusta suuremmin tuhoa. Lisäksi "Firewatch" on aivan liian helppo, sillä mitään ei varsinaisesti tarvitse miettiä. Paikasta toiseen kuljetaan selkeän käsikirjoituksen mukaisesti ohjeita seuraten, joten haastetta kaipaavalle tarjolla on turhan helppo pelikokemus.

Tunnelmallinen elämys

Pienistä puutteistaan huolimatta "Firewatch" on upea peli. Mielenkiintoisesta tarinasta sekä fiilistelystä kiinnostuneille Campo Santon luoma elämys tarjoaa viisi tuntia täyttä hupia, joka kietoo pauloihinsa hämmästyttävän tehokkaasti. Harva peli onnistuu olemaan yhtä aikaan kauniin tunnelmallinen sekä ahdistavaan paranoijaan ajava kokemus, mutta "Firewatch" tasapainoilee näiden osa-alueiden välillä ensiluokkaisesti. "Firewatch" on niitä pelejä, jotka jokaisen pelaajan tulisi kokea.