Stam1na - Betelgeuse

Stam1na
Betelgeuse 2021
Kuva: Apple Music- sivusto

Stam1na pohjusti helmikuun lopulla ilmestyvää "Novus Ordo Mundi" -albumiaan toteamalla kiekon olevan paluu yhtyeen alkuaikojen raakuuteen ja raivoon. Eikä tämä kuulostanut lainkaan huonolta suunnalta, sillä henkilökohtaisesti nostan yhtyeen levyt "Raja" sekä "Uudet kymmenen käskyä" bändin tuotannon parhaimmistoon. Ei Stam1na huonoa ole ollut uusimmilla levyilläänkään, mutta jopa taidemetallin puolelle välillä kellahtaneen ulosannin jälkeen rehelliselle"tunti turpaan tauotta"-tyyliselle murjonnalle oli kysyntää.

Ennakkomaistiaiset tulevalta kiekolta eivät kuitenkaan täysin varauksetonta innostusta ole synnyttäneet. Suoraviivainen metallirymistely "Sirkkeli" esitteli armottomasti päälle puskevan Stam1nan, jossa on voimaa kuin pienessä (Lemin) kylässä. Jotain kappaleesta kuitenkin jäi uupumaan. Suoraviivainen veto toki täyttää paikkansa livesetissä takuuvarmana moshpit-biisinä, mutta silti yksioikoisuus teki lopputuloksesta tylsän kuuloisen. Stam1na on kuitenkin osoittanut osaavansa yhdistellä metallipitoista ilmaisua tarttuvuuteen kappaleilla "Viisi laukausta päähän" sekä "Lääke", joihin verrattuna "Sirkkeli" tuntui luottavan liikaakin raskauteensa ja vauhdikkuuteen.

"Betelgeuse" ei valitettavasti onnistu muuttamaan odotuksia ainakaan positiivisempaan suuntaan. Vaikka kappaleessa on huomattavasti enemmän sävykkyyttä kuin aiemmin julkaistussa "Sirkkeli"-kiihdyttelyssä, jättää lopputulos silti tyytymättömän olon. Kappaleen mukavasti aaltoileva kertosäe, komea soolo sekä taustalaulut ovat toki varsin komeaa kuultavaa, mutta ei tässä mitään poikkeuksellisen hienoa ole. Kokonaisuudesta on hankalaa nostaa esille mitään erityisen puhuttelevaa. Tämä on juuri sitä perushyvää Stam1naa, joka ei sinällään aiheuta minkäänlaista ärsytystä, muttei myöskään puhuttele millään tasolla.

On sinällään huolestuttavaa, jos nämä kaksi kappaletta ovat "Novus Ordo Mundi" -kiekon terävimmät keihäänkärjet. Alkuaikojen energisyys ja "keep it simple" -mentaliteetti vaikuttavat ajatuksen tasolla kiinnostavalta lähtökohdalta uudelle Stam1na-albumille, mutta nyt yhtye tuntuu hukanneen jotain olennaista ilmaisussaan. Jospa täyspitkän muodossa homma toimii paremmin ja myös etukäteen ilmestyneet kappaleet löytävät paikkansa levykokonaisuudesta, sillä näillä näytöillä Stam1na vaikuttaa olevan matkalla kohti samanlaista floppia, jonka yhtye järjesti Nocebo-kiekollaan. 

Kappaleen löydät yhtyeen Youtube-kanavalta.

Bloodred Hourglass - Drag Me the Rain

Bloodred Hourglass
Drag Me the Rain 2021
Kuva: Yhtyeen virallinen nettisivu

Melodinen kuolonmetalli on metallimusiikin alalaji, jonka nimissä sikiää erilaisia bändejä kuin sieniä sateella. Tämän vuoksi itselleen tuntemattomiin yhtyeisiin tulee harvemmin sen tarkemmin syvennyttyä, sillä moni tyylilajin edustajista hukkuu harmaaseen massaan. Tämä on harmi, sillä joukossa olisi varmasti monia timantinkovia metalliryhmiä, jotka todella ansaitsisivat päästä levylautaselle.

Kotimainen Bloodred Hourglass on kuitenkin niitä yhtyeitä, jotka ovat pyristelleet itsensä esille. Useamman hienon kiekon julkaissut metalliryhmä nousi itselleni tietoisuuteen uusimmalla täyspitkällään "Godsend", jolla yhtyeen kehitys saavutti uuden tason niin sävellyksien kuin tuotantopuolen osalta.

Nappisuorituksen jälkeen odotukset uuden materiaalin suhteen olivatkin korkealla, vaikka muutokset bändin kokoonpanossa lisäsivät tähän uudenlaisen jännitysmomentin. Ylletäänkö enää samalla tasolle, kun bändin pääsäveltäjä on hypännyt kelkasta?

"Drag Me the Rain" osoittaa, ettei syytä huoleen ole. Bloodred Hourglass on edelleen tiukassa iskussa, sillä ensimmäinen siivu bändin tulevalta levyltä ylittää kaikki odotukset. Tarjolla on kaikkea sitä, mitä yhtyeeltä odottaa saattaa: raskasta ja ruhjovaa kitarointia, jo ensikuuntelulla korvaan tarttuvia melodioita sekä mukana hoilattava, upea kertosäe. Biisi on tajuntaan meteoriitin lailla rysähtävä järkäle, joka tuo mukavalla tavalla mieleen vanhemman In Flamesin - varsinkin melodioidensa puolesta. Lopputulos on äärimmäisen vaikuttava. Harva kappale kaappaa näin voimakkaasti mukaansa, mutta "Drag Me the Rain" on niitä biisejä, joita on lähes pakko kuunnella uudestaan ja uudestaan. Omilla listoillani kuuntelukerrat ovat julkaisun jälkeen nousseet jo toiselle sadalle, joka kertoo kaiken olennaisen kappaleesta ja sen tarttuvuudesta.

Odotukset yhtyeen tulevaa kiekkoa kohtaan nousivat tämän sinkkuvedon myötä uusiin sfääreihin. Jos albumilla on tarjota enemmänkin tämänkaltasia ässävetoja, on helppo uskoa, että luvassa on yksi tämän vuoden parhaimmista metallilevyistä.

"Drag Me the Rain" löytyy yhtyeen viralliselta Youtube-kanavalta.

Maustetytöt - Kaikki tiet vievät Peltolaan

Maustetytöt
Kaikki tiet vievät Peltolaan
Is This Art! 2019
Kuva: Wikipedia

Vakavailmeisenä julkisuudessa esiintyvä popduo Maustetytöt on mielenkiintoinen tulokas kotimaisella musiikkikentällä. Vahvasti Leevi & Leavingsin jalanjäljissä kulkeva kaksikko tekee musiikkia tyylillä, joka eroaa merkittävästi siitä, mitä radioaalloilla nykyisellään kuuluu. Jos Aki Kaurismäen elokuvat muutettaisiin musiikin muotoon, voisi lopputulos olla hyvinkin lähellä sitä, miltä Maustetyttöjen ulosanti kuulostaa. Samanlaista melankoliaa harvemmin musiikin muodossa kuulee.

Maustetyttöjen musiikki ei turhia kikkaile. Sen pohjan muodostavat rumpukone, koskettimet sekä kitara, jonka lisäksi kaksikko hyödyntää ääntään myös mm. stemmojen ja taustalaulujen muodossa. Vaikka rakennusainekset pidetään maltillisina, on lopputulos äärimmäisen viihdyttävä. Parhaimmillaan kappaleet ovat täynnä mieleen jääviä melodioita ja sävellyksiä, jotka tarttuvat tajuntaan jo ensikuuntelun aikana. Soundimaailma on pidetty miellyttävän karuna, joka palvelee musiikin tunnelmaa erinomaisen hyvin. Parhaimmillaan meininki on kuin taustamusiikkia hautajaisjuhlissa, joka tuntuu tuntuu sopivan kokonaisuuteen paremmin kuin hyvin.

Toinen olennainen osa-alue Maustetyttöjen musiikissa ovat sanoitukset. Näiden osalta ei myöskään lähdetä menemään sinne, mitä valtavirtaradiot tarjoavat. Kappaleiden teemat eivät pyöri biletyksessä tai muussa tyhjänpäiväisessä, vaan elämää lähestytään sen nurjan puolen kautta. "Kaikki tiet vievät Peltolaan" tarinoikin päihde- ja mielenterveysongelmien värittämästä elämästä, jonka lisäksi kommentoidaan muitakin ihmiselon sekä maailman kipupisteitä, kuten mielenterveyspalveluiden huonoa nykytilannetta. Sanailu on suurimmalta osin erinomaisesti toteutettu ja pultattu hienosti musiikin jatkeeksi. Tämä jopa siinä määrin, että albumin mukana huomaa hoilaavansa jatkuvasti, koska tekstipuoli on harvinaisen iskevää. Täysin sanoituksia ei voi kuitenkaan suitsuttaa, sillä esimerkiksi yskänlääkepullot sekä kalja pyörii eri kappaleiden teemoissa sen verran tiiviisti, että toiston tunteelta ei voi välttyä. Jatkossa ilmaisuun voisi hakea hieman monipuolisuutta, sillä sanojahan suomenkielestä löytyy vaikka kuinka paljon.

Kaiken kaikkia Maustetyttöjen debyyttialbumi on vakuuttava kokonaisuus, jolta ei muutaman heikomman kappaleen lisäksi löydy suurempaa valitettavaa. Elämän kurjia puolia sekä suomalaisen mielenmaiseman melankolisuutta saadaan harvoin esitettyä näin viihdytävällä tavalla, mutta Maustetytöt onnistuu tempussa hienolla tavalla. Albumia kannattaa kuitenkin lähestyä pilke silmäkulmassa, sillä muuten kokonaisuus saattaa tuntua turhankin rankalta. Mutta sitähän jo itse elämäkin vaatii: jos sen ottaa liian vakavasti, romahtaa kaikki lopulta ympäriltä. "Kaikki tiet vievät Peltolaan" on yksi viime vuosien positiivisemmista yllätyksistä, jolle toivoisi ilmestyvän jatkoa mahdollisimman nopeasti.

Carcass - Under the Scalpel Blade

Carcass
Under the Scalpel Blade
Decibel / Nuclear Blast Records 2019
Kuva:  Nuclear Blast -sivusto

Äärimetalliyhtye Carcass teki komean paluun levytyskantaan vuonna 2013, jolloin se julkaisi kuudennen studioalbuminsa "Surgical Steel".  Poukkoileva ja kimurantteja sävellyksiä sisältänyt albumi oli sen verran kovatasoinen julkaisu, että se on edelleen yksi eniten kuuntelemistani albumeista koskaan. Odotukset uutta materiaalia kohtaan ovatkin olleet albumin julkaisun jälkeen korkealla. Nyt Carcass päättää useamman vuoden hiljaiselon studion puolella, kun päivänvalon näkee tulevaa albumia pohjustava Under the Scalpel Blade -kappale.

Koviin odotuksiin vastataan hienolla tavalla, sillä Under the Scalpel Blade on toimiva kappale. Polveileva ja erilaisia elementtejä sisältävä biisi on kuin suoraa jatkumoa bändin edelliselle "Surgical Steel" -albumille, mutta mukana on myös kaikuja yhtyeen menneisyydestä. Erityisesti mieleen nousee mainio "Heartwork" -kiekko, jonka fiiliksiä ja äänimaisemia uutuuskappale sekoittelee edellisen albumin ilmaisuun. Myös sävellyksissä voi havaita yhteneväisyyksiä näihin albumeihin, sillä varsinkin nopeammat kitaraosuudet tuovat voimakkaasti mieleen bändin edellisen albumin huippukappaleet. Onneksi yhtye ei sorru toistamaan itseään häiritsevän paljon, vaan uusi kappale seisoo tukevasti omilla jaloillaan.

Under the Scalpel Blade ihastuttaa erityisesti monipuolisuudellaan. Mukana on niin rivakampia riffijuoksutteluja kuin hitaammin takovia sävellyksiä sekä miellyttävää groovea. Vaihtelevien sävellysten ansiosta biisissä tuntuu olevan useita erilaisia tasoja, jotka tekevät kappaleesta moniulotteisen. Bändin tapa luoda äkkiväärää ja kulmikasta musiikkia toimii uutuusbiisillä erinomaisesti, jonka ansiosta Under the Scalpel Blade tuntuu neljän minuutin matkalta arvaamattomille metallimusiikin poluille. Carcass taitaa erottuvien osioiden yhteen sorvaamisen taidon, sillä erilaiset osa-alueet tuntuvat bändin käsittelyssä solahtavan saumattomasti yhteen.  Ainoat miinukset tulevat biisin rauhallisemmissa kohdissa, joiden aikana kappale tuntuu junnaavan paikallaan. Tästä huolimatta lopputulosta ei voi moittia, sillä mukaan on ahdettu enemmän hyvää kuin huonoa.

Carcass nostattaa odotukset tulevaa täyspitkäänsä kohtaan korkealle. Täytyy vain toivoa, että myöhemmin tänä vuonna julkaistava täyspitkä pitää sisällään vastaavanlaista monipuolisuutta, sillä Carcass on osoittanut olevansa parhaimmillaan juuri tämänlaisen materiaalin parissa. Under the Scalpel Blade osoittaa, että Carcass on edelleen kovassa iskussa.

Kappaleen löydät Nuclear Blast Recordsin viralliselta Youtube-kanavalta.

Stam1na - Enkelinmurskain

Stam1na
Enkelinmurskain
2018
Kuva: Stam1nan facebook-sivu

Stam1na ei tehnyt suurta vaikutusta aiemmin tänä vuonna julkaisemallaan Elämänlanka-kappaleella. Vaikka biisi oli rohkean erilainen sinkkusiivu, ei se albumikokonaisuudesta lohkaistuna irtokappaleena jaksanut innostaa. Biisin pariin kun ei ole tullut palattua kertaakaan sen julkaisun jälkeen. Fiilikset olivatkin pelonsekaiset Stam1nan puskiessa eetteeriin toisen ennakkomaistiaisen tulevalta "Taival"-albumiltaan. Vaan tällä kertaa pelot ovat turhia, sillä Enkelinmurskain on yksi Stam1nan parhaimmista kappaleista pitkiin aikoihin.

Siinä missä Elämänlanka oli rauhallinen ja hankalasti lähestyttävä tapaus, iskee Enkelinmurskain suoraviivaisuudessaan kuulijaan kuin miljoona volttia. Kappale on kokonaisuutena erittäin toimiva. Ryhdikkäästi tamppaavat kitarat, iskevät melodiat ja mielenkiintoiset sanoitukset muodostavat vahvan rungon kappaleelle, mutta lopulta biisin kertosäe vie suurimman huomion. Kitaristi-vokalisti Antti "Hyrde" Hyyrysen hypnoottisesti aaltoilevalla laulumelodialla kuorrutettu kertosäe kun uppoaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla niin syvälle tajuntaan, että tämän tahdissa voi laulaa mukana jo toisella pyöräytyksellä. Bonuksena kertsi lähettää niin voimakkaat kylmät väreet läpi vartalon, ettei moisia ole tullut koettua aivan hetkeen.

Jos Elämänlanka ei suurempaa hurmiota nostattanut, niin Enkelinmurskain romutti kaikki epäluulot perinpohjin. Vaikka nyt etukynteen on tarjottu kaksi laadultaan poikkeavaa vetoa, kipusi "Taival"-albumi tämän esityksen myötä syksyn odotetuimpien levyjen joukkoon. Saapahan nähdä, mitä kaikkea Stam1nalla on tarjota uuden albumin myötä. Enkelinmurskain tulee hyvin todennäköisesti pyörimään jatkuvalla toistolla vielä usean päivän ajan.

Kappaleesta julkaistun musiikkivideon löydät Stam1nan viralliselta Youtube-kanavalta.

Judas Priest - Live @ Rockfest, Hyvinkää 7.6.2018

Rockfest, Hyvinkää 6.-9.6.2018
Kuva: Rockfestin facebook-sivusto

Torstai-illan hämärtyessä Hyvinkään lentokentällä kuhisi. Valtava ihmisjoukko oli saapunut paikalle seuraamaan heavy metal -legenda Judas Priestin esiintymistä, jota ei olekaan kotimaamme kamaralla näkynyt useampaan vuoteen. Kyseessä oli myös allekirjoittaneen pitkään odottama tapaus, sillä yhtyeen keikkaa en ole aiemmin nähnytkään, vaikka bändi on ollut yksi suosikeistani jo useamman vuoden ajan. Vaikka Judas Priest on viime aikoina ollut melkoisessa pyörityksessä jäsenvaihdosten sekä terveysongelmien takia, on yhtye kuitenkin kunnostautunut studion puolella. Erityisesti uusin albumi "Firepower" on sen tason onnistuminen, että kiekko taistelee yhtyeen diskografian kärkipaikoista. Saavutus ei ole vähäpätöinen ottaen huomioon, että pitkän linjan hevibändi julkaisi ensimmäisen kiekkonsa jo vuonna 1974 ja nykyisellään yhtyeen monipuolinen tuotanto käsittää peräti 18 albumia.

Eikä yhtye loista vain studion uumenissa, sillä metalliryhmän esitys Rockfestissä oli silkkaa rautaa. Kun kello napsahti puoli yksitoista torstai-iltana, tiesi yleisö välittömästi, että nyt tarjolla on huikea kokemus. Valoilla kyllästetty lavashow sekä komeat puitteet takasivat silmänruokaa koko rahan edestä. Ja itse musiikki jytäsi erittäin hyvässä tasapainossa lävitse keikan. Välillä jopa tuntui, että konserttia olisi kuunnellut albumilta, sillä äänenlaatu oli ensiluokkaista. Yhtye esiintyi hyvällä sykkeellä ja erityisesti yhtyeen nuori kitaristi Richie Faulkner jaksoi heilua rokkikukon elkein ympäri lavaa samalla soittimestaan täsmällisesti riffimyrskyjä loihtien. Myös bändin livekitaristiksi kiinnitetty, paremmin tuottajana tunnettu Andy Sneap hoiti tonttinsa pettämättömällä ammattitaidolla ja mies istui yhtyeen riveihin varsin mallikkaasti. Todellisen kehujen ryöpyn ansaitsee kuitenkin bändin vokalisti Rob Halford, joka liki 70-vuotiaana on elämänsä vedossa. Miehen ääni kun taipuu lähes nuoruuden aikaisiin korkeuksiin ja tuntuu kestävän keikkakäytössä hämmästyttävän hyvin. Halfordin ulosanti ei häpeile millään osa-alueelle esimerkiksi 80-luvulla julkaistujen albumien vokalisointiin verrattuna, joka tuntuu aivan uskomattomalta.

Judas Priest takoi komean puolitoistatuntisen keikan, joka nousi helposti koko Rockfestin parhaimpien esitysten joukkoon. Settilista oli täynnä timantteja, joista erityisesti Painkiller, Freewheel Burning sekä The Ripper nostivat kylmiä väreitä pintaan. Yhtyeen keikka oli kaikinpuolin onnistunut elämys, joka loisti upeiden kappaleiden, komean visuaalisen tykityksen sekä erinomaisesti yhteensoittavan ja energisen yhtyeen ansiosta. Vaikka moni ei pidä nykyistä Judas Priestiä edes oikeana Judas Priestinä, koska bändin riveistä ovat poistuneet kulta-ajan kitaristikaksikko Glenn Tipton ja K.K. Downing, osoitti yhtye torstai-iltana epäilijöiden purnauksen tarpeettomaksi. Judas Priest vuosimallia 2018 elää ja voi hyvin. Yhtyeen Rockfestin esitys jää muistoihin yhtenä parhaimmista keikoista, joita vuosien varrella on tullut koskaan nähtyä.

Edit this setlist | More Judas Priest setlists

Stam1na - Elämänlanka

Stam1na
Elämänlanka
2018
Kuva: Stam1nan facebook-sivu

Kotimaisen metallimusiikin tähdistökenttään itsensä kammennut Stam1na julkaisee uuden albumin syksyllä ja nyt odotuksia tulevaa levyä kohtaan nostatetaan sinkkulohkaisulla Elämänlanka.

Siinä missä edellisen albumin ennakkomaistisina toiminut Kuudet raamit oli kipakka ja energinen metallirykäisy, ottaa Elämänlanka suunnan täysin toiseen äärilaitaan. Kappale on keskitempoinen ja tunnelmaan nojaava teos, joka luottaa myös paljon sanomaansa. Harmittavasti lopputulos ei nouse erityisen muistettavaksi.

Elämänlanka alkaa raskaalla ja nykivällä kitarariffillä, jota nousee tukemaan akustinen kitarointi ja taustalla komeasti pauhaava syntikka. Raskaasti möyrivä kitarariffi sekä tunnelmaa luova syntikka toimivat kappaleen senkärankana, jota rytmitetään rauhallisemmalla kertosäkeellä pariinkin otteeseen. Vaikka kappale vaikuttaa äkkiseltään yksinkertaiselta, löytää tarkemmalla kuuntelulla sävellyksistä monia päällekkäisiä elementtejä, jotka tekevät äänimaailmasta hyvinkin täyteläisen. Tuotantopuoli on hyvällä tolalla, sillä jokainen soitin kuuluu selkeästi runsaan soundimassan seasta. Joukossa on niin perinteistä heviriffiä, sitä akustisempaa kitarointia, syntikkaa kuin taustakuoroakin. Vaikka kappaleessa tuntuu olevan runsaasti erilaisia tasoja, jättää sen ydin silti kylmäksi. Mukana ei ole mitään, mikä vetäisi vastustamattomalla tavalla puoleensa.

Stam1nan sanoitukset ovat olleet aina yksi yhtyeen vahvuuksista, vaikka välillä tekstipuolesta vastaava Antti "Hyrde" Hyyrynen hukkuukin omaan nokkeluutensa sanakikkailunsa kanssa. Elämänlanka leikittelee tekstipuolellaan sananlaskulla "pojasta polvi paranee", joka venytetään Stam1namaiseen tyyliin koko kappaleen kestäväksi sanailuksi. Tekstipuoli on suhteellisen kiinnostava, mutta tämäkään osa-alue ei ole erityisen erottuva. Kertosäkeeseen on ladattu suurimmat paukut ja tämä rallatus jääkin sitkeästi pyörimään mielen perukoille. Vaan tämäkään osa-alue ei pidä sisällään mitään niin erikoista, että siitä jaksaisi nostaa suurempaa mekkalaa. Harmi, sillä paikoitellen Stam1nan sanoitukset ovat hyvinkin oivaltavia ja viihdyttäviä.

Elämänlanka on yllättävä sinkkulohkaisu. Stam1na ansaitsee täydet pisteet rohkeudestaan, sillä kappale ei ole perinteinen, kertalaakista hermoon iskevä hittirallatus. Harmittavasti veisu ei tästä syystä jää oikein mieleenkään, vaikka sen tunnelma onkin kiinnostava. Epäilemättä kappale toimii paremmin osana albumikokonaisuutta, mutta tällaisenaan se on vain kohtalainen Stam1na-biisi, joka tuskin päätyy tehosoittoon albumin julkaisua odotellessa. Saapa nähdä, onko yhtyeellä tarjolla vastavaanlaisia yllätyksiä tulevalla täyspitkällään.

Kappale löytyy yhtyeen Youtube-kanavalta

Rainbow - Rising

Rainbow
Rising
Polydor Records 1976
Kuva: Ken Kelly

Heavy metal/hard rock -yhtye Rainbow'n toinen studioalbumi "Rising" on vielä 40 vuotta julkaisunsa jälkeen ajankohtainen ja tuoreelta kuulostava teos. Ja miksipä ei olisi, kun puikoissa heiluvat sellaiset hevilegendat kuin Ritchie Blackmore sekä Ronnie James Dio. Vähäpätöisemmälläkin joukolla on luotu klassikkokamaa.

Myönnettäköön, että rakkaussuhteeni Rainbow'n musiikkiin on vielä tuore, sillä innostuin yhtyeestä vasta alkuvuodesta. Toki bändi ei täysin tuntematon ollut, sillä olin joukkoon tutustunut puoli vuosikymmentä takaperin pintapuolisesti, mutta tuolloin en ollut vakuuttunut. Liekö sitten iän tuoma tasoittuminen tai lisääntynyt rakkauteni räikeisiin syntikkasoundeihin ollut syynä, että uusi kierros yhtyeen tuotannon pariin teki lähtemättömän vaikutuksen. Harva yhtye nousee näin nopeasti klassikko-asemaan omissa kirjoissani, joten Rainbow'n musiikissa on jotain täysin poikkeuksellista.

Eikä tämä sinällään ole ihme, sillä "Rising" on yksi vahvimmista albumikokonaisuuksista, joita on koskaan julkaistu. Jo kiekon aloittava Tarot Woman tekee selväksi, mikä on homman nimi: upealla syntikkakuviolla käynnistyvä kappale leijailee unenomaisesti eteenpäin, kunnes jämäkkä kitarariffi puskee päälle aloittaen varsinainen rocksirkuksen. Tähän päälle kun tarjotaan tarttuvia sävellyksiä, mukana hoilattava kertosäe sekä Dion komea lauluääni, ei moitittavaa löydä etsimälläkään. Kappale on ehdottomasti yksi albumin parhaimmista.

Loppulevyltä löytyy vastaavia herkkupaloja. Raskaalla otteella kitaroiva Run With the Wolf, rokkaava Starstruck sekä nopeasti rymistelevä A Light in the Black ovat upeita vetoja, jotka esittelevät harvinaisen monipuolisesta arsenaalista materiaalia ammentavan yhtyeen. Silti kappaleet jäävät eriomaisen Stargazer-kipaleen varjoon, joka mielenkiintoisen tarinansa sekä yli 8-minuuttisen kestonsa ansiosta on eeppisiin mittasuhteisiin kohoava teos. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että jotain näin vaikuttavaa on onnistuttu luomaan 70-luvun tekniikalla.

"Rising" on ansaitusti yksi Rainbow'n suosituimmista albumeista ja yksi koko heavy metal -genren klassikkoteoksista. Kun kokonaisuus kruunataan vielä yhdellä musiikkimaailman komeimmista kansikuvista, vetää lopputulos nöyryydestä hiljaiseksi. Jos Rainbow ei ole vielä yhtyeenä tuttu, on matka yhtyeen tuotantoon luontevaa aloittaa tästä albumista. "Rising" on vielä nykypäivänäkin vakuuttava elämys, jota voi suositella jokaiselle musiikkimausta riippumatta. Tällaista musiikkia ei valitettavasta enää tehdä.

Kappalelista:

1. Tarot Woman

2. Run With the Wolf

3. Starstruck

4. Do You Close Your Eyes

5. Stargazer

6. A Light in the Black

Brymir - Chasing the Skyline

Brymir
Chasing the Skyline
2018
Kuva: Claudio Bergamin

Kotimainen Brymir keräsi ylistysvyöryn edellisellä albumillaan "Slayer of Gods". Eikä suinkaan syyttä, sillä yhtyeen sinfoninen kuolonmetalli oli taidolla rakennettu, vaikka kiekko sortui paikoin toistamaan itseään. Brymir kun on osoittanut olevansa toimivimmillaan yhdistellessään mieleenjäävää melodista materiaalia raskaammin jyräävään metallivyörytykseen, eikä edellinen kiekko aivan riittävästi tätä monipuolisuutta esitellyt. Mutta nyt asiat ovat enemmän kuin kohdillaan, sillä bändin uusi kappale Chasing the Skyline edustaa juuri sitä, mitä Brymir on parhaimmillaan.

Chasing the Skyline on täydellinen esitys, joka lupailee paljon tulevan materiaalin tasosta. Kappaleen valtti on nimenomaan sen monipuolisuus. Alun kaunis akustinen kitarointi yhdessä viipyilevien syntikkakuvioiden kanssa luovat komeaa tunnelmaa, joka räjähtää kuin varoittamatta vakuuttavaksi metallikiihdyttelyksi. Eikä kappale laske kaikkea yhden kortin varaan, sillä Chasing the Skyline on täynnä mielenkiintoisia elementtejä, jotka nivoutuvat upealla tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Erityisesti väkevä kertosäe, kappaleen mahtipontisuus sekä loppupuolen sooloilu lähettävät kylmiä väreitä pitkin selkäpiitä, joka on aina erinomainen piirre musiikissa. Muutenkin kappale soi raikkaan selkeänä ja mukavan ilmavana, josta on myös kiittäminen erinomaista tuotantopuolta, joka ei ole hukannut yhtään sävellystä ja soitinta runsaaseen soundimassaan.

Vaikka jo "Slayer of Gods" oli vahva näyttö Brymirin taidoista, onnistuu Chasing the Skyline vetämään maton jalkojen alta. Yhtye vaikuttaa nyt olevan sellaisessa iskussa, että jos loppulevyllä operoidaan lähellekään samalla tasolla, on luvassa yksi lähivuosien kovimmista metallialbumeista. Mikään irtonainen kappale ei ole tehnyt pitkiin aikoihin näin suurta vaikutusta, joten odotukset tulevaa albumia kohtaan nousivat tähtiin.

Kappale löytyy yhtyeen Youtube-kanavalta

Ghost - Rats

Ghost
 Prequelle
Loma Vista Recordings 2018
Kuva: Zbigniew M. Bielak

Ruotsalainen Ghost on ihastuttanut ja vihastuttanut metalliskenessä eläviä tahoja jo useamman vuoden ajan. Joillekin yhtyeen popahtavan kepeä metallimusiikki ja paholaiselle flirttailevat sanoitukset ovat olleet liikaa, mutta yhtyeen valtavasta suosiosta päätellen monelle bändin tarttuva musiikki uppoaa ongelmitta. Ja miksikäs ei uppoaisi, sillä Ghost on monella tapaa poikkeuksellinen yhtye. Jo pelkästään musiikin tarttuvuus sekä korkea laatu ovat pitäneet kiinnostuksen korkealla, mutta yhtyeen mystisyys nimettömine ghouleineen ja vaihtuvine johtohahmoineen on entisestään lisännyt pöhinää bändin ympärillä. Vaikka salaperäisyys hieman hälveni yhtyeen ympärillä pyörineen oikeusjutun myötä, ei Ghost höllennä tahtia. Tänään julkaistu Rats-sinkku nimittäin esittelee muodonmuutoksen kokenee nokkamiehen, Cardinal Copian, sekä nostattelee odotuksia kesäkuun ensimmäisenä päivänä julkaistavaa "Prequelle"-albumia kohtaan.

Rats on siitä erikoinen kappale, ettei se napsahda heti ensikuuntelulla napakymppiin, kuten teki esimerkiksi aiemmin julkaistu Square Hammer ja monet muut ennen tätä. Jämäkän kitarariffin ympärille rakentuva kappale kyllä kuulostaa ehdalta Ghost-veisulta, mutta aivan samanlaiseen tarttuvuuteen ei alkuun päästä. Vaan muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaan hoilaavani pirullisen koukuttavaa kertosäettä sekä nyökkäileväni musiikin tahdissa. Ja kun kuuntelukerrat nousevat, huomaa biisistä nauttivansa jatkuvasti enemmän: komeasti rauhallisempaa tunnelmaa ja vauhdikasta kitarointia sekoitteleva soolo, loppupuolen raskaasti jyystävät kitarariffit sekä ennen kaikkea se saatanallisella voimalla tajuntaan uppoava kertosäe ovat niitä varmoja peruspalikoita, joita Ghost onnistuu biiseihinsä upottamaan häkellyttävän vaivattomasti. Vaikka Rats ei aivan samalla tasolle nouse yhtyeen kovimpien hittibiisien kanssa, ei kappaleesta suurempaa moitittavaa löydy. Jokin pieni koukku kertosäkeen lisäksi olisi tehnyt biisistä nykyistäkin paremman, sillä kappaleen rakenne on suhteellisen yksinkertainen. Vaan se mikä monimuotoisuudessa hävitään, voitetaan rokkaavuudessa.

Toinen huomion arvoinen seikka liittyy kappaleen yhteydessä julkaistuun musiikkivideoon. Erityisesti "uusi" nokkamies Cardinal Copia herättää alkuun monenlaisia mietteitä, sillä nahkaan verhoutunut viiksimies poikkeaa selkeästi yhtyeen totutusta linjasta. Ja vielä kun mieheltä irtoaa tanssiliikkeitä, joista Michael Jackson olisi ylpeä, tuntuu ero aiempaan valtavalta. Vaan tälläkin kertaa Ghostin pettämätön tyylitaju tuntuu purevan, sillä kaikessa poikkeavuudessaan Cardinal Copia vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta hahmolta, jonka edesottamuksia lavalla odottaa innolla näkevänsä. Kaiken kruunaa musiikkivideon komea visuaalinen tyyli, joka täydentää kappaleen tunnelmaa hienolla tavalla.

Rats nostaa odotukset tulevaa albumia kohtaan taivaisiin. Jos loppulevy on lähellekään samalla tasolla, on luvassa jälleen yksi mestariteos Ghostin muutenkin korkealaatuiseen diskografiaan. Toivottavasti kesäkuu koittaisi nopeasti.

Kappale löytyy yhtyeen Youtube-kanavalta