Spotlight

Spotlight
2015
Kuva: Amazon-sivusto
Nykypäivän uutisotsikoita seuratessa on helppo unohtaa, minkä takia journalismia oikeastaan tarvitaan. Erityisesti iltapäivälehtien klikkiotsikot, tyhjänpäiväiset julkkisuutiset sekä monien asioiden tarpeeton paisuttelu ovat ajaneet monet ihmiset suhtautumaan jopa vihamielisesti kaikkea uutisointia koskaan. Ilmiö on valitettava, sillä parhaimmillaan toimittajien tinkimättömyydellä ja uurastuksella on mahdollista muuttaa koko maailmaa. Sanomalehti The Boston Globen vuonna 2002 julkaisema juttu katolisen kirkon laajoista hyväksikäyttötapauksista on vain yksi esimerkki journalismin voimasta. Vuonna 2015 ilmestynyt "Spotlight"-elokuva sukeltaa tämän skandaalin maailmaan tapauksen parissa työskennelleiden toimittajien näkökulmasta.

Mielenkiintoisia tai jännittäviä elokuva-aiheita pohtiessa ei ensimmäisenä nouse mieleen leffa, joka kertoo tutkivasta journalismista tai kirkkoon kohdistuvasta hyväksikäyttöskandaalista. "Spotlight" osoittaa tällä saralla epäilykset heti kättelyssä vääriksi. Jännittävä ja tiukasti otteeseensa nappaava trilleri on surullisesta aiheestaan huolimatta yksi vaikuttavimmista elokuvista, joita viime vuosikymmenellä on julkaistu. Leffan saama Oscar- palkinto parhaasta elokuvasta on mennyt oikeaan osoitteeseen.

"Spotlight" vakuuttaa monella tasolla. Näyttelijätyö on säkenöivää, kuvaus toimivaa ja äänimaailma tukee hienosti elokuvan tunnelmaa. Puitteiltaan "Spotlight" on erinomaisesti rakennettu kokonaisuus. Traaginen tarina onnistutaan myös hienolla tavalla siirtämään valkokankaalle, vaikka jännitteen rakentamisessa kompuroidaan. Seksiskandaalin asteittainen paljastuminen ja kaikki siihen liittyvä salailu muodostavat mukaansatempaavan ja hykerryttävän tarinan, mutta kokonaisuus ei aivan hyödynnä kaikkea niitä mahdollisuuksia, joita olisi ollut tarjolla. "Spotlight" ei täysin onnistu ikuistamaan tapaukseen liittyviä epäilyksiä ja epävarmuutta, jota toimittajaryhmä kokee suuren vyyhden pikkuhiljaa auetessa. Tästä olisi voinut saada loistavaa draamaa unettomien öiden, henkilökohtaisten tunnevyöryjen sekä kaiken epäilyn myötä, mutta tällä osa-alueella ei sukelleta riittävän syvälle päähenkilöiden mielenmaisemaan. Fokus pidetään harmittavasti yleisellä tasolla, vaikka mahdollisuudet ihmisyyden syväluotaamiseen olisi ollut mahdollista niin päähenkilöiden kuin esimerkiksi kirkon edustajien kohdalla. Vastaavanlainen oikominen on välillä erittäin häiritsevää. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terroritekojen merkitys elokuvan tapahtumien kannalta jää ikävästi taka-alalle, vaikka tämän vaikutusta Spotlight-ryhmän toimintaan kovasti pyritään alleviivaamaan.

Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä seikkaa, että "Spotlight" on viihdyttävä ja mielenkiintoinen elokuva. Vaikkei se hyödynnä roolihahmojensa pään sisäistä maailmaa niin hyvin, kuin tämä olisi ollut mahdollista, on lopputulos kaikesta huolimatta vaikuttava ja puhutteleva kokonaisuus. "Spotlight" ei ole vain hyvää ja hienosti toteutettua elokuvaviihdettä, vaan se tarjoaa myös mielenkiintoisen katsauksen journalismin maailmaan. Lisäksi se on kunnianosoitus kaikkia niitä toimittajia sekä reporttereita kohtaan, jotka itseään säästelemättä pyrkivät muuttamaan maailmaa yksi uutisartikkeli kerrallaan.