Ghost - Rats

Ghost
 Prequelle
Loma Vista Recordings 2018
Kuva: Zbigniew M. Bielak
Ruotsalainen Ghost on ihastuttanut ja vihastuttanut metalliskenessä eläviä tahoja jo useamman vuoden ajan. Joillekin yhtyeen popahtavan kepeä metallimusiikki ja paholaiselle flirttailevat sanoitukset ovat olleet liikaa, mutta yhtyeen valtavasta suosiosta päätellen monelle bändin tarttuva musiikki uppoaa ongelmitta. Ja miksikäs ei uppoaisi, sillä Ghost on monella tapaa poikkeuksellinen yhtye. Jo pelkästään musiikin tarttuvuus sekä korkea laatu ovat pitäneet kiinnostuksen korkealla, mutta yhtyeen mystisyys nimettömine ghouleineen ja vaihtuvine johtohahmoineen on entisestään lisännyt pöhinää bändin ympärillä. Vaikka salaperäisyys hieman hälveni yhtyeen ympärillä pyörineen oikeusjutun myötä, ei Ghost höllennä tahtia. Tänään julkaistu Rats-sinkku nimittäin esittelee muodonmuutoksen kokenee nokkamiehen, Cardinal Copian, sekä nostattelee odotuksia kesäkuun ensimmäisenä päivänä julkaistavaa "Prequelle"-albumia kohtaan.

Rats on siitä erikoinen kappale, ettei se napsahda heti ensikuuntelulla napakymppiin, kuten teki esimerkiksi aiemmin julkaistu Square Hammer ja monet muut ennen tätä. Jämäkän kitarariffin ympärille rakentuva kappale kyllä kuulostaa ehdalta Ghost-veisulta, mutta aivan samanlaiseen tarttuvuuteen ei alkuun päästä. Vaan muutaman kuuntelukerran jälkeen huomaan hoilaavani pirullisen koukuttavaa kertosäettä sekä nyökkäileväni musiikin tahdissa. Ja kun kuuntelukerrat nousevat, huomaa biisistä nauttivansa jatkuvasti enemmän: komeasti rauhallisempaa tunnelmaa ja vauhdikasta kitarointia sekoitteleva soolo, loppupuolen raskaasti jyystävät kitarariffit sekä ennen kaikkea se saatanallisella voimalla tajuntaan uppoava kertosäe ovat niitä varmoja peruspalikoita, joita Ghost onnistuu biiseihinsä upottamaan häkellyttävän vaivattomasti. Vaikka Rats ei aivan samalla tasolle nouse yhtyeen kovimpien hittibiisien kanssa, ei kappaleesta suurempaa moitittavaa löydy. Jokin pieni koukku kertosäkeen lisäksi olisi tehnyt biisistä nykyistäkin paremman, sillä kappaleen rakenne on suhteellisen yksinkertainen. Vaan se mikä monimuotoisuudessa hävitään, voitetaan rokkaavuudessa.

Toinen huomion arvoinen seikka liittyy kappaleen yhteydessä julkaistuun musiikkivideoon. Erityisesti "uusi" nokkamies Cardinal Copia herättää alkuun monenlaisia mietteitä, sillä nahkaan verhoutunut viiksimies poikkeaa selkeästi yhtyeen totutusta linjasta. Ja vielä kun mieheltä irtoaa tanssiliikkeitä, joista Michael Jackson olisi ylpeä, tuntuu ero aiempaan valtavalta. Vaan tälläkin kertaa Ghostin pettämätön tyylitaju tuntuu purevan, sillä kaikessa poikkeavuudessaan Cardinal Copia vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta hahmolta, jonka edesottamuksia lavalla odottaa innolla näkevänsä. Kaiken kruunaa musiikkivideon komea visuaalinen tyyli, joka täydentää kappaleen tunnelmaa hienolla tavalla.

Rats nostaa odotukset tulevaa albumia kohtaan taivaisiin. Jos loppulevy on lähellekään samalla tasolla, on luvassa jälleen yksi mestariteos Ghostin muutenkin korkealaatuiseen diskografiaan. Toivottavasti kesäkuu koittaisi nopeasti.

Kappale löytyy yhtyeen Youtube-kanavalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti