Fingerpori

Fingerpori
2019
Kuva: Nordiskfilm-sivusto

Viime vuonna ilmestynyt "Fingerpori" on hämmästyttävä elokuva. Se pyrkii tuomaan elokuvan muotoon samannimisen kotimaisen sarjakuvan, joka on kasvanut suursuosioon nokkelien sanaleikkien, roisin huumorin sekä mielenkiintoisten hahmojensa ansiosta. Harvaa sarjakuvaa jaksetaan syynätä vastaavanlaisella innolla työpaikkojen kahvipöydissä ja kaveriporukoissa, mutta sarjakuvamuodossa Fingerpori on kasvanut syystä kotimaisen sarjakuvan suurimmaksi ilmiöksi. Elokuvana "Fingerpori" ei kuitenkaan suuremmin naurata.

Episodimuotoinen "Fingerpori" seuraa neljän sarjakuvasta tutun hahmon elämää yhden päivän ajan. Kaiken yhteen sitovana teemana toimii jostain kumman syystä rakkaus, jonka olisi tarkoitus paketoida ymmärrettävään muotoon niin Heimo Vesan, kaupunginjohtaja Homeliuksen, Rivo-Riitan sekä Krapula-Päivin tarinat. Tämä jää kuitenkin yritykseksi. Episodit tuntuvat irrallisilta ja sisällöltään tympeiltä irtovitsikollaaseilta, jotka eivät hyvällä tahdollakaan muodosta ymmärrettävää kokonaisuutta. Tämäntyylistä rakennetta voisi pitää kunnianosoituksena strippisarjakuvien irtonaisuutta kohtaan ja suunniteltuna ominaisuutena, jos kokonaisuus jollain tavalla viestittäisi tekijöiden hallitseva asiansa. Nyt tätä tunnetta ei välity.

Tämä on kuitenkin vain yksi osa-alue, jonka takia "Fingerpori" tuntuu omituiselta sekamelskalta. Elokuvan suurin ongelma on se, ettei sitä sisältönsä puolesta voi suositella oikein kenellekään. Elokuva pyrkii hauskuuttamaan tismalleen niillä samoilla vitseillä, jotka ovat tuttuja jokaiselle sarjakuvia lukeneelle. Tämä herättää pohtimaan, kenelle elokuva on oikeasti tehty? Jokaiselle sarjakuvaan tutustuneelle elokuvan vitsit ovat jo ennestään tuttuja, näihin aiemmin perehtymättömille ne eivät tarjoa sitä samaa oivaltamisen riemua, jota sarjakuvaversiosta saa. Lopputulos synnyttää muutamat hekotukset, mutta erityisen hauska "Fingerpori" ei lopulta ole. Irtovitsitykitykselle jaksaa hymähtää alkuun, mutta nopeasti käy selväksi, ettei tämäntyylinen kerronta kannattele koko elokuvan kestoa. Lisäksi on omituista tehdä Fingerporin kaupungista itäblokkimainen, ydinvoimasaasteilta haiseva teollisuuskaupunki, jonka ankeutta huokuvaa miljöötä asuttavat epämiellyttävät ihmiset. Tämä ei suinkaan tee elokuvasta yhtään hauskempaa, vaan herättää lähinnä ahdistusta. 

"Fingerpori" onkin kertakäyttöinen ja nopeasti todelliset karvansa paljastava tapaus, jota ei tule katsottua toista kertaa. On harmi, ettei lähdemateriaalia ole osattu kunnolla hyödyntää elokuvan tarpeisiin, sillä mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Erikoisefekteillä ja muilla ratkaisuilla elokuvasta olisi voinut helposti luoda sarjakuvamaisemman kokonaisuuden, jonka puitteissa strippisarjakuvien ominaisuuksia olisi voinut hyödyntää luonnollisena osana kerrontaa. Nyt sarjakuva on pyritty sellaisenaan kääntämään valkokankaalle, jonka myötä "Fingerpori" tuntuu pakotetulta ja vaivaannuttavalta elokuvalta.

Marko Hautala - Pimeän Arkkitehti

Marko Hautala
Pimeän Arkkitehti
Tammi 2020

Marko Hautala pohjusti yhdeksättä romaaniaan "Pimeän Arkkitehti" toteamalla tämän olevan yksi hänen suoraviivaisimmista teoksistaan koskaan. Kirjailijan edellisen kirjan jälkeen moisen tiedon otti mielellään vastaan, sillä muuten upea "Leväluhta" tuntui vatvovan tarinansa yksityiskohtia niin antaumuksella, ettei pelon ilmapiirille annettu kunnolla tilaa kasvaa. Tätä ongelmaa ei tällä kertaa ole, sillä lupausten mukaisesti "Pimeän Arkkitehti" ei turhia jankkaa, vaan tarjoaa laadukasta jännitysviihdettä sopivan tiiviissä paketissa, josta kuitenkin löytyy juuri sopivasti erilaisia koukeroita sekä syvyyttä.

Aineksiltaan "Pimeän Arkkitehti" on yksinkertainen. Vauraassa perheessä kasvanut Joni muuttaa omilleen, mutta uutena kotina toimivassa kerrostalossa kaikki ei ole kohdillaan: talo tuntuu elävän omaa elämäänsä, muissa asukkaissa on omituisia piirteitä eikä tilannetta helpota se, että kellaritiloissa on aiemmin tapahtunut murha. Kun kokonaisuuteen vielä sotkeutuu kauhistuttava, pimeydestä sikiävä hahmo sekä Jonin asunnosta löytyvät häiritsevät valokuvat, alkaa kuumeinen selvitys siitä, kuinka nämä kaikki asiat liittyvät yhteen ja miksi. Tämän mysteerin parissa Hautalan uusin romaani askartelee koko kestonsa ajan.

Hautala ei lähde suuremmin muuttamaan tyyliään uutuuskirjallaan, sillä "Pimeän Arkkitehti" on monin paikoin juurikin sitä, mitä kirjailijalta on totuttu odottamaan. Tarina on mielenkiintoinen, Hautalan kirjoitustyyli on edelleen miellyttävän ytimekäs ja kirjasta löytyy useitakin kauhistuttavia hetkiä, jotka saavat lukijan vilkuilemaan olkansa ylitse suuren levottomuuden vallassa. Suurin muutos on tarinankuljetuksessa: Hautalan aiemmissa romaaneissa tarina on kulkenut useammalla aikajanalla, mutta tällä kertaa juonikoukerot tykitellään lävitse - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - päähenkilön näkökulmasta. Toki menneitäkin kaivellaan ja ääneen pääsee muutkin tahot, mutta nämä istuvat yhtenäisempänä osana tarinaa. Tässä mielessä puheet suoraviivaisemmasta teoksesta pitävät paikkaansa, sillä nyt erinäiset tapahtumat eivät muodosta omia, alkuun irralliselta tuntuvia juoniverkkoja.

Kaiken kaikkiaan "Pimeän Arkkitehti" on laatukauhua Hautalalta, joka pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun. Kirjan suurin ongelma on lopulta se, ettei se aivan onnistu vangitsemaan samalla tavalla, kuin tekijänsä teokset parhaimmillaan. Pieniä ongelmia löytyy sieltä täältä: vaikka juonikuviot ovat varsin ymmärrettäviä ja ne selitetään sopivasti auki, saavat nämä varsinkin loppua kohden piirteitä, jotka nykypäivän ympäristöön siirrettynä tuntuvat jopa aavistuksen koomisilta. Myös tiettyihin hahmoihin olisi toivonut enemmän moniuloitteisuutta, sillä esim. Jonin alakerran naapurina toimiva vloggaaja Matilda jää henkilönä etäiseksi, vaikka hän koko kirjan mukana roikkuu ja on tarinan kannalta keskeinen hahmo.

Kokonaisuutena "Pimeän Arkkitehti" tekee sen, minkä sen odottikin tekevän. Se tarjoaa muutamaksi illaksi selkäpiitä kutittelevaa jännitystä, josta pystyy nauttimaan teoksen puutteista huolimatta. Hautalan nimi on vuosien varrella muodostunut synonyymiksi laadukkaalle kauhukirjallisuudelle, eikä "Pimeän Arkkitehti" tee tähän asiaan muutosta.