Marko Hautala - Pimeän Arkkitehti

Marko Hautala
Pimeän Arkkitehti
Tammi 2020

Marko Hautala pohjusti yhdeksättä romaaniaan "Pimeän Arkkitehti" toteamalla tämän olevan yksi hänen suoraviivaisimmista teoksistaan koskaan. Kirjailijan edellisen kirjan jälkeen moisen tiedon otti mielellään vastaan, sillä muuten upea "Leväluhta" tuntui vatvovan tarinansa yksityiskohtia niin antaumuksella, ettei pelon ilmapiirille annettu kunnolla tilaa kasvaa. Tätä ongelmaa ei tällä kertaa ole, sillä lupausten mukaisesti "Pimeän Arkkitehti" ei turhia jankkaa, vaan tarjoaa laadukasta jännitysviihdettä sopivan tiiviissä paketissa, josta kuitenkin löytyy juuri sopivasti erilaisia koukeroita sekä syvyyttä.

Aineksiltaan "Pimeän Arkkitehti" on yksinkertainen. Vauraassa perheessä kasvanut Joni muuttaa omilleen, mutta uutena kotina toimivassa kerrostalossa kaikki ei ole kohdillaan: talo tuntuu elävän omaa elämäänsä, muissa asukkaissa on omituisia piirteitä eikä tilannetta helpota se, että kellaritiloissa on aiemmin tapahtunut murha. Kun kokonaisuuteen vielä sotkeutuu kauhistuttava, pimeydestä sikiävä hahmo sekä Jonin asunnosta löytyvät häiritsevät valokuvat, alkaa kuumeinen selvitys siitä, kuinka nämä kaikki asiat liittyvät yhteen ja miksi. Tämän mysteerin parissa Hautalan uusin romaani askartelee koko kestonsa ajan.

Hautala ei lähde suuremmin muuttamaan tyyliään uutuuskirjallaan, sillä "Pimeän Arkkitehti" on monin paikoin juurikin sitä, mitä kirjailijalta on totuttu odottamaan. Tarina on mielenkiintoinen, Hautalan kirjoitustyyli on edelleen miellyttävän ytimekäs ja kirjasta löytyy useitakin kauhistuttavia hetkiä, jotka saavat lukijan vilkuilemaan olkansa ylitse suuren levottomuuden vallassa. Suurin muutos on tarinankuljetuksessa: Hautalan aiemmissa romaaneissa tarina on kulkenut useammalla aikajanalla, mutta tällä kertaa juonikoukerot tykitellään lävitse - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - päähenkilön näkökulmasta. Toki menneitäkin kaivellaan ja ääneen pääsee muutkin tahot, mutta nämä istuvat yhtenäisempänä osana tarinaa. Tässä mielessä puheet suoraviivaisemmasta teoksesta pitävät paikkaansa, sillä nyt erinäiset tapahtumat eivät muodosta omia, alkuun irralliselta tuntuvia juoniverkkoja.

Kaiken kaikkiaan "Pimeän Arkkitehti" on laatukauhua Hautalalta, joka pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun. Kirjan suurin ongelma on lopulta se, ettei se aivan onnistu vangitsemaan samalla tavalla, kuin tekijänsä teokset parhaimmillaan. Pieniä ongelmia löytyy sieltä täältä: vaikka juonikuviot ovat varsin ymmärrettäviä ja ne selitetään sopivasti auki, saavat nämä varsinkin loppua kohden piirteitä, jotka nykypäivän ympäristöön siirrettynä tuntuvat jopa aavistuksen koomisilta. Myös tiettyihin hahmoihin olisi toivonut enemmän moniuloitteisuutta, sillä esim. Jonin alakerran naapurina toimiva vloggaaja Matilda jää henkilönä etäiseksi, vaikka hän koko kirjan mukana roikkuu ja on tarinan kannalta keskeinen hahmo.

Kokonaisuutena "Pimeän Arkkitehti" tekee sen, minkä sen odottikin tekevän. Se tarjoaa muutamaksi illaksi selkäpiitä kutittelevaa jännitystä, josta pystyy nauttimaan teoksen puutteista huolimatta. Hautalan nimi on vuosien varrella muodostunut synonyymiksi laadukkaalle kauhukirjallisuudelle, eikä "Pimeän Arkkitehti" tee tähän asiaan muutosta. 

Antti Hyyrynen - Viimeinen Atlantis

Antti Hyyrynen
Viimeinen Atlantis
Like 2020

Metalliyhtye Stam1nan sanoittajana sekä johtohahmona tunnetuksi tullut Antti Hyyrynen kokeilee sanan säilän heiluttamista nyt myös romaanimuodossa. "Viimeinen Atlantis" on kirjoittajansa esikoisromaani, vaikka sisällöltään se palaa monelle tuttuihin teemoihin. Romaanin tarina kun täydentää Stam1nan vuosikymmen takaperin julkaiseman, samannimisen studioalbumin tarinaa.

Jos "Viimeinen Atlantis" -albumi on kuunneltu, tuntuu Hyyrysen esikoisromaani välittömästi tutulta. Kirjan tarinan perusrunko on napattu suoraan albumilta, jonka lisäksi kirjasta löytyy levyllä kuultavaa lyriikkaa. Myös albumin julkaisun aikaan nettiin ilmestynyt, levyn teemoja täydentävä sarjakuva luovuttaa aineksia romaanin tarpeisiin. Toiston tunteelta kuitenkin vältytään, sillä Hyyrynen on lihottanut vuosikymmen sitten aloittamaansa tarinaa siinä määrin, että se tarjoaa ajatuksia herättävän kertomuksen niin yhtyeen faneille kuin bändiä aiemmin seuraamattomille tahoillekin.

"Viimeinen Atlantis" on kylmäävä kuvaus siitä hetkestä, jolloin maapallo ei enää kestä ihmiskunnan aiheuttamaan kuormitusta. Vähiin käyvästä puhtaasta vedestä soditaan jopa ydinasein, eläminen muuttuu armottomien sääilmiöiden myötä mahdottomaksi suuressa osassa maapalloa ja valtavat ihmismassat lähtevät liikkeelle inhimillisempien elinolosuhteiden toivossa. "Viimeinen Atlantis" muuttaa todellisuudeksi juuri sen maailman, jota kohti monet meistä pelkäävät maapallomme olevan matkalla. Tämän konseptin sisälle sijoittuu romaanin päähenkilönä toimivan Tobeas Seinurin tarina, jonka aikana seurataan tämän epätoivoista taistelua aina huonommaksi muuttuvia olosuhteita vastaan sekä jännitetään, pääseekö hän koskaan päämääräänsä Suomeen.

Ennakkoon odotukset Hyyrysen esikoisromaania kohtaan olivat ristiriitaiset. Miehen sanoitusmeriitit Stam1nan riveissä kun ovat kaksijakoisia, sillä kolmiosaisia yhdyssanoja sekä leikkisiä riimittelyjä hyödyntävät tekstit tuntuvat paikoitellen lapsellisilta sekä myötähäpeää aiheuttavilta. Näiltä osin "Viimeinen Atlantis" on kuitenkin erittäin positiivinen yllätys. Romaanimuodossa Hyyrysen kirjoitustyyli on pääosin nasevaa ja miellyttävää lukea, vaikka paikoitellen sorrutaan liiallisilla kielikuvilla mässäilyyn. Myös kirjan eri aikatasoilla tapahtuva kerronta lisää teokseen kiinnostavia tasoja, jotka pakottavat lukemaan sen alusta loppuun mahdollisimman pikaisesti.

Sisällöltään "Viimeinen Atlantis" ei kuitenkaan osu täysin kohteeseensa, sillä romaanin varsinainen tarina jättää kylmäksi. Tobeas Seinurin matkaa ympäri maailman leimaa tietynlainen luonnosmaisuus, sillä kirja pomppii hätäisesti sinne tänne. Toki tämä kuvaa osuvalla tavalla romaanin maailman kaoottisuutta, mutta varsinaista tarinaa se ei palvele. 350 sivun aikana tuntuu tapahtuvan paljon, mutta lopulta ei mitään. On harmillista, ettei kirjan tapahtumat ole lopulta niin mielenkiintoisia, kun maailma niiden ympärillä. "Viimeinen Atlantis" lataa kaikki paukkunsa konseptiinsa ja maailmaansa, jonka takia varsinainen tarina Tobeas Seinurista ja tämän matkasta kaaoksen keskellä jää harmittavan ontoksi ja tyhjänpäiväiseksi.

Kokonaisuutena "Viimeinen Atlantis" on kuitenkin mielenkiintoinen teos - kiitos moniulotteisen maailmansa, joka on samanaikaisesti pelottava sekä äärimmäisen kiehtova. On pakko ihailla sitä työtä, jonka Hyyrynen on romaaninsa eteen tehnyt. Vaikka "Viimeinen Atlantis" ei ole täydellinen teos, kannattaisi jokaisen meistä pysähtyä sen äärelle miettimään, mihin maailmamme on menossa.

Markus Laakso - Folk Metal Big 5

Markus Laakso
Folk Metal Big 5
Like 2020
Sivumäärä 352

Folk metal on yksi metallimusiikin värikkäimmistä tyylilajeista. Genren sisälle mahtuu suuret määrät erilaisia yhtyeitä, joiden musiikki eroaa huomattavasti toisistaan. Oli kyseessä sitten hilpeä pelimannihevi tai kansanmusiikkielementeillä ryyditetty musta metalli, tarjotaan näitä folk metal -genren alla, vaikka musiikillisesti tyylilajin eri yhtyeet voivat olla täysin eri ääripäissä. Musiikkitoimittaja ja muusikko Markus Laakso raottaa ansiokkaasti folk metal -genren saloja hyödyntäen musiikkityylin suurimpien yhtyeiden näkemyksiä aiheesta. Ajatuksia folk metal -ilmiön taustalla pääsevät kertomaan kotimaamme ja genrensä suurimmat yhtyeet Ensiferum, Moonsorrow, Finntroll, Turisas sekä Korpiklaani.

Rakenteeltaan "Folk Metal Big 5" vaikuttaa äkkiseltään hyvinkin perinteiseltä bändikirjalta, mutta viidellä yhtyeellä kuorrutettuna. Eri yhtyeiden vaiheet käydään läpi tuttuun tapaan uran alusta nykyhetkeen saakka, jonka myötä jokaisen bändin historia käydään tiiviisti mutta riittävän kattavasti lävitse. Mukana on mielenkiintoisia tarinoita kunkin yhtyeen historiasta sekä visiota näiden tulevaisuudesta, joten jokainen bändihistoriikeista nauttiva saa varmasti riittävästi irti Laakson uutuusteoksesta. Informaatiota on tarjolla runsaasti. Vaikka jokaiselle yhtyeellä varataan keskimäärin 60 sivua, on tämä aivan riittävästi, sillä mukaan on mahdutettu paljon asiaa.

"Folk Metal Big 5" ei kuitenkaan tyydy olemaan pelkästään perinteinen bändiopus, jossa käydään kronologisesti lävitse eri bändien vaiheet. Kirja sukeltaa syvälle jokaisen yhtyeen pään sisälle, jonka myötä erilaisia näkemyksiä siitä, mitä folk metal oikeastaan on, saadaan ongittua esille. Vastaus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä kuten itse koko folk metal -genre, niin myös motiivit sekä ajatukset sen taustalla ovat moninaiset. Vaikka selkeimmin genreä yhdistävä tekijä löytyy perinnesoittimien hyödyntäminen musiikissa,  nousee tämän lisäksi esille tukuittain erilaisia painotuksia: samanismi, pakanuus, erilaiset sankaritarinat, syvä kunnioitus luontoa kohtaan sekä historialliset tarinat ovat vain muutamia asioita, joita eri yhtyeet nostavat esille musiikista ja ideologiastaan puhuessaan. Kirjassa esiintyvät muusikot selkeästi tietävät valtavasti näistä taustailmiöistä, sillä esimerkiksi samanismia käydään sen verran tarkasti lävitse, että lukija vihkiytyy pakostakin aiheeseen. Samanlaisia tiedonjyviä tarjoillaan monesta muustakin aihepiiristä, jonka myötä "Folk Metal Big 5" on sisällöltään äärimmäisen informatiivinen teos.

Etukäteen odotukset kirjaa kohtaan olivat ristiriitaiset, sillä viiden yhtyeen tarinan puristaminen yksiin kansiin vaikutti kuolleena syntyneeltä ajatukselta. Onneksi ennakko-odotukset eivät pitäneet kutiaan, sillä "Folk Metal Big 5" on kaikin puolin onnistunut teos. Se on täynnä asiaa, jokainen bändi käydään riittävän tarkasti lävitse ja pohdinnat folk metalin syvimmästä olemuksesta ovat täynnä mielenkiintoisia näkökulmia. Tämä myös puoltaa useamman bändin sullomista saman kirjan sivuille, sillä tällä tavoin aihepiiriin saadaan riittävästi sisältöä ja erilaisia ajatuksia. Lopputulos on ehkä näistä syistä aavistuksen hajanainen ja rönsyilevä, mutta kattava tietoannos korvaa tämän ongelman runsain mitoin.

Kokonaisuutena "Folk Metal Big 5" on yksi merkittävimmistä teoksista, joita metallimusiikin saralla on koskaan tehty. Se kertoo mielenkiintoisella tavalla kotimaamme suurimpien folk metal -yhtyeiden tarinan, avaa perusteellisesti koko tyylilajin ideologiaa sekä vaikuttimia sen takaa. Näin kattavasti kirjoitettuja musiikkihistoriikkeja ei tule vastaan joka päivä, jonka myötä "Folk Metal Big 5" on teos, jota voi suositella jokaiselle lukijalle musiikkimausta riippumatta.

Neil Gaiman - Pohjoisen mytologia

Neil Gaiman
Pohjoisen mytologia
Like 2019
Sivumäärä 277

Jos olet aina ollut kiinnostunut skandinaavisesta mytologiasta, mutta Edda-kokoelmien runomuotoinen kerronta ei ole ollut sinun juttusi, tarjoaa Neil Gaimanin teos "Pohjoisen mytologia" ratkaisun pulmaan. Lukuisia palkintoja pokannut fantasiakirjailija on tehnyt uutuuteoksellaan todellisen kulttuuriteon, sillä "Pohjoisen mytologia" tuo muinaiset myytit hienolla tavalla tälle vuosituhannelle.

"Pohjoisen mytologia" pitää sisällään liudan erilaisia tarinoita, joiden aikana skandinaavisen mytologian eri hahmot ja tapahtumat heräävät kirjan sivuilla eloon. Gaiman ei kalua kirjassaan koko mytologiaa puhtaaksi, vaan teokseen on valikoitunut vain osa myyteistä. Tästä huolimatta "Pohjoisen mytologia" on sisällöltään tuhti paketti. Teos kertookin tarinat muun muassa maailman synnystä, Odinin silmästä, Thorin matkasta jättiläisten maahan sekä Jumalten tuhosta, joka tunnetaan myös nimellä Ragnarök.

Kirjan rakenne on novellimuotoinen, jossa jokainen tarina ammentaa sisältönsä eri myyteistä. Vaikka tarinat toimivat myös itsenäisinä lukukokemuksina, muodostuu näistä kuitenkin jokseenkin loogisesti etenevä aikajana, joka kuljettaa suurta tarinaa aina maailman synnystä sen tuhoon saakka. Alkuperäisten Edda-runojen repaleisuus näkyy myös Gaimanin teoksessa, sillä eri tarinat eivät kerronnallisesti solahda luontevaksi jatkumoksi, vaan lopputulos on tilkkutäkkimäinen joukko erilaisia kertomuksia. Lähdemateriaalin haastavuuden huomioon ottaen Gaiman on onnistunut luomaan tarinoista yllättävän järkevästi etenevän kokonaisuuden, jolla on selkeä alku sekä loppu.

Kokonaisuuden eri osien irtonaisuus ei kuitenkaan suuremmin haittaa, sillä itse tarinat ovat mielenkiintoisia ja erinomaisesti kirjoitettuja. Ne yhdistävät sujuvasti historiallista tarkkuutta värikkääseen kerrontaan, jonka myötä skandinaavinen mytologia herää upealla tavalla eloon. "Pohjoisen mytologia" on kirjoitettu ajatuksella, joka kannustaa lukijoita kertomaan kirjan tarinoita leirinuotiolla revontulten loimutessa taivaalla - aivan kuin aikana, jolloin kirjan myytit vielä levisivät ihmisten keskuudessa pelkästään suullisessa muodossa. Gaimanin kirjoitustyyli todella palvelee tätä tarkoitusta, sillä teoksen teksti on sävykkyydestään huolimatta yksinkertaisen toteavaa, jonka ansiosta tarinat ovat helposti kerrottavissa muille. Kirjailijan jalo ajatus tuntuu varsinkin nykyisenä some- ja internet-aikana ihailtavalta ja myyttien henkeen sopivalta.

"Pohjoisen mytologia" on kirja, jota skandinaavisesta jumaltarustosta kiinnostunut ihminen on odottanut koko ikänsä. Se kertoo hienolla tavalla muinaiset myytit lähdemateriaalia kunnioittaen ja tekee sen hyvin vakuuttavasti. Gaiman suhtautuu selkeästi aihealueeseen suurella rakkaudella, josta kertovat erinomaisesti kirjoitetut tarinat, mutta myös koko kirjan rakenne. Teoksesta löytyy sisällysluettelon lisäksi tarkka kuvaus eri myyttien lähteistä sekä kattava sanasto, joka kertoo vieraskielisten sanojen merkitykset ja eri hahmojen tiedot. Mitään ei ole jätetty puolitiehen. "Pohjoisen mytologia" on upea kokonaisuus.

Tommi Liimatta - Saaret kuin sisaret

Tommi Liimatta
Saaret kuin Sisaret
Like 2019
Sivumäärä 320

Syyt tarttua itselleen aiemmin tuntemattoman kirjailijan teoksiin ovat usein moninaiset. Joskus kirjan tarina saattaa tuntui erityisen kiinnostavalta, toisinaan näytävä kansikuva vetää puoleensa tai sitten ennakkotiedot teoksesta saattavat nostaa kiinnostuskäyrän koholle. Tommi Liimatan kahdeksas romaani "Saaret kuin sisaret" houkutteli oikeastaan kaikista näistä syistä, joiden ansiosta kirja kipusi nopeasti listoillani vuoden kiinnostavimpien uutuksien joukkoon.

"Saaret kuin sisaret" on mysteeriromaani, joka kertoo syrjäisellä saarella sijaitsevasta hengellisestä retriitistä, jonne hyvävaraiset osallistujat saapuvat selvittelemään elonsa ongelmakohtia toiveinaan tasapainoisempi ja onnellisempi elämä. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan, sillä odottamaton kuolemantapaus nostaa synkkiä pilviä retriitin ylle. Lopulta mysteeri alkaa saamaan ikäviä sävyjä ja kuvioon sotkeutuu kummallisia tekijöitä, jotka tuntuvat synnyttävän enemmän kysymyksiä kuin antavan vastauksia. Liittyykö kuvioon karu ja asumaton naapurisaari? Onko yllättävä kuolema luonnollinen vai onko kyseessä murha? Muun muassa näitä kysymyksiä Liimatta pyörittelee uutuusromaaninsa sivuilla.

"Saaret kuin sisaret" on mielenkiintoinen tyylilajien sekoitus, joka heittää samaan soppaan dekkaria, kantaaottavia ja ajatuksia herättäviä havaintoja maailmanmenosta sekä itsehoito-oppaiden viisauksia. Pääasiassa kyseessä dekkariromaani Agatha Christien "Eikä yksikään pelastunut" -klassikkoromaanin hengessä, mutta erilaiset elementit maustavat mielenkiintoisella tavalla tarinaa. Romaanin hengellinen puoli tarjoaa elämänviisauksia mietelauseiden ja aiheeseen liittyvien pohdiskelujen muodossa. jotka tarjoavat myös jokaiselle lukijalle varsin mielenkiintoisia näkökulmia elämään. Varsinkin kun nämä saavat uusia ulottuvuuksia kirjan hahmojen välisessä dialogissa. Liimatta onnistuu myös hienolla tavalla tiivistämään koko nykyisen yhteiskunnan ja sen asukkaat pienoiskoossa salaperäiselle saarelle, jossa erilaiset ihmiset suhtautuvat kukin tavallaan maailman menoon. Esille nousee muun muassa ilmastonmuutos, jota käydään lävitse osana hahmojen välisiä keskusteluja.

Kirjoittajana Tommi Liimatta on kaksijakoinen tapaus. Toisaalta miehen tarkkaa ja pohdiskelevaa tyyliä on mielenkiintoista lukea, sillä pieneen määrään tekstiä onnistutaan tiivistämään paljon asiaa. Välillä tämä kuitenkin häiritsee, sillä yksityiskohtia ja havaintoja vilisevä teksti vaatii todella keskittymään sen sisältöön. Jos huomio herpaantuu hetkeksikään, täytyy usein palata sivun alkuun, jotta ymmärtää mitään lukemastaan. Teksti ei tästä syystä myöskään rullaa niin jouhevasti, kuin se voisi, vaikka Liimatan rikkaat havainnot ilmaisua hienosti värittävätkin.

Isommaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että "Saaret kuin sisaret" ei onnistu nostattamaan jännitettään loppua kohden. Kun salaisuuden verho alkaa raottumaan ja köysi kiristymään kaulan ympärillä, luulisi lukijallekin nousevan kylmä hiki - mutta ei. Liimatta ei onnistu synnyttämään dekkariromaaneille tyypillistä kuumeista selvittämisen vimmaa lukijalle, vaan "Saaret kuin sisaret" soljuu samalla perusteellisella tyylillään loppuun saakka. Toki mysteeri saa tyydyttävän ja yllättävän lopun, eikä juonikoukeroita käy muutenkaan moittiminen. Näitä ei vaan saada esitettyä niin vakuuttavalla tavalla, että lukijan sisintä tämä liikauttaisi.

Kaikesta huolimatta "Saaret kuin sisaret" on mielenkiintoinen romaani. 300 sivuun mahtuu niin paljon erilaisia elementtejä ja tyylilajien kirjoa, että Liimatan mielikuvitusta sekä tapaa kirjoittaa on pakko ihailla. Vaikka "Saaret kuin sisaret" ei onnistu tavoittamaan dekkareiden parasta intensiteettiä, on kyseessä kuitenkin kelpo mysteeriromaani. Tällaisia teoksia toivoisi syntyvän enemmänkin suomalaiskirjoittajien toimesta.

Marko Hautala - Kuiskaava tyttö

Marko Hautala
Kuiskaava tyttö
Tammi 2016
Sivumäärä 255

"Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu. Lue omalla vastuullasi.

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se tarttuu valikoimatta, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä."

Näillä saatesanoilla kuvaillaan Marko Hautalan seitsemättä kirjaa "Kuiskaava tyttö". Harva romaani onnistuu etukäteen aiheuttamaan samanlaista kuumotusta, sillä ajatuksena teoksen konsepti on äärimmäisen ahdistava. Kauhukirjat tulevat helposti uniin muutenkin, mutta Hautalan "Kuiskaava tyttö" vie tämän vieläkin pidemmälle. Lukija saakin viettää unettomia öitä kuunnellen hiljaisuutta jatkuvasti peläten, alkaako jossain vaiheessa kuulumaan kauhistuttavaa kuiskutusta.

Tämä on ehdottomasti "Kuiskaava tytön" suurin vahvuus, sillä jo ennen kirjan lukemista se alkaa leikittelemään lukijan mielikuvituksella - ja tekee tämän erittäin onnistuneesti. Toki koko kirjan idea on nerokkaasti rakennettu tälle pohjalle, jota on myös hyödynnetty onnistuneesti niin teoksen saatesanoissa kuin markkinoinnissa. On erinomainen suoritus pystyä säikyttelemään lukijaa jo ennenkuin hän on lukenut ensimmäistäkään sivua, mutta "Kuiskaava tyttö" onnistuu tässä vakuuttavalla tavalla. Se on jo hieno saavutus itsessään.

Harmittavasti Hautala ei onnistu valjastamaan jännittävää ideaa koko kirjan mittaiseksi kauhukokemukseksi vaikka tarina on mielenkiintoinen. "Kuiskaava tyttö" kertoo psykoterapiakeskuksessa työskentelevästä Antonista, jonka työtoveri murhataan epämääräisissä olosuhteissa. Nopeasti tarinaan alkaa sekoittumaan omituisia ja yliluonnollisia elementtejä, jotka johdattavat Antonin selvittelemään tapahtumien kulkua sekä kohtamaan oman menneisyytensä demonit. Lopulta moneen levittäytyvään vyyhtiin sotkeutuu niin Vaasan palo, kaupungin alla kulkevat maanalaiset käytävät sekä mystinen punainen kansio, jonka sisältö on häiritsevää, mutta myös liittyy olennaisella tavalla Antonin menneisyyteen. Lisäksi tarinan keskiössä pyörii vanha tarina kuiskaavasta tytöstä, joka tuntuu liittyvän olennaisena osana kaikkeen. 

"Kuiskaava tyttö" on Hautalan tyylille uskollisesti erinomaisesti kirjoitettu. Tarina etenee soljuvasti ja kaappaa nopeasti pihteihinsä. Vaikka romaanin juonikuviot alkavat loppua kohden hajoamaan käsiin, osaa Hautala kuljettaa kertomusta niin viihdyttävästi eteenpäin, että "Kuiskaava tyttö" on pakko lukea alusta loppuun mahdollisimman nopeasti. Luku-urakka jättää kuitenkin ristiriitaiset tunnelmat. Monitulkintaiset loppuratkaisut ovat muodostuneet Hautalan tavaramerkiksi, mutta tällä kertaa kirjan loppupuoli jättää valjun jälkimaun. Loppuun sotkettu salaperäinen kultti tuntuu lähinnä naurettavalta ja tarpeettomalta lisäykseltä, joka vain sekoittaa muutenkin monia elementtejä sisältävää tarinaa. Ongelma ei kuitenkaan vesitä lukukokemusta: se mikä hävitään tarinan sisällössä, voitetaan sen kerronnassa.

Hautalan seitsemäs kirja on mielenkiintoinen ja paikoitellen hyvinkin jännittävä teos. Se ei yllä pelottavuudessaan aivan samanlaiseen kauhistuttavuuteen kuin miehen teokset parhaimmillaan, mutta sen luoma tunnelma sekä konsepti aiheuttavat väristyksiä riittävän tehokkaasti. "Kuiskaava tyttö" on oivallinen lisä Hautalan muutenkin tasavahvaan julkaisukatalogiin, mutta kirjailija on monella muulla teoksellaan onnistunut luomaan paremmin kasassa pysyviä lukuelämyksiä. 

Vakoilijan käsikirja / Salapoliisin käsikirja

Vakoilijan käsikirja / Salapoliisin käsikirja
Tammi 2018
Sivumäärä(t) 192

"Noidan käsikirja" -arvostelussa toin esille, että maailma kaipaisi uusintapainoksia samaan sarjaan kuuluvista teoksista "Vakoilijan käsikirja" sekä "Salapoliisin käsikirja". Ja kerrankin jotain ei tarvinnut odottaa mahdottoman pitkään, sillä Tammi julkaisi molemmista kirjoista uudet painokset jo viime vuoden loppupuolella. Nyt jokaisen kodin pienemmät ja isommatkin lukijat saavat hyvät perustiedot siitä, miten vakoilijan ja salapolisiin hommat hoidetaan kunnolla.

"Vakoilijan käsikirja/ Salapoliisin käsikirja"-opukset ovat värikkäästi toteutettuja tietokirjoja, joista jokainen vakoilusta ja salapoliisin työstä kiinnostunut saa irti suuret tietomäärät. "Vakoilijan käsikirja" antaa vinkkejä esimerkiksi naamioitumiseen ja koodikirjoituksen purkamiseen, "Salapoliisin käsikirja" puolestaan ohjeita muun muassa johtolankojen keräämiseen rikospaikalta. Opukset ovat täynnä hauskaa ja yksityiskohtaista tietoa monenlaisista aihepiiriin liittyvistä osa-alueista. Kirjoissa kohtaavat hienolla tavalla lapsille sopiva kuvitus, tiukka faktatieto sekä tutkimaan innostava ote, joka laittaa jokaisen lukijan mielikuvituksen lentämään. Kirjoista löytyy myös lukuisia erilaisia leikkejä sekä konkreettisia tehtäviä, joiden avulla voi kehittää vaikkapa omaa havainnointikykyään. Tosissaan kirjojen oppeja ei kannata ottaa, mutta niiden sisältö on omiaan antamaan uutta pontta takapihan vakooja- ja salapoliisileikeille.

Etukäteen pelkäsin, että kirjojen sisältö olisi joiltain osin vanhentunutta. Alkuperäiset opukset on kuitenkin julkaistu jo 1980-luvulla, jonka jälkeen moni asia on muuttunut. "Vakoilijan käsikirja/ Salapoliisin käsikirja"-teokset ovat kuitenkin säilyttäneet teränsä kaikkien vuosien jälkeenkin. Kirjojen kuvitus, sisältö sekä aihepiiri on edelleen ajankohtaista ja niiden niksejä voi helposti hyödyntää myös tänä päivänä. Opusten taskukirjakoko on myös ratkaisuna erinomainen, sillä tällaisenaan ne on helppo napata mukaan leikkeihin, jolloin ne pääsevät ansaitsemaansa hyötykäyttöön.

"Vakoilijan käsikirja/ Salapoliisin käsikirja"-teokset on tuotu tälle vuosituhannelle yhtä ihailtavalla tavalla kuin aiemmin ilmestynyt "Noidan käsikirja". Teosten alkuperää on kunnioitettu eikä tarpeettomia muutoksia ole lähdetty tekemään. Kirjojen kanssa lapsuuttaan viettäneille teokset tarjoavat mukavan nostalgiatripin menneisyyteen ja nykylapsille niiden sisältö tarjoaa kiinnostavaa tietoa aihepiiristä. "Vakoilijan käsikirja/ Salapoliisin käsikirja"-teokset eivät ole vain hienosti toteutettuja tietokirjoja, vaan ne innostavat lukijan leikkimään ja käyttämään mielikuvitustaan. Mitä muuta kirjoilta voi toivoa?

Ad Nauseam

A.W. Yrjänä ja Janne Halmkrona
Toim. Tuukka Hämäläinen
Like 2018
Sivumäärä 720

Rockyhtye CMX:n kotisivuilla vuosikymmenten ajan toiminut Kysy-palsta muodostui olemassaolonsa aikana lähes käsitteeksi. Vuosina 1995-2015 toiminnassa ollut palsta synnytti ainutlaatuisen väylän yhtyeen ja fanien välille, jota hyödynnettiin vuosien varrella varsin ahkerasti. Tätä edisti palstalla viljelty tyyli, jossa enemmän ja vähemmän järkeviin kysymyksiin annettiin vastineet samalla mitalla. Asiallinen pohdiskelu, ilkikurinen vitsailu tai suoranainen vittuilu kulkivat sulassa sovussa.

Paljon Kysy-palstan merkityksestä kertoo se, että "Ad Nauseam" on peräti toinen aiheesta julkaistu teos. Ensimmäinen osa "Encyclopedia Idiotica" julkaistiin jo vuonna 2009, johon oli kerätty aineistoa vuosilta 1995-2009. Nyt julkaistu "Ad Nauseam" käsittää vuodet 2009-2015. Eräänlaisena tilinpäätöksenä "Ad Nauseam" toimii erinomaisesti, sillä CMX:n nettisivut hakkeroitiin vuonna 2015, jonka myötä saatavilta katosi suuret määrät tietoa mukaanlukien koko Kysy-palsta.

"Ad Nauseam" on massiivinen järkäle. Yli 700-sivuinen teos ei pidä sisällään ainoastaan Kysy-palstalla julkaistuja kysymyksiä ja vastauksia, vaan sekaan on ujutettu runsaasti bonusmateriaalia. Teoksesta löytyy useampikin kiertuepäiväkirja sekä studiopäiväkirja Iäti-albumin nauhoituksista. Lisäksi kirjaa varten fanikunta sai lähettää uusia kysymyksiä, joihin vastaukset löytyvät vain tämän kirjan sivuilta. "Ad Nauseam" onkin varsinainen kultakaivos jokaiselle CMX:n fanille.

"Ad Nauseam" on hervottoman hauska teos, jonka ensimmäinen puolisko on hienosti toteutettu. Vaikka kirja ei ajatuksena tunnu kovinkaan kiinnostavalta, ovat erilaiset kysymykset ja vastaukset lopulta täynnä aiheita, jotka tarjoavat uusia näkökulmia niin yhtyeen fanikuntaan kuin itse bändiinkin. Kysy-palstaa käsittelevä osuus on myös erittäin mallikkaasti koostettu, sillä erilaiset kysymykset on järjestelty teemoittain, jotka käsittelevät mm. yhtyeen tuotantoa tai keikkailua. Näiden alueiden sisällä kysymykset on myös järjestelty kronologisesti, jonka ansiosta nämä muodostavat mukavasti soljuvan jatkumon. Eri aihealueiden jaottelu on toteutettu erittäin toimivasti. Harmittavasti kirjan sisällysluettelo jättää toivomaan parempaa, sillä tähän ei ole mahdutettu eri osioiden sivunumeroja. Kirjan selailu on tästä syystä vaivalloista suuren sivumäärän takia.

Kirjaa vaivaa muutenkin repaleisuus. Sekaan ympätyt kiertuepäiväkirjat sekä studiopäiväkirja eivät solahda saumattomalla tavalla osaksi kokonaisuutta. Tämä korostuu erityisesti siksi, että Kysy-palstalle omistetu osio on selkeästi mietty ja sen eteen on nähty vaivaa. Tämän jälkeen tulevat päiväkirjat tuntuvat perään lätkäistyltä irtotiedolta, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Mielikuva siitä, että kirjalle on haluttu vain lisää täytettä välittämättä siitä, miten se kokonaisuuteen lopulta sopii, on vaikea välttää. Ongelma olisi suuri, jos päiväkirjojen osuudet eivät olisi niin täynnä mielenkiintoista sisältöä, kuin ne nyt ovat. Yhtyeen havainnot elämästä kiertueella ja studiossa ovat niin viihdyttäviä, että kirjaa vaivaavan epätasaisuuden voi jättää huomiotta.

Puutteistaan huolimatta "Ad Nauseam" on kiinnostava teos, johon jokaisen CMX-fanin kannattaa tutustua. Kirjana teos ei ole erityisen onnistunut, sillä harvinaisen ruma kansitaide ja kirjan osioiden irtonaisuus syövät lukunautinnosta osansa. Sisältönsä puolesta luvassa on kuitenkin syväsukellus CMX:n maailmaan, eikä yksikään yhtyeestä kiinnostunut jää kylmäksi bändin aivoituksia lukiessaan.  "Ad Nauseam" on pakollista luettavaa jokaiselle CMX:n fanille.

Marko Hautala - Leväluhta

Marko Hautala
Leväluhta
Tammi 2018
Sivumäärä 320

Marko Hautala on kuluneiden vuosien aikana kivunnut kotimaisen kauhukirjallisuuden kuumimmaksi nimeksi. "Suomen Stephen King" -titteliäkin miehestä on nähty käytettävän, eikä arvonimi täysin tuulesta temmattu ole. Molemmat kun kirjoittavat parhaimmillaan ihokarvat nostattavia kauhukirjoja, jotka tulevat uniin saakka. Nyt tarjolla on jälleen yksi kiinnostava lisäys kirjailijan julkaisuluetteloon, kun uutuusromaani "Leväluhta" näkee päivän valon.

"Leväluhta" ammentaa tarinansa pohjan todellisuudesta. Leväluhta kun on oikea, Isossakyrössä sijaitseva soinen lähde, josta on löydetty suuret määrät erilaisia luita sekä pääkalloja. Hämärän peittoon on kuitenkin jäänyt, miksi lähteeseen on alunperin päätynyt tällaista ainesta ja kenen toimesta.

Hautala laajentaa tätä mysteeria kirjassaan ja tämä kysymys muodostaa koko kirjan selkärangan. "Leväluhta" kertoo tarinan Meeristä, joka palaa vuosien jälkeen maalla sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa. Vuodet eivät ole kohdelleet Meeriä sekä tämän lähipiiriä silkkihansikkain: veli on päätynyt psykiatriseen sairaalahoitoon, äidistä on tullut omituisen hiljainen ja etäinen vanhus, eikä oman menneisyyden taakka tunnu jättävän Meeriä rauhaan. Myös isä on kuollut vähintäänkin epämääräisissä olosuhteissa. Ja kun kotiinpaluun jälkeen Meeri löytää lapsuudenkotiin kätketyn, häiritsevän esineen, joka valtaa Meerin ajatukset, alkavat erilaiset ilmiöt yhdistymään pelottavalla tavalla yhteen. Ja millä tavalla Leväluhta liittyy tähän kaikkeen?

"Leväluhta" on taattua laatua Hautalalta, joka pitää sisällään kaikki miehen tavaramerkiksi muodostuneet ominaisuudet. Kirjoitustyyli on edelleen miellyttävän napakka, jonka ansiosta kirja on helppo hotkaista muutaman illan aikana. Tämä on positiivista, sillä kirjan hykerryttävät lähtökohdat pakottavat lukemaan koko teoksen mahdollisimman nopeasti, jotta salaperäiset juonikuviot saavat jonkinlaisen järjellisen selityksen. Tarina kulkee myös tälläkin kertaa muutamalla aikajanalla, vaikka tällä osa-alueella Hautala on selkeästi ottanut tiukemman fokuksen. Kirja ei syöksähtele niin estottomasti eri aikatasoille kuin on totuttu, jonka ansiosta kirjan henkilöt saavat huomattavasti aiempaa enemmän luonnetta. Erityisesti Larin osuus on ihailtavan pikkutarkasti kuvailtu ja Hautalan aiemminkin viljelemä metalli-kuvasto otetaan tällä kertaa hyötykäyttöön kunnolla. Metallifanin sydäntä tämä lämmittää suunnattomasti.

Mutta vaikka kuinka "Leväluhta" viehättääkin, on kirjassa useampikin asia pielessä. Hautala on aiemminkin kompuroinut kirjojensa loppuratkaisujen kanssa, jotka ovat jättäneet asioita joskus paljonkin auki. Tällä kertaa lopputulos on omituinen sekamelska: tietyllä tavalla Leväluhdan ympärillä leijuva mysteeri selvitetään auki hyvinkin tarkasti, mutta toisaalta esimerkiksi kirjassa mainittu Temppeli jää täydeksi mysteeriksi. Ja ainakin itselleni jäi hyvin etäiseksi kirjassa käsitelty trypofobia, jonka ilmeisesti oli tarkoitus olla keskeinen teema ja pelon kohde. Tästä päästäänkin kirjan isoimpaan murheeseen, sillä "Leväluhta" ei ole erityisen pelottava. Uhkaava ilmapiiri on luotu kyllä onnistuneesti, mutta lopulta suurempaa pelkoa ei saada rakennettua. Kirja rakentelee tarinaansa niin antaumuksella, että välillä se tuntuu junnaavan kiinnostavuudestaan huolimatta paikoillaan. Erityisesti tämä ärsyttää siitä syystä, että loppupuolella otetta kiristetään merkittävästi ja niitä jännittäviäkin hetkiä alkaa tulemaan vastaan.

"Leväluhta" onkin harmittavan epätasainen kirja. Osa tarinan uhkaavuudesta hukkuu liialliseen asioiden vatvomiseen. Pelon ilmapiirille ei anneta rauhaa juurtua lukijan mieleen, sillä jo juonikoukeroiden jäsentely vie paljon aikaa. Paljon pelastaa kuitenkin kirjan kiinnostava tarina sekä Hautalan kirjoitustyyli, joiden ansiosta teoksen lukee mielellään lävitse. Puutteineenkin "Leväluhta" on toimivaa jännitysviihdettä, jota voi suositella jokaiselle Hautalan tuotannon ystävälle.

Marko Annala - Paasto

Marko Annala
Paasto
Like 2018
Sivumäärä 230

Metalliyhtye Mokomasta tunnetuksi tullut vokalisti-sanoittaja Marko Annala sai paljon positiivista huomiota viime vuonna ilmestyneellä esikoisromaanillaan "Värityskirja". Ja kun homma toimii, niin silloin tahtia ei hiljennetä. Tänä syksynä päivänvalon näkee miehen toinen romaani "Paasto", jonka ytimen muodostavat teemat puhuttelevat jokaista ihmistä.

"Paasto" kertoo tarinan Matiaksesta, jonka elämä ajautuu kriisiin. Aiemmassa elämässä hengellisen herätyksen kokenut mies on vuosien kuluessa etääntynyt uskostaan, joka herättää pohtimaan elämän perusarvoja monelta kannalta. Ongelmallisen tilanteesta tekee erityisesti se, että miehen koko elämä on voimakkaasti nitoutunut ortodoksiseen uskoon: elämänkumppani, työpaikka sekä ystävät ovat jokainen jollain tavalla kytköksissä uskonnolliseen yhteisöön. Lopulta nämä pohdinnat ja rehellisyys itselleen aiheuttavat suuren ristiriitan. Onko uskonnosta irtautuminen lopulta sen arvoista, jos samalla jokainen elämän osa-alue menee uusiin puihin?

Näiden aiheiden äärellä "Paasto" askartelee koko kestonsa ajan. Yli 200-sivuinen kirja on kuvattu Matiaksen näkökulmasta, jonka ansiosta näkökulma tuntuu teemaan sopivan henkilökohtaiselta. Matiaksen pohdintoja sekä ristiriitoja kuvataan lukijaa puhuttelevalla tavalla. Tästä syystä myös kirjan keskeiset teemat uskosta, ihmisenä kasvamisesta sekä rehellisyydestä tulevat hienosti esille.

"Paasto" etenee soljuvasti haastavasta aiheestaan huolimatta. Tässä auttaa Annalan napakka kirjoitustyyli, jonka ansiosta kirja etenee jämäkästi, mutta sekaan on eksytetty myös sopivasti kerrontaa värittäviä kielikuvia. Annalan suoraan asiaan menevästä tyylistä huokuu miehen historia Mokoman sanoittajana, sillä rocklyriikan tulee ilmaista asiat ilman turhiin lillukanvarsiin takertumista. Tästä huolimatta "Paasto" on täynnä ilahduttavia ja välillä hyvinkin yksityskohtaisia havaintoja arkisesta elämästä, vaikka nämä tuodaan esille mukavan selkeällä tavalla. Annala on kirjoittajana piristävän suorasanainen, jonka ansiosta "Paasto" on lukukokemuksena erittäin miellyttävä.

Uskonkriisistä ja uskonnollisuudesta kirjoitettu kirja on ajatuksena kovinkin luotaantyöntävä ja usein tämäntyyliset kirjat jäävät kirjakauppojen hyllyyn. Tässä mielessä Annala on onnistunut toisen romaaninsa kanssa hyvin, sillä "Paasto" kaappaa mukaansa. On lisäksi kunnioitettavaa, kuinka paljon erilaista uskonnollista kuvastoa, termistöä sekä informaatiota "Paasto" pitää sisällään. Jo kirjan violetilla värillä vuoratut kannet huokuvat hengellistä symboliikkaa, sillä kyseinen liturginen väri on monelle tuttu kirkkomenojen päävärinä paaston aikana. Muutenkin kirjan ulkoinen olemus on niin näyttävä, että teosta hypistelee mielellään käsissään jo puhtaasti tästä syystä.

Vaikka "Paasto" on kiinnostavasti kirjoitettu ja sen teemat ovat mielenkiintoisia, jää jotain uupumaan. Koska kirjan keskiössä on selkeästi yhden miehen uskonkriisi ja tähän liittyvät tapahtumat, tuntuu tarina turhan irtonaiselta katkelmalta itselleen vieraaksi jäävän ihmisen elämästä. Varsinkin, jos uskonnollisuus ei lukijalle ole erityisen miellyttävä aihe. Suurempi murhe on kuitenkin tarinan irtonaisuus, josta ei tunnu löytyvän selkeää alkua ja loppua. Tätä korostetaan erityisesti kirjan lopulla, joka jättää asioita leijumaan ilmaan. Toki Annalan ajatuksen siitä, että uskonnollisuus ja rehellisyys itselleen ovat asioita, jotka elävät jokaisen elämässä ja vaihtelevat vuosien kuluessa, on jalo, mutta silti kirjan arvoituksellinen lopetus jättää tyytymättömän olon. Kirjan päättyessä moni asia tuntuu jäävän ilman vastausta, joka nakertaa kirjan parasta tehoa. Samasta syystä moni tapahtuma jää turhan irtonaiseksi ja vaille tarkoitusta.

Puutteineenkin "Paasto" on silti teos, jonka lukee mielellään lävitse. Annalan kirjoitustyyli sekä kirjan läpi jatkuva pohdiskelu tarjoavat riittävästi tarttumapintaa, jotta kirja säilyttää viehätyksen läpi kestonsa. "Paasto" jättää lukijan odottamaan lisää luettavaa Annalalta.

Noidan käsikirja

Noidan käsikirja
Tammi 2018
Sivumäärä 192

Jo useampi vuosikymmen takaperin ilmestynyt "Noidan käsikirja" on muutakin kuin pelkkä kirja. Kotimaassamme lähes ilmiöksi noussut opus on yksi viime vuosituhannen tunnistettavimmista teoksista, joka yksinään on syynä monen tuohon aikaan lapsuuttaan eläneen painajaisuniin. Kiinnostavalla kuvastolla ja pelottavilla tarinoilla vaikutuksen tehnyt kirja oli säikyttelyviihdettä parhaimmillaan, jota oli pakko lukea vaikka yöunet siitä kärsivät. Nyt Tammi tekee todellisen kulttuuriteon julkaisemalla näköispainoksen tästä klassikkokirjasta, jotta myös uusi sukupolvi pääsee kokemaan ne samat väristykset kuin lapset aikanaan.

Jo hyytävän tuttu kansikuva vahvistaa odotukset siitä, että "Noidan käsikirja" on tuotu uudelle vuosituhannelle perinteitä kunnioittaen. Tämä on asianlaita myös kokonaisuuden suhteen, sillä opus on lähes identtinen versio alkuperäisestä. Fonttikoko on aavistuksen originaalia pienempi ja kirjaan eksyneitä pikkuvirheitä on viilattu, mutta muuten uusintapainos tyydyttää jokaisen aikamatkaa menneesseen toivoneen nälän. Pienten muutosten ansiosta jokainen sivu ei ole niin täyteenahdetun oloinen, joka tekee lukemisesta huomattavasti mukavampaa.

Lukuisten kirjoittajien voimin tuotettu "Noidan käsikirja" on edelleen mielenkiintoista ja karmivaa luettavaa, joka tuntuu nykypäivänkin mittaristolla tuoreelta. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka käsittelevät vampyyreita, kummituksia sekä yliluonnollisia ilmiöitä. Nämä osa-alueet tarjoavat kattavan luotauksen jokaisen aihepiirin ilmiöihin, joista esimerkiksi vampyyreita käsittelevässä osiossa opetetaan yksityskohtaisesti keinoja, joilla verenimijöiltä voi suojautua. Tätä tarkempaa faktatietoa väritetään pitkin kirjaa jännittävillä kauhutarinoilla, joiden viestiä vahvistetaan komealla kuvastolla. Kirja onkin kaikkinensa hyvin näyttävä, jonka ansiosta sen hyytävään maailmaan sukeltaa mielellään. Plussaa ansaitsee opuksen näppärä koko, sillä taskukirjan kokoinen teos on vaivaton napata lukukaveriksi myös matkalle.

Päivitetty "Noidan käsikirja" on hienosti tähän aikaan tuotu teos, joka tarjoaa eri lukijaryhmille monenlaisia elämyksiä. Uudelle lukijalle se on kiinnostava ja informaatiopitoinen opas yliluonnollisista ilmiöistä, jotka on tuotu esille jännittävällä, mutta viihdyttävällä tavalla. Kirjan nuoruudessaan lukeneet saavat puolestaan nauttia nostalgisuuden tuomasta huumasta sekä niistä samoista pelonväristyksistä kuin aikanaan, sillä kirjan kuvasto tuntuu aktioivan niitä samaisia muistijälkiä, jotka lapsuudessa saivat opuksessa esiintyvät kauhutarinat herämään eloon oman huoneen pimeimmässä nurkassa. Olipa lukija uusi tai vanha, tekee "Noidan käsikirja" edelleen vaikutuksen - niin hyvässä kuin pahassa.

Toivottavasti Tammi jatkaa ansiokasta uusintajulkaisujen linjaa myös tulevaisuudessa, sillä uudet painokset "Salapoliisin käsikirja"- sekä "Vakoilijan käsikirja" -teoksista olisivat enemmän kuin tervetullut tapaus kirjajulkaisujen rintamalla.

Marko Hautala - Torajyvät

Marko Hautala
Torajyvät
Tammi 2011
Sivumäärä 260

Tänä keväänä lukemani "Kuokkamummo" nosti Marko Hautalan omissa kirjoissani yhdeksi kotimaamme kiinnostavimmista kirjailijoista, jonka teoksiin olen sittemmin tututustunut moneen otteeseen. Kesän aikana olen lukenut miehen tuotoksista "Itsevalaisevat" sekä "Unikoiran". Nyt viimeisimpänä otin työn alle "Torajyvät", joka on julkaistu vuonna 2011.

Sinällään matka Hautalan romaaneihin alkoi hieman väärästä päästä, sillä hyytävän karmea "Kuokkamummo" ei edusta puhtaimmillaan miehen teoksia. Teos kun on rehellinen kauhukirja, jonka ahdistavimmat tapahtumat tunkevat vieläkin mieleen yön pimeinä tunteina. Tätä ennen julkaistu tuotanto ei aivan niin suoraa kauhukirjallisuutta ole, sillä tyylilaji solahtaa kauhun sijasta lähemmäksi psykologisia jännäreitä. Vaikka kirjoihin on ympätty paikoitellen jännittäviä ja välillä pelottaviakin tapahtumia, ei "Kuokkamummon" kaltaisiin kauhukesteihin ole päästy. Siksi romaaneihin suhtautuminen on ollut aavistuksen ristiriitaista.

Vaan olipa tyylilaji sitten jännitys tai rehellinen kauhu, viihtyy Hautalan kirjojen ääressä erinomaisesti. Jo "Kuokkamummossa" vaikutuksen tehnyt kirjoitustyyli on läsnä jokaisessa miehen teoksessa: selkeää ja napakkaa tekstiä lukee mielellään ja Hautala osaa rakentaa romaaneistaan monitasoisia elämyksiä, jotka pitävät pihdeissään loppuun saakka. Myös kirjoissa toistuva rakenne, joka jakaa tarinan moneen eri aikajanaan, on toimiva temppu, joka sitoo juonen jatkuvasti tiukemmin lukijan kaulan ympärille. "Torajyvät" pitää sisällään kaikki nämä Hautalan kirjoista tutut elementit.

"Torajyvät" on psykologinen trilleri, joka kulkee kahdella aikajanalla. Toinen puolisko tarinasta sijoittuu 1600-luvulle, jossa noituudesta syytettyä Jakob Mörtiä kuljettanut kaleeri haaksirikkoutuu jonnekin Suomen ulkosaaristoon. Vahvasti uskonnollinen mies löytää mukanaan kuljettamista torajyvistä keinon koetella itseään ja lopulta hän saa ympärilleen seuraajia, jotka pitävät Mörtiä jonkinlaisena profeettana.

Nykypäivään sijoittuva osuus kertoo tarinan Jennistä sekä tämän Miro-pojasta, jotka saapuvat syrjäiselle saarelle ex-miehensä Markuksen kutsusta. Vaikean aivovamman autokolarissa saanut Markus on hiipumassa, joten kyseessä saattaa olla viimeinen mahdollisuus sovittaa keskeneräiset asiat. Ja näitä on, sillä Jennin nykyinen mies Aaron on myös Markuksen isä, joten hankala parisuhdekuvio on haava jokaisen mielessä. Vierailu muuttuu kuitenkin nopeasti ahdistavaksi kokemukseksi ja lopulta ei ole varmaa, pääseekö kukaan saarelta ehjänä pois.

"Torajyvät" on mielenkiintoinen kirja, jonka tarina on hyvällä maualla rakennettu. Kinnostavat henkilöhahmot sekä moninaiset juonenkäänteet pitävät kiinnostuksen yllä läpi kirjan. Myös kahdessa aikajanassa kulkeva tarina herättää pohtimaan, miten eri asiat liittyvät toisiinsa, kunnes salaisuuden verho alkaa raottumaan. Hautalan tyyli kirjoittaa on myös "Torajyvissä" erinomainen ja selkeä sanailu pitää otteessaan. Miehen tyyli luoda jatkuvasti tiukemmin pauloihinsa sulkeva kokemus on täysin ainutlaatuinen.

Harmittavasti Hautala tuntuu kompastelevan loppuratkaisujen suhteen. Miehen tiukasti etenevät ja koko ajan jännitettä kasvattavat kirjat kun tuntuvat romahtavan viime metreillä. "Kuokkamummo" ei oikein lopussa tiennyt, mitä se olisi halunnut olla ja "Unikoiran" päätös oli kaikessa yllätyksellisyydessään silti hieman laimea. "Torajyvät" tuntuu jättävän hyvin paljon lukijan vastuulle ja tällä kertaa erityisen moni asia jää auki. Varsinkin kirjan lopun tapahtumat herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia. Sinällään arvostan tietynlaista salaperäisyyttä, mutta Hautalan kirjojen tiukka ja tiivis kirjoitustapa ei vain tunnu sopivan miehen väsäämiin loppuratkaisuihin. En liene ainoa, joka "Torajyvät" luettuaan pohdiskeli, älysikö lukemastaan yhtään mitään.

Kaikesta huolimatta "Torajyvät" on kiinnostava teos, mutta se tipahtaa lopulta tähän mennessä kehnoimmaksi lukemakseni Hautalan kirjaksi. Vaikka tarina on hyvin kirjoitettu, se ei lopulta samalla tavalla nappaa otteeseensa kuin Hautalan juonikuviot parhaimmillaan. Kirja ei myöskään itselleni aiheuttanut suurempia jännitystiloja, vaikka sekaan monta uhkaavaa hetkeä olikin istutettu. Hautala on kuitenkin osoittanut olevansa sen tason kynäniekka, että miehen tekemisiä tulee seurattua myös jatkossa tiiviisti. Ja onneksi saamme mieheltä täysin tuoretta luettavaa, kun "Leväluhta"-romaani ilmestyy syyskuussa. Odotukset ovat kovat jo tässä vaiheessa!

A.W. Yrjänä - Joonaanmäen valaat

A.W. Yrjänä
Joonaanmäen valaat
Johnny Kniga 2017
Sivumäärä 232

A.W. Yrjänä on osoittanut omaavansa ainutlaatuisen taidon käsitellä suomen kieltä. Rockyhtye CMX:n sanoituksista vuosikymmenten ajan vastannut sekä useita runokirjoja julkaissut tekstinero kun on tullut tutuksi monitasoisesta ja paikoitellen vaikeaselkoisesta tyylistään sorvata kotimaamme kieltä. Kun mies ilmoitti kokeilevansa siipiään myös romaanikirjailijan muodossa, nostatti tämä odotukset välittömästi korkealle, sillä Yrjänän tyyli on monimutkaisuudessaan äärimmäisen kiehtova. Ja odotuksiin vastataan hienolla tavalla, sillä kirjailijan esikoisromaani "Joonaanmäen valaat" on aivan niin mielikuvituksellinen ja yllättävä teos, kuin sen toivoikin olevan.

"Joonaanmäen valaat" on seikkailukertomus, joka ammentaa voimaa myyttien ja satujen maailmasta. Romaani kertoo tarinan Joonaanmäen saarella asuvasta yhteisöstä, jonka elämää värittävät salaperäiset tapahtumat. Joonaanmäessä unet voivat olla totta ja erikoiset ilmiöt sulautuvat osaksi arkista aherrusta. Eräänä yönä tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta, joka vetää yhteisön jäsenet suureen seikkailuun, johon sotkeutuu kaikkea aina natseista lentäviin valaisiin.

Ne, jotka odottivat Yrjänän ensiromaanilta jotain erikoislaatuista, eivät tule pettymään. "Joonaanmäen valaat" on maailmaltaan ja tarinaltaan niin värikäs ja monikerroksinen, että kirjaa lukiessa hämmästyy moneen otteeseen siitä mielikuvituksen määrästä, jota kirjan tapahtumat ovat vaatineet syntyäkseen. Erilaisia omituisia yhteensattumia, kiinnostavia juonenkäänteitä sekä hämmästyttävät tietomäärät historiasta sekä erilaisista myyteistä sekoitetaan saumattomalla tavalla osaksi tarinaa, joka etenee soljuvasti eteenpäin runomaisesta tyylistään huolimatta.

"Joonaanmäen valaat" on kirjoittajansa näköinen teos, josta voi nauttia monella tavalla. Tulkitseva lukija voi vetää omia johtopäätöksiään kirjan tapahtumista sekä teemoista, mutta toisaalta romaanista voi nauttia puhtaasti värikkäänä ja sisällöltään rikkaana seikkailukertomuksena. Tästä syystä mainospuheet seikkailukertomuksesta, joka sopii kaikenikäisille, kuvaavat romaania erinomaisesti. Kirjan monipuoliset tapahtumat kun tyydyttävät jokaisen lukijan nälän ilman, että huomiota täytyy viedä tulkintojen sivuraiteille.

Romaanin tarinan voi jakaa karkeasti kahteen osaan, joista ensimmäiset reilut 100 sivua pyörivät Joonaanmäen salaperäisissä maisemissa toisen puolikkaan keskittyessä eteenpäin rullaavaan seikkailuun, joka johdattaa romaanin päähenkilöt sukellusvenematkalle ympäri maapallon ja sen reunojenkin ylitse. Vaikka tarina on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu, tarjoaa lopulta kirjan ensimmäinen puolikas ne ikimuistoisimmat hetket. Yrjänän kirjoitustyyli kun palvelee selkästi paremmin alkupuoliskon ympärillä leijailevaa mystisyyttä, jossa kaikki on uutta ja ihmeellistä. Loppua kohden kirjan eteneminen tuntuu kiihtyvän liikaa kadottaen osan tästä tunnelmasta. Konstrasti alkupuolen maalailevaan tyyliin tuntuu liian suurelta. Pahimmillaan hötkyily saa kirjan tuntumaan siltä, että osa loppupuolen tapahtumista on jäänyt idea-aihioiden asteelle, joita ei ole maltettu täydentää ja hioa loppuun saakka. Romaanista olisi helposti saanut paisutettua puolet pidemmän ilman, että se olisi tuntunut lainkaan liian pitkältä.

Loppupuolen kiirehtimisestä huolimatta "Joonaanmäen valaat" tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen. Kirja tuntuu upealla tavalla ajattomalta kokonaisuudelta, jonka tarina sekä Yrjänän rikas kielenkäyttö nostavat yhdeksi mielenkiintoisimmista kirjoista, joita on koskaan julkaistu kotimaassamme. "Joonaanmäen valaat" olisi täydellinen teos, jos se säilyttäisi perusteellisen tyylinsä loppuun saakka. Vaan tällaisenaankin se on sisällöltään niin rikas kokemus, että sen lukemista voi helposti suositella jokaisella. "Joonaanmäen valaat" on viehättävä kirja, jolla on suuri sydän.

Marko Hautala - Kuokkamummo

Marko Hautala
Kuokkamummo
Tammi 2014
Sivumäärä 328

Marko Hautalan kuudes romaani "Kuokkamummo" on kotimaista kauhukirjallisuutta parhaimmillaan. Vaikka äkkisestään varsin typerältä kuulostava nimi ei lupaa paljoa, on kyseessä tiukasti pihdeissään pitävä ja oivallisesti kirjoitettu teos.

Kirjan juoni ammentaa jokaisen lapsuudesta tutuista urbaanilegendoista, jotka vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti eri puolilla maata. Toisaalla kyseessä on kummitustalo, toisaalla taas tapaturmaisesti kuolleen erakon levoton sielu, joka kiusaa hautapaikkaa häiritseviä. "Kuokkamummo" kertoo - yllätys, yllätys - kuokkamummosta, joka tappaa lapsia iskemällä kuokan näiden selkään ja josta lapset vielä nykyaikanakin kertovat kauhutarinoita toisilleen. Eikä tarina jää pelkästään pyörittelemään kuokkamummoa, sillä moneen venyvään juoneen sotkeentuu jos jonkinlaista sivuhaaraa. Mielenkiintoinen juoni yhdistelee onnistuneesti mysteeritarinaa, kauhuelementtejä sekä varsin osuvaa ajankuvausta suoraan viime vuosituhannen loppupuolelta.

Kiinnostavan tarinan lisäksi "Kuokkamummo" ilahduttaa erinomaisen rytmityksensä ansiosta. Useammalla aikajanalla kulkeva tarina kun taipuu moneen esitellen lukuisan määrän eri henkilöitä sekä aikakausia, jotka jokainen nitoutuu kiinnostavalla tavalla osaksi kokonaisuutta. Erityismaininnan ansaitsee Hautalan kyky olla selittämättä tapahtumia liian auki, sillä pieniä vihjeitä sekä irtonaisia tarinapalasia ripotellaan lukijan bongattavaksi läpi kirjan. On aina yhtä tyydyttävää päästä itse yhdistelemään eri juonilankojen päitä toisiinsa ja tähän "Kuokkamummo" antaa oivallisen mahdollisuuden. Tämän takia kirja tuntuu kauhuromaanin lisäksi myös eräänlaiselta dekkarilta, jossa selvitellään tapahtumia yliluonnollisten ilmiöiden ympärillä jyllätessä.

Hautalan tyyli kirjoittaa on napakka ja selkeä. Lisäksi miehellä on tyylitaju kohdallaan, sillä lähes jokainen luku päättyy niin kutkuttavaan tilanteeseen, että kirjaa on pakko lukea eteenpäin. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut jotain kirjaa neljää tuntia yhteen menoon, mutta "Kuokkamummo" kaappasi mukaansa. Mies osaa myös luoda tekstillään vahvoja mielikuvia, jonka ansiosta kirja on aidosti pelottava. Kirjaa lukee jatkuvasti olkansa yli kurkkien ja kylläpä kirjan väkevästi kuvatut tapahtumat tulivat uniin luku-urakan jälkeen, joten kauhukirjallisuutena teos on onnistunut.

Vaikka "Kuokkamummo" on monella tapaa toimiva kirja, on siinäkin puutteensa. Erityisesti kirjan tarina jättää monia kysymyksiä auki, sillä suoraa ja yksiselitteistä vastausta tapahtumiin ei tule eikä siihen, mikä se kuokkamummo nyt on. Vihjeitä, viittauksia sekä monenlaista mahdollisuutta toki löytyy aina salaliittoteorioista biologisiin sota-aseisiin ja merihirviöön, mutta kirja ei itsessään vastaa mihinkään kysymykseen. Toisaalta voiko urbaanilegendoja selittää auki ilman, että jotain olennaista menetetään samalla?

Aavistuksen hapuilevasta lopusta huolimatta "Kuokkamummo" on yksi karmivimmista lukemistani kauhuromaaneista. Tarinan puutteet on helppo antaa anteeksi, sillä kirja on kirjoitettu erinomaisesti ja rytmitetty vielä onnistuneemmin. Älkää antako hieman pöhkön nimen hämätä, sillä "Kuokkamummo" on erittäin mielenkiintoinen kirja, joka nostaa Hautalan kertalaakista kotimaisten kauhukirjailijoiden kärkikastiin.

J.R.R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin

J.R.R. Tolkien
Hobitti eli sinne ja takaisin
WSOY 2001
Sivumäärä 322

J.R.R. Tolkienin "Hobitti eli sinne ja takaisin" on ansaitusti yksi fantasiakirjallisuuden suurimmista klassikoista. Vaikka sanaan hobitti liittyy nykypäivänä enenevissä määrin negatiivisia mielikuvia - kiitos Peter Jacksonin ohjaaman umpisurkean Hobitti-elokuvatrilogian -, ei lähdemateriaalina toimineesta kirjasta suurempaa moitittavaa löydy. Kirjan lämminhenkinen ja rakkautta huokuva tyyli kun on jotain aivan muuta kuin elokuvien sieluton kohellus, jonka tarinallisia puutteita on peitelty tyhjänpäiväisillä erikoistehosteilla.

"Hobitti eli sinne ja takaisin" on muutamallakin tavalla merkittävä kirja. Ensinnäkin se on kirjoittajansa esikoisromaani, joka toimi lähtölaukauksena yhdelle maailman suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Toiseksi kirja esitteli lukijoille Keski-maaksi kutsutun maailman, joka tulisi kasvamaan myöhemmin yhdeksi fantasiakirjallisuuden tunnetuimmista todellisuuksista. Ja kolmanneksi "Hobitti eli sinne ja takaisin" on äärettömän viihdyttävästi kirjoitettu teos, jonka upea tyyli toimii sekä aikuisille kuin nuoremmillekin lukijoille.

Kirja kertoo tarinan seikkailuja kaihtavasta hobitti Bilbo Reppulista, joka nauttii rauhallisesta ja yltäkylläisestä elämästä. Pieni hobitti kuitenkin joutuu yllättäen vedetyksi mukaan vaaralliselle matkalle, johon kuuluu joukko kääpiöitä, menetetty kulta-aarre sekä jättimäinen lohikäärme. Ensiesiintymisen tekevät myös Klonkku sekä mahtisormus, joiden rooli jää kirjassa lähinnä sivuosaan. Monivaiheisen seikkailukertomuksen lisäksi kirja kertoo muun muassa itsensä voittamisesta, ahneudesta ja sen aiheuttamista ongelmista sekä siitä, että vähään voi olla tyytyväinen. Erityisesti Bilbon hahmo ja tämän venyminen aina uusin urotekoihin tuovat hienolla tavalla esille näitä teemoja. Turhan syvälliseksi ei kuitenkaan heittäydytä, sillä kirjan pääasiallinen tarkoitus on kertoa kiinnostava tarina mahdollisimman hienolla tavalla.

Tässä J.R.R. Tolkien onnistuu erityisen hyvin. On lähes hämmästyttävää, kuinka suuri määrä asiaa on saatu mahdutettua reiluun 300 sivuun. Tästä on paljon kiittäminen Tolkienin napakkaa kirjoitustyyliä, sillä kirja ei turhia ylimääräisyyksiä jaarittele. "Hobitti eli sinne ja takaisin" eteneekin kuin paraskin toimintatarina, sillä mielenkiintoiset tapahtumat seuraavat toistaan eikä löysää täytemateriaalia ole joukkoon jätetty. Kuinka ihmeessä Peter Jackson sai venytettyä näin tiiviin lähdemateriaalin niin uskomattoman jaarittelevaksi ja tyhjänpäiväiseksi elokuvasarjaksi. Jonkinlaista taitoa kai sekin.

"Hobitti eli sinne ja takaisin" on kirja, jota voi helposti suositella jokaiselle fantasiakirjallisuuden ystävälle. Ja oikeastaan jokaiselle, jota kiinnostaa hyvin kirjoitettu ja värikkäillä tapahtumilla ryyditetty seikkailukertomus. Jos mahdollista, kannattaa hankkia painos, joka on tekijänsä kuvittama, sillä Tolkien hienot piirrokset täydentävät kirjan tarinaa upealla tavalla. "Hobitti eli sinne ja takaisin" on kirja, jonka jokaisen pitäisi lukea.

Richard Morgan - Muuntohiili

Richard Morgan
Muuntohiili
Like 2007
Sivumäärä 459

Richard Morganin esikoisteos "Muuntohiili" yhdistelee saumattomalla tavalla kovaotteista dekkaria sekä tulevaisuuteen sijoittuvaa scifi-maailmaa. Kirjan ansiot eivät kuitenkaan rajoitu mielikuvituksellisen tulevaisuuden kuvaukseen, vaan tarina herättää pohtimaan teknologian kehittämisen mahdollisuuksia ja varjopuolia. Minkä hintainen on ihmiselämä, jos tämän olemus voidaan ladata aina vain uuteen vartaloon?

Vaikka "Muuntohiili"  askartelee paikoitellen raskaiden ja ongelmallisten teemojen äärellä, ei kirjan sävy ole saarnaava. Morganin esilletuomat aiheet paremminkin solahtavat luontevaksi osaksi maailmaa, jossa mikään ei ole mustavalkoista ja jokainen saa tehdä omat tulkintansa siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Mutta vaikka "Muuntohiili" synnyttää ajatuksia, on se ennen kaikkea viihdyttävä kirja, jonka värikäs ja mielikuvituksellinen maailma on täynnä mielenkiintoista kuvastoa.

Kirjan tarina on hykerrytävä. Rikas Laurens Bancroft palkkaa tarinan päähahmon Takeshi Kovacsin tutkimaan omaa kuolemaansa, jota paikallinen poliisilaitos pitää itsemurhana. Tästä alkaa monipuolinen matka läpi 2400-luvun maapallon, joka on kokenut kuluneiden vuosisatojen aikana varsinaisen teknologisen vallakumouksen: ihmisen tietoisuus voidaan siirtää vartalon tuhoutumisen jälkeen uuteen ruumiiseen, kaukaisetkin tähdet ovat täynnä siirtokuntia ja tekoäly on kehittynyt huimasti. Morganin luoma maailma on niin täynnä kaikenlaista, että yli 400-sivuinen kirja yllättää vielä viimeisten sivujenkin aikana runsaudellaan.

Siitä huolimatta, että "Muuntohiili" vaikuttaa hyvinkin perinteiseltä scifi-teokselta, on kirja selkeästi tehty aikuisempaan makuun. Vaikka nuoremmat lukijat varmasti saavat irti kirjan värikkäästä maailmasta, aukeaa tarinasta täysin uusi puoli erilaisten eettisten pohdintojen myötä, joita kirjan tapahtumat herättävät. Voiko aiemmin rakastamaansa ihmiseen suhtautua samalla tavalla, kun tämä palaa uudessa vartalossa, joka ei ole lähellekään samanlainen kuin aiempi keho? Lisäksi kirjan ronskia tyyliä tukevat yksityskohtaiset ja paikoitellen hyvinkin raa'at väkivaltakuvaukset sekä seksikohtaukset, jotka kertovat pikkutarkasti aktien tapahtumat.

"Muuntohiili" kompastelee vain muutamassa kohdin. Suurin helmasynti liittyy siihen, että kirja on välillä vaikeaselkoinen, sillä erilaista teknologiaa sekä uusia hahmoja pyörii mukana runsaasti. Kirja tiputtaa helposti kärryiltä, jos ajatus alkaa hiemankin vaeltamaan lukemisen lomassa. Tästä voi toki syyttää lukijaa, mutta toisaalta Morganin tapa esittää tarinaa on välillä turhan epäselvä. Pienellä hienosäädöllä teos toimisi nykyistäkin paremmin, sillä runsas maailma erilaisine asioineen on jo itsessään niin monimutkainen, ettei sitä tarvitsisi tehdä entistä sekavammaksi välillä harhailevalla tekstillä. Lisäksi Morganin kirjoitustyyli sortuu välillä liialliseen kielikuvien käyttämiseen, joka alkaa jossain vaiheessa turhauttamaan. Erityisesti ongelma korostuu silloin, kun kielikuvat ovat tönkköjä eivätkä sovi kirjan yleiseen tyyliin.

Puutteistaan huolimatta "Muuntohiili" on helposti yksi kiinnostavammista lukemistani scifi-teoksista ja on hienoa huomata, että vielä nykyaikana löytyy tahoja, jotka uskaltavat luoda näin kunnianhimoista tieteiskirjallisuutta.  Jos poskesi eivät punastu kirjan roisista sävystä, on "Muuntohiili" tutustumisen arvoinen tapaus. Täytyy vain toivoa, että samaan sarjaan kuuluvat jatko-osat "Broken Angels" sekä "Woken Furies" saisivat ansaitsemansa suomennoksen, sillä Morganin luomaa scifi-todellisuutta olisi kiva päästä tutkimaan lisää.