Pokémon Detective Pikachu

Pokémon Detective Pikachu
2019
Kuva: Warner Bros -sivusto
Yksi tämän vuoden odotetuimmista elokuvista on hieman yllättäenkin Pokémon-leffa. Vaan miksikäs ei, sillä "Pokémon Detective Pikachu" on lähtökohdiltaan hykerryttävä elokuva: oikeita ihmisiä sekä tietokoneella luotuja pokémoneja yhdistelevä raina lupaili ennakkoon mielenkiintoista dekkaritarinaa ja sadunomaista maailmaa samassa hengessä kuin "Kuka viritti ansan, Roger Rabbit?" aikanaan. Tätä näyttävä elokuva tarjoaakin, vaikka kaikkia mahdollisuuksia ei hyödynnetä.

"Pokémon Detective Pikachu" kertoo tarinan Tim-nimisestä nuorukaisesta, joka saa kuulla etsivä-isänsä kuolleen epämääräisissä olosuhteissa. Ainoana johtolankana toimii isä-vainaan muistinsa menettänyt Pikachu, jonka puhetta Tim yllättäen ymmärtää. Parivaljakko alkaa selvittämään yhteistyössä mysteeriä, joka johdattaa kaksikon suureen seikkailuun, jonka aikana riittää huumoria, vauhtia sekä vaarallisia tilanteita.

"Pokémon Detective Pikachu" on mielenkiintoinen elokuva, johon liittyy kuitenkin omat ristiriitansa. Kun elokuvan trailerit alkoivat leviämään, ei leffan tyylilajista oikein osannut sanoa mitään. Tarjolla näytti olevan niin lapsille kuin aikuisille suunnattu salapoliisi-elokuva, jonka tunnelma ammensi noir-elokuvien hengestä. Mielleyhtymät jo aiemmin mainittuun Roger Rabbit -elokuvaan olivat vahvat. Harmittavasti "Pokémon Detective Pikachu" ei onnistu tavoittamaan tätä tunnelmaa tai koe edes tarpeelliseksi kurotella kyseiseen suuntaan. Elokuvalla on omat hetkensä, mutta leffa sortuu tasapaksuksi erikoisefekti-rymistelyksi, jota on tarjolla niin monessa elokuvassa. Tämän lisäksi "Pokémon Detective Pikachu" kärsii ennalta-arvattavuudesta. Vaikka juonikuvioihin on ympätty muutamia isompia yllätyksiä, oli jopa viimeinen juonenkäänne helposti arvattavissa elokuvan puolivälissä.

On harmillista, että "Pokémon Detective Pikachu" ei lähesty tarinaansa erikoisemmasta tulokulmasta. Selkeästi aikuisemmalle väelle suunnattuna, enemmän film-noir-henkeä sisältävä dekkaritarina olisi ollut hykerryttävä lähtökohta pokémon-elokuvalle. Nyt elokuva on kyllä näyttävä ja viihdyttävä, mutta sydämellisyydestään huolimatta lopputulos jää ontoksi. "Pokémon Detective Pikachu" on hyvä elokuva, joka olisi voinut pienellä hienosäädöllä ja paremmalla tyylitajulla olla vieläkin viihdyttävämpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti