Halloween (2018)

Halloween
2018
Kuva: Miramax-sivusto

Vuonna 1978 ilmestynyt "Halloween - Naamioiden yö" on yksi kauhuelokuvien merkkiteoksista, joka esitteli myös yhden leffamaailman ikonisimmista sarjamurhaajista, Michael Myersin. Ilmestymisensä jälkeen elokuvaan on väännetty monenlaista jatko-osaa, jotka ovat sotkeneet juonikuvioihin mitä ihmeellisimpiä koukeroita ja osittain leffat ovat myös uudelleenkäynnistäneet tarinaa. Tänä syksynä elokuvateattereihin saapunut "Halloween" sivuuttaa osaltaan kaikki aiemmin ilmestyneet jatko-osat toimien suorana jatkumona ensimmäiselle elokuvalle. Paluun Laurie Stroden rooliin tekee myös alkuperäisessä elokuvassa esiintynyt Jamie Lee Curtis.

Lupaavista lähtökohdista huolimatta vuoden 2018 "'Halloween" on kaikin puolin ristiriitainen tapaus. Suurimman ongelman muodostaa elokuvaa vaivaava identiteettikriisi, sillä "Halloween" ei tunnu tietävän, mitä se haluaa olla. Mukaan kun on yritetty sekoittaa niin kauhuelementtejä, tummempaa huumoria kuin erilaisiin henkilöhahmoihin liittyviä traagisia kohtaloita, mutta lopputulos jää hämmästyttäväksi sekasotkuksi.

Ongelmaa korostaa se, ettei moneen suuntaan levittyvä "Halloween" onnistu oikeastaan millään osa-alueella. Kauhuna elokuva ei tunnu missään, sillä jännitettä ei saada rakennettua missään vaiheessa pelkoa aiheuttavaksi. Henkilöhahmot jäävät surullisista kohtaloistaan huolimatta täysin ontoiksi eikä tätä psykologista tasoa onnistuta hyödyntämään lainkaan. Tummaa huumoria viljellään siellä täällä ja paikoin tämä huvittaa, vaikka suurimmalta osin koomisuus tuntuu tahattomalta. Linjakkaammassa kokonaisuudessa musta huumori  sekä kauhuleffojen ilmeisimpien kliseiden hyödyntäminen voisi tuntua tarkoitukselliselta, mutta muutenkin sekavan "Halloweenin" tapauksessa tämä lähinnä ärsyttää.

"Halloween" ei siltikään ole täysin surkea elokuva. Paljon leffan viehätykseen vaikuttavat kuitenkin ne ennakko-odotukset, joilla sitä lähtee katsomaan. Jos odotat oikeasti pelottavaa elokuvaa, tulet pettymään, sillä "Halloween" ei kauhun väreitä synnytä. Michael Myersin hahmo on muutettu lähinnä huvittavaksi, kaiken tappavaksi koneeksi, jonka groteskeja murhia seuraa sivusta hymyn kare huulilla. "Halloween" pitääkin nauttia väkivaltaisena, mustalla huumorilla ryyditettynä jännitysviihteenä, jotta siitä saa mitään irti. Tällöin elokuvan sekavuus ja sisällöllinen onttous ei suuremmin syö katselunautintoa. Aivottoman tappamisviihteen ystäville "Halloween" on kelpo tapaus, mutta kauhufilmien faneille sekä jännitystä hakeville elokuva on karvas pettymys.

Marko Hautala - Leväluhta

Marko Hautala
Leväluhta
Tammi 2018
Sivumäärä 320

Marko Hautala on kuluneiden vuosien aikana kivunnut kotimaisen kauhukirjallisuuden kuumimmaksi nimeksi. "Suomen Stephen King" -titteliäkin miehestä on nähty käytettävän, eikä arvonimi täysin tuulesta temmattu ole. Molemmat kun kirjoittavat parhaimmillaan ihokarvat nostattavia kauhukirjoja, jotka tulevat uniin saakka. Nyt tarjolla on jälleen yksi kiinnostava lisäys kirjailijan julkaisuluetteloon, kun uutuusromaani "Leväluhta" näkee päivän valon.

"Leväluhta" ammentaa tarinansa pohjan todellisuudesta. Leväluhta kun on oikea, Isossakyrössä sijaitseva soinen lähde, josta on löydetty suuret määrät erilaisia luita sekä pääkalloja. Hämärän peittoon on kuitenkin jäänyt, miksi lähteeseen on alunperin päätynyt tällaista ainesta ja kenen toimesta.

Hautala laajentaa tätä mysteeria kirjassaan ja tämä kysymys muodostaa koko kirjan selkärangan. "Leväluhta" kertoo tarinan Meeristä, joka palaa vuosien jälkeen maalla sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa. Vuodet eivät ole kohdelleet Meeriä sekä tämän lähipiiriä silkkihansikkain: veli on päätynyt psykiatriseen sairaalahoitoon, äidistä on tullut omituisen hiljainen ja etäinen vanhus, eikä oman menneisyyden taakka tunnu jättävän Meeriä rauhaan. Myös isä on kuollut vähintäänkin epämääräisissä olosuhteissa. Ja kun kotiinpaluun jälkeen Meeri löytää lapsuudenkotiin kätketyn, häiritsevän esineen, joka valtaa Meerin ajatukset, alkavat erilaiset ilmiöt yhdistymään pelottavalla tavalla yhteen. Ja millä tavalla Leväluhta liittyy tähän kaikkeen?

"Leväluhta" on taattua laatua Hautalalta, joka pitää sisällään kaikki miehen tavaramerkiksi muodostuneet ominaisuudet. Kirjoitustyyli on edelleen miellyttävän napakka, jonka ansiosta kirja on helppo hotkaista muutaman illan aikana. Tämä on positiivista, sillä kirjan hykerryttävät lähtökohdat pakottavat lukemaan koko teoksen mahdollisimman nopeasti, jotta salaperäiset juonikuviot saavat jonkinlaisen järjellisen selityksen. Tarina kulkee myös tälläkin kertaa muutamalla aikajanalla, vaikka tällä osa-alueella Hautala on selkeästi ottanut tiukemman fokuksen. Kirja ei syöksähtele niin estottomasti eri aikatasoille kuin on totuttu, jonka ansiosta kirjan henkilöt saavat huomattavasti aiempaa enemmän luonnetta. Erityisesti Larin osuus on ihailtavan pikkutarkasti kuvailtu ja Hautalan aiemminkin viljelemä metalli-kuvasto otetaan tällä kertaa hyötykäyttöön kunnolla. Metallifanin sydäntä tämä lämmittää suunnattomasti.

Mutta vaikka kuinka "Leväluhta" viehättääkin, on kirjassa useampikin asia pielessä. Hautala on aiemminkin kompuroinut kirjojensa loppuratkaisujen kanssa, jotka ovat jättäneet asioita joskus paljonkin auki. Tällä kertaa lopputulos on omituinen sekamelska: tietyllä tavalla Leväluhdan ympärillä leijuva mysteeri selvitetään auki hyvinkin tarkasti, mutta toisaalta esimerkiksi kirjassa mainittu Temppeli jää täydeksi mysteeriksi. Ja ainakin itselleni jäi hyvin etäiseksi kirjassa käsitelty trypofobia, jonka ilmeisesti oli tarkoitus olla keskeinen teema ja pelon kohde. Tästä päästäänkin kirjan isoimpaan murheeseen, sillä "Leväluhta" ei ole erityisen pelottava. Uhkaava ilmapiiri on luotu kyllä onnistuneesti, mutta lopulta suurempaa pelkoa ei saada rakennettua. Kirja rakentelee tarinaansa niin antaumuksella, että välillä se tuntuu junnaavan kiinnostavuudestaan huolimatta paikoillaan. Erityisesti tämä ärsyttää siitä syystä, että loppupuolella otetta kiristetään merkittävästi ja niitä jännittäviäkin hetkiä alkaa tulemaan vastaan.

"Leväluhta" onkin harmittavan epätasainen kirja. Osa tarinan uhkaavuudesta hukkuu liialliseen asioiden vatvomiseen. Pelon ilmapiirille ei anneta rauhaa juurtua lukijan mieleen, sillä jo juonikoukeroiden jäsentely vie paljon aikaa. Paljon pelastaa kuitenkin kirjan kiinnostava tarina sekä Hautalan kirjoitustyyli, joiden ansiosta teoksen lukee mielellään lävitse. Puutteineenkin "Leväluhta" on toimivaa jännitysviihdettä, jota voi suositella jokaiselle Hautalan tuotannon ystävälle.

Marko Annala - Paasto

Marko Annala
Paasto
Like 2018
Sivumäärä 230

Metalliyhtye Mokomasta tunnetuksi tullut vokalisti-sanoittaja Marko Annala sai paljon positiivista huomiota viime vuonna ilmestyneellä esikoisromaanillaan "Värityskirja". Ja kun homma toimii, niin silloin tahtia ei hiljennetä. Tänä syksynä päivänvalon näkee miehen toinen romaani "Paasto", jonka ytimen muodostavat teemat puhuttelevat jokaista ihmistä.

"Paasto" kertoo tarinan Matiaksesta, jonka elämä ajautuu kriisiin. Aiemmassa elämässä hengellisen herätyksen kokenut mies on vuosien kuluessa etääntynyt uskostaan, joka herättää pohtimaan elämän perusarvoja monelta kannalta. Ongelmallisen tilanteesta tekee erityisesti se, että miehen koko elämä on voimakkaasti nitoutunut ortodoksiseen uskoon: elämänkumppani, työpaikka sekä ystävät ovat jokainen jollain tavalla kytköksissä uskonnolliseen yhteisöön. Lopulta nämä pohdinnat ja rehellisyys itselleen aiheuttavat suuren ristiriitan. Onko uskonnosta irtautuminen lopulta sen arvoista, jos samalla jokainen elämän osa-alue menee uusiin puihin?

Näiden aiheiden äärellä "Paasto" askartelee koko kestonsa ajan. Yli 200-sivuinen kirja on kuvattu Matiaksen näkökulmasta, jonka ansiosta näkökulma tuntuu teemaan sopivan henkilökohtaiselta. Matiaksen pohdintoja sekä ristiriitoja kuvataan lukijaa puhuttelevalla tavalla. Tästä syystä myös kirjan keskeiset teemat uskosta, ihmisenä kasvamisesta sekä rehellisyydestä tulevat hienosti esille.

"Paasto" etenee soljuvasti haastavasta aiheestaan huolimatta. Tässä auttaa Annalan napakka kirjoitustyyli, jonka ansiosta kirja etenee jämäkästi, mutta sekaan on eksytetty myös sopivasti kerrontaa värittäviä kielikuvia. Annalan suoraan asiaan menevästä tyylistä huokuu miehen historia Mokoman sanoittajana, sillä rocklyriikan tulee ilmaista asiat ilman turhiin lillukanvarsiin takertumista. Tästä huolimatta "Paasto" on täynnä ilahduttavia ja välillä hyvinkin yksityskohtaisia havaintoja arkisesta elämästä, vaikka nämä tuodaan esille mukavan selkeällä tavalla. Annala on kirjoittajana piristävän suorasanainen, jonka ansiosta "Paasto" on lukukokemuksena erittäin miellyttävä.

Uskonkriisistä ja uskonnollisuudesta kirjoitettu kirja on ajatuksena kovinkin luotaantyöntävä ja usein tämäntyyliset kirjat jäävät kirjakauppojen hyllyyn. Tässä mielessä Annala on onnistunut toisen romaaninsa kanssa hyvin, sillä "Paasto" kaappaa mukaansa. On lisäksi kunnioitettavaa, kuinka paljon erilaista uskonnollista kuvastoa, termistöä sekä informaatiota "Paasto" pitää sisällään. Jo kirjan violetilla värillä vuoratut kannet huokuvat hengellistä symboliikkaa, sillä kyseinen liturginen väri on monelle tuttu kirkkomenojen päävärinä paaston aikana. Muutenkin kirjan ulkoinen olemus on niin näyttävä, että teosta hypistelee mielellään käsissään jo puhtaasti tästä syystä.

Vaikka "Paasto" on kiinnostavasti kirjoitettu ja sen teemat ovat mielenkiintoisia, jää jotain uupumaan. Koska kirjan keskiössä on selkeästi yhden miehen uskonkriisi ja tähän liittyvät tapahtumat, tuntuu tarina turhan irtonaiselta katkelmalta itselleen vieraaksi jäävän ihmisen elämästä. Varsinkin, jos uskonnollisuus ei lukijalle ole erityisen miellyttävä aihe. Suurempi murhe on kuitenkin tarinan irtonaisuus, josta ei tunnu löytyvän selkeää alkua ja loppua. Tätä korostetaan erityisesti kirjan lopulla, joka jättää asioita leijumaan ilmaan. Toki Annalan ajatuksen siitä, että uskonnollisuus ja rehellisyys itselleen ovat asioita, jotka elävät jokaisen elämässä ja vaihtelevat vuosien kuluessa, on jalo, mutta silti kirjan arvoituksellinen lopetus jättää tyytymättömän olon. Kirjan päättyessä moni asia tuntuu jäävän ilman vastausta, joka nakertaa kirjan parasta tehoa. Samasta syystä moni tapahtuma jää turhan irtonaiseksi ja vaille tarkoitusta.

Puutteineenkin "Paasto" on silti teos, jonka lukee mielellään lävitse. Annalan kirjoitustyyli sekä kirjan läpi jatkuva pohdiskelu tarjoavat riittävästi tarttumapintaa, jotta kirja säilyttää viehätyksen läpi kestonsa. "Paasto" jättää lukijan odottamaan lisää luettavaa Annalalta.

Noidan käsikirja

Noidan käsikirja
Tammi 2018
Sivumäärä 192

Jo useampi vuosikymmen takaperin ilmestynyt "Noidan käsikirja" on muutakin kuin pelkkä kirja. Kotimaassamme lähes ilmiöksi noussut opus on yksi viime vuosituhannen tunnistettavimmista teoksista, joka yksinään on syynä monen tuohon aikaan lapsuuttaan eläneen painajaisuniin. Kiinnostavalla kuvastolla ja pelottavilla tarinoilla vaikutuksen tehnyt kirja oli säikyttelyviihdettä parhaimmillaan, jota oli pakko lukea vaikka yöunet siitä kärsivät. Nyt Tammi tekee todellisen kulttuuriteon julkaisemalla näköispainoksen tästä klassikkokirjasta, jotta myös uusi sukupolvi pääsee kokemaan ne samat väristykset kuin lapset aikanaan.

Jo hyytävän tuttu kansikuva vahvistaa odotukset siitä, että "Noidan käsikirja" on tuotu uudelle vuosituhannelle perinteitä kunnioittaen. Tämä on asianlaita myös kokonaisuuden suhteen, sillä opus on lähes identtinen versio alkuperäisestä. Fonttikoko on aavistuksen originaalia pienempi ja kirjaan eksyneitä pikkuvirheitä on viilattu, mutta muuten uusintapainos tyydyttää jokaisen aikamatkaa menneesseen toivoneen nälän. Pienten muutosten ansiosta jokainen sivu ei ole niin täyteenahdetun oloinen, joka tekee lukemisesta huomattavasti mukavampaa.

Lukuisten kirjoittajien voimin tuotettu "Noidan käsikirja" on edelleen mielenkiintoista ja karmivaa luettavaa, joka tuntuu nykypäivänkin mittaristolla tuoreelta. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka käsittelevät vampyyreita, kummituksia sekä yliluonnollisia ilmiöitä. Nämä osa-alueet tarjoavat kattavan luotauksen jokaisen aihepiirin ilmiöihin, joista esimerkiksi vampyyreita käsittelevässä osiossa opetetaan yksityskohtaisesti keinoja, joilla verenimijöiltä voi suojautua. Tätä tarkempaa faktatietoa väritetään pitkin kirjaa jännittävillä kauhutarinoilla, joiden viestiä vahvistetaan komealla kuvastolla. Kirja onkin kaikkinensa hyvin näyttävä, jonka ansiosta sen hyytävään maailmaan sukeltaa mielellään. Plussaa ansaitsee opuksen näppärä koko, sillä taskukirjan kokoinen teos on vaivaton napata lukukaveriksi myös matkalle.

Päivitetty "Noidan käsikirja" on hienosti tähän aikaan tuotu teos, joka tarjoaa eri lukijaryhmille monenlaisia elämyksiä. Uudelle lukijalle se on kiinnostava ja informaatiopitoinen opas yliluonnollisista ilmiöistä, jotka on tuotu esille jännittävällä, mutta viihdyttävällä tavalla. Kirjan nuoruudessaan lukeneet saavat puolestaan nauttia nostalgisuuden tuomasta huumasta sekä niistä samoista pelonväristyksistä kuin aikanaan, sillä kirjan kuvasto tuntuu aktioivan niitä samaisia muistijälkiä, jotka lapsuudessa saivat opuksessa esiintyvät kauhutarinat herämään eloon oman huoneen pimeimmässä nurkassa. Olipa lukija uusi tai vanha, tekee "Noidan käsikirja" edelleen vaikutuksen - niin hyvässä kuin pahassa.

Toivottavasti Tammi jatkaa ansiokasta uusintajulkaisujen linjaa myös tulevaisuudessa, sillä uudet painokset "Salapoliisin käsikirja"- sekä "Vakoilijan käsikirja" -teoksista olisivat enemmän kuin tervetullut tapaus kirjajulkaisujen rintamalla.

Stam1na - Enkelinmurskain

Stam1na
Enkelinmurskain
2018
Kuva: Stam1nan facebook-sivu

Stam1na ei tehnyt suurta vaikutusta aiemmin tänä vuonna julkaisemallaan Elämänlanka-kappaleella. Vaikka biisi oli rohkean erilainen sinkkusiivu, ei se albumikokonaisuudesta lohkaistuna irtokappaleena jaksanut innostaa. Biisin pariin kun ei ole tullut palattua kertaakaan sen julkaisun jälkeen. Fiilikset olivatkin pelonsekaiset Stam1nan puskiessa eetteeriin toisen ennakkomaistiaisen tulevalta "Taival"-albumiltaan. Vaan tällä kertaa pelot ovat turhia, sillä Enkelinmurskain on yksi Stam1nan parhaimmista kappaleista pitkiin aikoihin.

Siinä missä Elämänlanka oli rauhallinen ja hankalasti lähestyttävä tapaus, iskee Enkelinmurskain suoraviivaisuudessaan kuulijaan kuin miljoona volttia. Kappale on kokonaisuutena erittäin toimiva. Ryhdikkäästi tamppaavat kitarat, iskevät melodiat ja mielenkiintoiset sanoitukset muodostavat vahvan rungon kappaleelle, mutta lopulta biisin kertosäe vie suurimman huomion. Kitaristi-vokalisti Antti "Hyrde" Hyyrysen hypnoottisesti aaltoilevalla laulumelodialla kuorrutettu kertosäe kun uppoaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla niin syvälle tajuntaan, että tämän tahdissa voi laulaa mukana jo toisella pyöräytyksellä. Bonuksena kertsi lähettää niin voimakkaat kylmät väreet läpi vartalon, ettei moisia ole tullut koettua aivan hetkeen.

Jos Elämänlanka ei suurempaa hurmiota nostattanut, niin Enkelinmurskain romutti kaikki epäluulot perinpohjin. Vaikka nyt etukynteen on tarjottu kaksi laadultaan poikkeavaa vetoa, kipusi "Taival"-albumi tämän esityksen myötä syksyn odotetuimpien levyjen joukkoon. Saapahan nähdä, mitä kaikkea Stam1nalla on tarjota uuden albumin myötä. Enkelinmurskain tulee hyvin todennäköisesti pyörimään jatkuvalla toistolla vielä usean päivän ajan.

Kappaleesta julkaistun musiikkivideon löydät Stam1nan viralliselta Youtube-kanavalta.