Judas Priest - Live @ Rockfest, Hyvinkää 7.6.2018

Rockfest, Hyvinkää 6.-9.6.2018
Kuva: Rockfestin facebook-sivusto

Torstai-illan hämärtyessä Hyvinkään lentokentällä kuhisi. Valtava ihmisjoukko oli saapunut paikalle seuraamaan heavy metal -legenda Judas Priestin esiintymistä, jota ei olekaan kotimaamme kamaralla näkynyt useampaan vuoteen. Kyseessä oli myös allekirjoittaneen pitkään odottama tapaus, sillä yhtyeen keikkaa en ole aiemmin nähnytkään, vaikka bändi on ollut yksi suosikeistani jo useamman vuoden ajan. Vaikka Judas Priest on viime aikoina ollut melkoisessa pyörityksessä jäsenvaihdosten sekä terveysongelmien takia, on yhtye kuitenkin kunnostautunut studion puolella. Erityisesti uusin albumi "Firepower" on sen tason onnistuminen, että kiekko taistelee yhtyeen diskografian kärkipaikoista. Saavutus ei ole vähäpätöinen ottaen huomioon, että pitkän linjan hevibändi julkaisi ensimmäisen kiekkonsa jo vuonna 1974 ja nykyisellään yhtyeen monipuolinen tuotanto käsittää peräti 18 albumia.

Eikä yhtye loista vain studion uumenissa, sillä metalliryhmän esitys Rockfestissä oli silkkaa rautaa. Kun kello napsahti puoli yksitoista torstai-iltana, tiesi yleisö välittömästi, että nyt tarjolla on huikea kokemus. Valoilla kyllästetty lavashow sekä komeat puitteet takasivat silmänruokaa koko rahan edestä. Ja itse musiikki jytäsi erittäin hyvässä tasapainossa lävitse keikan. Välillä jopa tuntui, että konserttia olisi kuunnellut albumilta, sillä äänenlaatu oli ensiluokkaista. Yhtye esiintyi hyvällä sykkeellä ja erityisesti yhtyeen nuori kitaristi Richie Faulkner jaksoi heilua rokkikukon elkein ympäri lavaa samalla soittimestaan täsmällisesti riffimyrskyjä loihtien. Myös bändin livekitaristiksi kiinnitetty, paremmin tuottajana tunnettu Andy Sneap hoiti tonttinsa pettämättömällä ammattitaidolla ja mies istui yhtyeen riveihin varsin mallikkaasti. Todellisen kehujen ryöpyn ansaitsee kuitenkin bändin vokalisti Rob Halford, joka liki 70-vuotiaana on elämänsä vedossa. Miehen ääni kun taipuu lähes nuoruuden aikaisiin korkeuksiin ja tuntuu kestävän keikkakäytössä hämmästyttävän hyvin. Halfordin ulosanti ei häpeile millään osa-alueelle esimerkiksi 80-luvulla julkaistujen albumien vokalisointiin verrattuna, joka tuntuu aivan uskomattomalta.

Judas Priest takoi komean puolitoistatuntisen keikan, joka nousi helposti koko Rockfestin parhaimpien esitysten joukkoon. Settilista oli täynnä timantteja, joista erityisesti Painkiller, Freewheel Burning sekä The Ripper nostivat kylmiä väreitä pintaan. Yhtyeen keikka oli kaikinpuolin onnistunut elämys, joka loisti upeiden kappaleiden, komean visuaalisen tykityksen sekä erinomaisesti yhteensoittavan ja energisen yhtyeen ansiosta. Vaikka moni ei pidä nykyistä Judas Priestiä edes oikeana Judas Priestinä, koska bändin riveistä ovat poistuneet kulta-ajan kitaristikaksikko Glenn Tipton ja K.K. Downing, osoitti yhtye torstai-iltana epäilijöiden purnauksen tarpeettomaksi. Judas Priest vuosimallia 2018 elää ja voi hyvin. Yhtyeen Rockfestin esitys jää muistoihin yhtenä parhaimmista keikoista, joita vuosien varrella on tullut koskaan nähtyä.

Edit this setlist | More Judas Priest setlists

Journey (PS4)

Journey
Thatgamecompany 2015
Kuva: Playstation.com-sivusto

Alunperin jo vuonna 2012 julkaistu "Journey" on ilmestymisensä jälkeen synnyttänyt lähes poikkeuksetta ylistystä eri pelimedioissa. Ja onpa tämä indie-julkaisu kerännyt lukuisia "vuoden peli" -titteleitä, joten teos on koskettanut pelaajakuntaa ainutlaatuisella tavalla. Nyt kun peli tuli vastaan fyysisenä painoksena, oli aika katsastaa, mistä on kyse.

Matka on päämäärää tärkeämpi

"Journey" on salaperäinen pelikokemus. Peli alkaa viittaan pukeutuneen hahmon seistessä keskellä valtavaa aavikkoa, jonka huomioi keskittyy välittömästi horisontissa kohoavaan valtavaan vuoreen. Muuta informaatiota ei anneta. Tästä alkaa mielenkiintoinen matka kohti kaukasta vuoren huippua, joka johdattaa pelihahmon erilaisten maisemien lävitse, jotka kulkevat aavikolta maanalaisiin luolastoihin ja lopulta lumimyrskyjen pieksämiin korkeuksiin.

"Journeyn" hienous piilee sen minimalistisessa tyylissä, sillä peli ei sisällä lainkaan kirjoitettua informaatiota. Vain aivan alussa ruudulle ilmestyy muutamaan kertaan playstation-ohjaimen kuva, jolloin selvitetään simppelin pelimekaniikan sisältöä. Muuten tarina etenee erilaisten symbolien sekä välinäytösten avulla, jotka nostattavat enemmänkin kysymyksiä kuin tarjoavat vastauksia. Harva peli heittää pelaajan suoraan syvään päähän ilman mitään vastauksia, mutta tässä tapauksessa ratkaisu toimii hienolla tavalla. Salaperäisen matkan sisältö ja tarkoitus pysyy pimennossa koko ajan, eikä pelaajalla ole kaukaisuudessa kohoavan vuoren lisäksi mitään tietoa siitä, mitä pitää tehdä ja miksi.

Vaihtelevat maisemat tarjoavat paljon erilaista nähtävää
Kuva: Playstation.com-sivusto

Yksille napeille tehty kokemus

Pelimekaniikaltaan "Journey" on yksinkertainen. Pelihahmon liikuttaminen tapahtuu toisella tatilla toisen vastatessa kameran liikuttelusta. Kamerakulmaa voi halutessaan siirrellä myös ohjaimen liiketunnistimen avulla, mutta itse koin tämä turhan vaivalloiseksi. Muita tarvittavia näppäimiä on kaksi: toisen avulla hahmo voi lentää rajoitetun ajan ja toinen saa tämän päästämään ilmoille huudahduksen, jonka avulla voi aktivoida ympäristössä olevia objekteja.

Päämäärään päästäkseen pelaajan täytyy ratkoa kevyitä pulmia sekä harrastaa tasoloikintaa, joista kumpikaan ei suurempaa haastetta tarjoa. Lisäksi puolivälissä peliä vastaan tulee vihamielisiä olentoja, joita täytyy pyrkiä välttelemään hiiviskelemällä sekä hyödyntämällä maastosta löytyviä piilopaikkoja. Peli etenee soljuvasti ja erilaiset pelilliset elementit vaihtelevat sopivassa suhteessa seikkailun kuluessa.

Lisäksi pelin verkko-ominaisuudet mahdollistavat muiden pelaajien kohtaamisen matkan edetessä. Tämä ominaisuus jäi itselleni hieman epäselväksi, sillä tajusin muiden hahmojen olevan oikeita ihmisiä vasta pelin päätyttyä ja tarkemmin pelistä lukemalla. Sinällään ominaisuus ei tuo mitään erikoista pelin sisältöön, sillä muiden kanssa ei pysty kommunikoimaan tai sen kummemmin vuorovaikuttamaan. Ominaisuuden voi toki jättää halutessaan täysin omaan arvoonsa, sillä muita pelaajia ei tarvitse huomioida millään tavalla. Itselleni ei avautunut tekijöiden jalo ajatus luoda maailmojen välistä sekä kulttuurista piittamatonta yhteyttä itselleen tuntemattomiin ihmisiin. Tältä osin ominaisuus jää pelkäksi kurioseetiksi, jota ilmankin peli olisi pärjännyt vallan mainiosti.

Audiovisuaalista juhlaa

"Journey" häikäisee audiovisuaalisella annillaan. Grafiikka on yksinkertaisen sarjakuvamaista, mutta erittäin näyttävää. Komeita maisemia sekä luonnonilmiöitä jää pakostakin ihastelemaan pitkäksikin aikaa, sillä nämä on toteutettu ensiluokkaisesti. Harvan pelin ääreen jää tutkimaan ympäristöä samalla tavalla, mutta "Journey" suorastaan vaatii, ettei sitä juokse lävitse. Osa pelin viehätyksestä perustuu nimenomaan komeaan graafiseen ulosantiin, joka saa maailmaan heräämään eloon hienolla tavalla. "Journey" on tästä syystä peli, josta kiireinen suorittaja ei saa mitään irti.

Myös musiikki luo onnistuneella tavalla tunnelmaa painottaen eri olosuhteita. Esimerkiksi lumimyrskyn riepotellessa pelihahmoa taustalla pauhaava mahtipontinen musiikki herättää tilanteen eloon juuri oikealla tavalla. Äänimaailma on yksinkertaisuudessaan vaikuttava sopien täydellisesti pelin yleiseen ilmapiiriin.

Grafiinen toteutus on tainomaisen kaunista
Kuva: Playstation.com-sivusto

Tilaa tulkinnoille

"Journey" on tulkitsevalle ja pohdiskelevalle pelaajalle aarreaitta, sillä mitään ei selitetä ja jopa pelin loppuratkaisu jättää paljon mietittävää. Joku voi jopa todeta, ettei pelissä edes ole varsinaista tarinaa. Matka on pelin päätarkoitus, mutta seikkailun varrelta löytyvät maisemat tarjoavat pureskeltavaa: miksi maailma on näin autio? Onko aavikolta löytyvät rauniot jonkin muinaisen sivilisaation jäänteet, jotka suuri katastrofi on pyyhkinyt pois? Myös itse matkaa voi tulkita miten haluaa. Joku voi ajatella tämän olevan vain yksioikoinen seikkailumatka tuntemattomaan, mutta toisaalta tämän voi tulkita vertauskuvaksi elämästä, jossa taaperretaan kohti oletettua päämäärää välillä vaarojen vaaniessa, välillä yksin tai kanssaihmisten tukemana. Jokainen pelaaja voi tehdä haluamansa tulkinnat, joka luo asetelmasta varsin herkullisen. Ja tähän "Journey" lähes velvoittaa pelaajan, jotta pelistä saa mitään irti.

Ei täydellinen elämys

Vaikka pelillä on hetkensä, jotain jää silti uupumaan, sillä suhteellisen yksinkertainen pelimekaniikka ei tarjoa varsinaisia haasteita. Kaikki vastaantulevat ongelmat ratkeavat ilman suurempaa ponnistelua. Tästä syystä peli on itse pelinä varsin tylsä. Vaikka kaikkea verhoaa mystisyys, ei toteutus ainakaan allekirjoittanutta suuremmin sykähdyttänyt. Tämä siitäkin huolimatta, että koen olevani fiilistelevä pelaaja, joka nauttii tämänkaltaisista poikkeavista pelielämyksistä ja viipyilevästä tunnelmasta. Kauniit maisemat sekä väkevä tunnelma eivät onnistu peittämään alleen pelin onttoutta, josta ei tunnu löytyvän riittävästi tarttumapintaa. Onneksi peli on ymmärretty pitää kestoltaan napakkana, sillä seikkailu kestää parista tunnista kolmeen tuntiin, jonka ansiosta projekti on juuri sopivan pituinen.

Tutustumisen arvoinen pelikokemus

Ongelmineenkin "Journey" on peli, jota jokaisen kannattaisi kokeilla. Vaikka pelillisesti kyseessä on varsin yksioikoinen kokemus, on "Journey" juuri sellainen peli, joka herättää varmasti jokaisessa pelaajassa erilaisia tuntemuksia. Osa rakastaa, osa vihaa. En lainkaan ihmettele, miksi peli on kerännyt ylistystä, sillä kyseessä on täysin kaikesta poikkeava teos. Allekirjoittaneelle peli ei tajuntaa räjäyttävää elämystä tarjonnut, vaikka kokemus oli mielenkiintoinen. On kuitenkin hienoa, että tämäntyylisiä pelejä uskalletaan tehdä, sillä maailma on pullollaan toinen toistaan samankaltaisempia pelejä. "Journey" uskaltaa rohkeasti kulkea kohti tuntematonta, vaikka lopputulos jättää toivomaan parempaa.

Marko Hautala - Kuokkamummo

Marko Hautala
Kuokkamummo
Tammi 2014
Sivumäärä 328

Marko Hautalan kuudes romaani "Kuokkamummo" on kotimaista kauhukirjallisuutta parhaimmillaan. Vaikka äkkisestään varsin typerältä kuulostava nimi ei lupaa paljoa, on kyseessä tiukasti pihdeissään pitävä ja oivallisesti kirjoitettu teos.

Kirjan juoni ammentaa jokaisen lapsuudesta tutuista urbaanilegendoista, jotka vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti eri puolilla maata. Toisaalla kyseessä on kummitustalo, toisaalla taas tapaturmaisesti kuolleen erakon levoton sielu, joka kiusaa hautapaikkaa häiritseviä. "Kuokkamummo" kertoo - yllätys, yllätys - kuokkamummosta, joka tappaa lapsia iskemällä kuokan näiden selkään ja josta lapset vielä nykyaikanakin kertovat kauhutarinoita toisilleen. Eikä tarina jää pelkästään pyörittelemään kuokkamummoa, sillä moneen venyvään juoneen sotkeentuu jos jonkinlaista sivuhaaraa. Mielenkiintoinen juoni yhdistelee onnistuneesti mysteeritarinaa, kauhuelementtejä sekä varsin osuvaa ajankuvausta suoraan viime vuosituhannen loppupuolelta.

Kiinnostavan tarinan lisäksi "Kuokkamummo" ilahduttaa erinomaisen rytmityksensä ansiosta. Useammalla aikajanalla kulkeva tarina kun taipuu moneen esitellen lukuisan määrän eri henkilöitä sekä aikakausia, jotka jokainen nitoutuu kiinnostavalla tavalla osaksi kokonaisuutta. Erityismaininnan ansaitsee Hautalan kyky olla selittämättä tapahtumia liian auki, sillä pieniä vihjeitä sekä irtonaisia tarinapalasia ripotellaan lukijan bongattavaksi läpi kirjan. On aina yhtä tyydyttävää päästä itse yhdistelemään eri juonilankojen päitä toisiinsa ja tähän "Kuokkamummo" antaa oivallisen mahdollisuuden. Tämän takia kirja tuntuu kauhuromaanin lisäksi myös eräänlaiselta dekkarilta, jossa selvitellään tapahtumia yliluonnollisten ilmiöiden ympärillä jyllätessä.

Hautalan tyyli kirjoittaa on napakka ja selkeä. Lisäksi miehellä on tyylitaju kohdallaan, sillä lähes jokainen luku päättyy niin kutkuttavaan tilanteeseen, että kirjaa on pakko lukea eteenpäin. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut jotain kirjaa neljää tuntia yhteen menoon, mutta "Kuokkamummo" kaappasi mukaansa. Mies osaa myös luoda tekstillään vahvoja mielikuvia, jonka ansiosta kirja on aidosti pelottava. Kirjaa lukee jatkuvasti olkansa yli kurkkien ja kylläpä kirjan väkevästi kuvatut tapahtumat tulivat uniin luku-urakan jälkeen, joten kauhukirjallisuutena teos on onnistunut.

Vaikka "Kuokkamummo" on monella tapaa toimiva kirja, on siinäkin puutteensa. Erityisesti kirjan tarina jättää monia kysymyksiä auki, sillä suoraa ja yksiselitteistä vastausta tapahtumiin ei tule eikä siihen, mikä se kuokkamummo nyt on. Vihjeitä, viittauksia sekä monenlaista mahdollisuutta toki löytyy aina salaliittoteorioista biologisiin sota-aseisiin ja merihirviöön, mutta kirja ei itsessään vastaa mihinkään kysymykseen. Toisaalta voiko urbaanilegendoja selittää auki ilman, että jotain olennaista menetetään samalla?

Aavistuksen hapuilevasta lopusta huolimatta "Kuokkamummo" on yksi karmivimmista lukemistani kauhuromaaneista. Tarinan puutteet on helppo antaa anteeksi, sillä kirja on kirjoitettu erinomaisesti ja rytmitetty vielä onnistuneemmin. Älkää antako hieman pöhkön nimen hämätä, sillä "Kuokkamummo" on erittäin mielenkiintoinen kirja, joka nostaa Hautalan kertalaakista kotimaisten kauhukirjailijoiden kärkikastiin.

Stam1na - Elämänlanka

Stam1na
Elämänlanka
2018
Kuva: Stam1nan facebook-sivu

Kotimaisen metallimusiikin tähdistökenttään itsensä kammennut Stam1na julkaisee uuden albumin syksyllä ja nyt odotuksia tulevaa levyä kohtaan nostatetaan sinkkulohkaisulla Elämänlanka.

Siinä missä edellisen albumin ennakkomaistisina toiminut Kuudet raamit oli kipakka ja energinen metallirykäisy, ottaa Elämänlanka suunnan täysin toiseen äärilaitaan. Kappale on keskitempoinen ja tunnelmaan nojaava teos, joka luottaa myös paljon sanomaansa. Harmittavasti lopputulos ei nouse erityisen muistettavaksi.

Elämänlanka alkaa raskaalla ja nykivällä kitarariffillä, jota nousee tukemaan akustinen kitarointi ja taustalla komeasti pauhaava syntikka. Raskaasti möyrivä kitarariffi sekä tunnelmaa luova syntikka toimivat kappaleen senkärankana, jota rytmitetään rauhallisemmalla kertosäkeellä pariinkin otteeseen. Vaikka kappale vaikuttaa äkkiseltään yksinkertaiselta, löytää tarkemmalla kuuntelulla sävellyksistä monia päällekkäisiä elementtejä, jotka tekevät äänimaailmasta hyvinkin täyteläisen. Tuotantopuoli on hyvällä tolalla, sillä jokainen soitin kuuluu selkeästi runsaan soundimassan seasta. Joukossa on niin perinteistä heviriffiä, sitä akustisempaa kitarointia, syntikkaa kuin taustakuoroakin. Vaikka kappaleessa tuntuu olevan runsaasti erilaisia tasoja, jättää sen ydin silti kylmäksi. Mukana ei ole mitään, mikä vetäisi vastustamattomalla tavalla puoleensa.

Stam1nan sanoitukset ovat olleet aina yksi yhtyeen vahvuuksista, vaikka välillä tekstipuolesta vastaava Antti "Hyrde" Hyyrynen hukkuukin omaan nokkeluutensa sanakikkailunsa kanssa. Elämänlanka leikittelee tekstipuolellaan sananlaskulla "pojasta polvi paranee", joka venytetään Stam1namaiseen tyyliin koko kappaleen kestäväksi sanailuksi. Tekstipuoli on suhteellisen kiinnostava, mutta tämäkään osa-alue ei ole erityisen erottuva. Kertosäkeeseen on ladattu suurimmat paukut ja tämä rallatus jääkin sitkeästi pyörimään mielen perukoille. Vaan tämäkään osa-alue ei pidä sisällään mitään niin erikoista, että siitä jaksaisi nostaa suurempaa mekkalaa. Harmi, sillä paikoitellen Stam1nan sanoitukset ovat hyvinkin oivaltavia ja viihdyttäviä.

Elämänlanka on yllättävä sinkkulohkaisu. Stam1na ansaitsee täydet pisteet rohkeudestaan, sillä kappale ei ole perinteinen, kertalaakista hermoon iskevä hittirallatus. Harmittavasti veisu ei tästä syystä jää oikein mieleenkään, vaikka sen tunnelma onkin kiinnostava. Epäilemättä kappale toimii paremmin osana albumikokonaisuutta, mutta tällaisenaan se on vain kohtalainen Stam1na-biisi, joka tuskin päätyy tehosoittoon albumin julkaisua odotellessa. Saapa nähdä, onko yhtyeellä tarjolla vastavaanlaisia yllätyksiä tulevalla täyspitkällään.

Kappale löytyy yhtyeen Youtube-kanavalta

RollerCoaster Tycoon (PC)

RollerCoaster Tycoon
Chris Sawyer Productions 1999
Kuva: Chris Sawyer Games -sivusto

Muistan ikuisesti, kuinka unelmoin "RollerCoaster Tycoon" -pelin pelaamisesta pienenä pojankloppina. Tuolloin näin Mikrobitti-lehdessä yhden ainoan kuvakaappauksen pelistä ja olin samantien myyty. Pelin grafiikka ja kiinnostava idea jäivät kummittelemaan mielen perukoille vuosikausien ajaksi, sillä itse pelin pelaaminen oli mahdotonta kunnollisen tietokoneen puutteen vuoksi. Vaan kun sitten vuosia myöhemmin onnistuin yhyttämään pelin kaupan alelaarista, oli riemu sanoinkuvaamaton. Ja vielä parempaa oli se, että vuonna 1999 julkaistu "RollerCoaster Tycoon" todellakin oli yksi parhaimmista koskaan pelaamistani peleistä. Ja on sitä edelleen.


Simppelin monimutkainen elämys

"RollerCoaster Tycoon" on nerokas peli. Sen idea on suhteellisen yksinkertainen: olet huvipuiston omistaja, jonka tehtävänä on rakentaa ja kehittää menestyvä huvipuisto, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisen sekä toimivan elämyksen. Tämä mahdollistetaan puiston yksityiskohtaisella kehittämisellä, johon sisältyy muun muassa laitteiden, teiden ja ruokapaikkojen rakentaminen, henkilökunnan palkkaaminen sekä rahavirran hallinointi. Peli on jaettu erilaisiin skenaarioihin, joita löytyy useita kymmeniä. Jokaisen skenaarion takaa löytyy erilainen puisto, jotka eroavat toisistaan niin tavoitteidensa kuin ulkonäkönsä puolesta. Osa puistoista on kauniin vehreitä keitaita täynnä puita sekä järviä, osan tarjotessa vaikkapa aavikkomaisemia. Vaihtelua on runsaasti, sillä osa puistoista saattaa olla jo valmiiksi täynnä erilaisia laitteita toisten ollessa pelkästään tyhjä maaläntti, jota saa lähteä kehittämään haluamallaan tavalla. Lisäksi oman haasteensa aiheuttaa jokaisessa skenaariossa oleva tavoite, joka voi olla tietyn ihmismäärän saaminen puistoon tai puiston arvon nostaminen tietyn lukeman ylitse. Tämän tulee luonnollisesti tapahtua määrättyyn ajankohtaan mennessä, joka vaihtelee skenaariosta riippuen.

Pelimekaniikka on monipuolinen ja alkuun haastava, mutta kun peliin pääsee kunnolla sisälle, huvipuiston pyörittäminen lähtee selkäytimestä. Paljon tässä auttaa selkeä käyttöliittymä, josta kaikki tarpeellinen löytyy nappia painamalla. Yksityiskohtien määrä on huumaava, sillä erilaisia laitteita, maisemointivaihtoehtoja sekä maanmuokkausominaisuuksia löytyy joka lähtöön.Tämän lisäksi huvipuistoon tulee haalia henkilökuntaa, jotka huolehtivat laitteiden korjauksesta, siivouksesta sekä yleisestä turvallisuudesta.  Lisäksi peli tarjoaa mahdollisuuden erilaisten päivitysten kehittämiseen, jonka ansiosta jokainen pelikerta on hieman erilainen, sillä uudet päivitykset esimerkiksi huvilaitteisiin vaihtelevat jokaisella pelikerralla. Yksityiskohtaista näpräystä löytyy siis täyslaidallinen, sillä esimerkiksi jokaista laitetta ja henkilökunnan vastuualueita pystyy säätämään yksilöllisesti.

Erityismaininnan ansaitsee tietenkin itse laitteiden rakentaminen, joka on ollut pelin valttikortti alusta saakka. Vaikka useat laitteet läntätään yksinkertaisesti haluttuun paikkaan, voi monen huvittelulaitteen rakentamiseen käyttää pitkiäkin aikoja. Esimerkiksi tukkijoet sekä minirautatiet voi rakentaa alkutekijöistä lähtien tehden radoista juuri sellaisia kuin haluaa. Erityisesti vuoristoratojen rakentaminen on addiktoivaa puuhaa, sillä näitä näprätessä saa helposti kulumaan pitkiäkin aikoja. Omien laitteiden rakentaminen on mielekästä ja onnistuu vaivattomasti, sillä toimiva rakennus-systeemi mahdollistaa monipuolisten ratojen rakentamisen tämän ollessa silti sopivan helppoa.

Käyttöliittymä on monipuolisuudestaan huolimatta selkeä ja ymmärrettävä
Kuva: Kuvakaappaus pelistä

Ajatonta silmä- ja korvakarkkia

"RollerCoaster Tycoon" on vielä tänäkin päivänä upea audiovisuaalinen elämys. Komea ulkokuori on loihdittu jokainen osio erikseen piirtämällä ja jälki on komeaa katseltavaa. Koska peli ei ole lähtenyt tyhjänpäiten kokeilemaan 3D-mallinnuksia, pelin ulkokuori ei ole vanhentunut päivääkään. Jatko-osa "RollerCoaster Tycoon 3" kokeili tätä kolmiulotteista lähestymistapaa vuonna 2004 ja kyseinen peli näyttää nykyään vanhahtavalta ja rumaltakin. Toisin on "RollerCoaster Tycoonin" suhteen, sillä pelin värikäs ja yksityiskohtainen piirrostyyli vetoaa selittämättömällä tavalla vielä nykypäivänäkin. Peli on hieno osoitus siitä, että vakuuttavaa jälkeä pystytään tekemään perinteisilläkin menetelmillä.

Myös äänipuoli on toteutettu hyvällä maulla, sillä ihmisiä täynnä olevan puiston äänimaailma on hienoa kuunneltavaa: karusellin musiikki, vuoristoratojen jyrinä ja asiakkaiden iloiset kiljahdukset luovat uskottavan vaikutelman elämää sykkivästä huvipuistosta. Hilpeä karnevaalitunnelma tarttuu vastustamattomalla tavalla myös pelaajaan ja peliä huomaakin pelavaansa hymy huulilla. "RollerCoaster Tycoon" tekee syvän vaikutuksen audiovisuaalisella annillaan.

Asiakkaita täynnä oleva huvipuisto on komea näky
Kuva: Kuvakaappaus pelistä

Haastetta saisi olla enemmänkin

"RollerCoaster Tycoon" on kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus, joka on kuitenkin pelinä turhan helppo. Alkuun peli on varsin haastava, sillä koko puiston hallinointi tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä kaikkien yksityiskohtien myötä. Mutta kun pelimekaniikkaan pääsee kunnolla sisälle, peli ei lopulta tarjoa mahdottomasti haasteita. Vaikka skenaariot ovat vaihtelevia, huomaa pelin edetessä  napsuttelevansa puiston parissa tutulla rutiinilla. Toki moninaisten uusien laitteiden rakentaminen pitää mielenkiinnon yllä pelikerrasta toiseen, mutta jokaisen skenaarion tavoitteiden saavuttaminen tuntuu lähes naurettavalta muodollisuudelta. Erityisesti pelistä löytyvä markkinointi-osio tekee pelaamisesta varsin vaivatonta, sillä puiston mainontaan panostamalla väkimäärän ja rahavirran saa helposti nousemaan räjähdymäisesti, joka tekee pelistä liian helpon. Suurin haaste on lopulta se, että jaksaa näprätä puiston kanssa tavoitepäivämäärään saakka, jolloin skenaario on suoritettu. Vaikka pelaaminen on nautinnollista, haasteita se ei juurikaan tarjoa.

Rakentelupelien eliittiä

Puutteineenkin "RollerCoaster Tycoon" on hävyttömän viihdyttävä elämys, jonka äärelle on jaksanut palata vuosi toisensa jälkeen. Pelin värikäs ulkoasu ja timantinkova pelattavuus viihdyttävät vielä tänäkin päivänä. Peli on ehdoton pakkohankinta jokaiselle rakentelupeleistä nauttivalle. Huvipuistoista voi nauttia myös kotikoneen ääressä.