Marko Annala - Paasto

Marko Annala
Paasto
Like 2018
Sivumäärä 230

Metalliyhtye Mokomasta tunnetuksi tullut vokalisti-sanoittaja Marko Annala sai paljon positiivista huomiota viime vuonna ilmestyneellä esikoisromaanillaan "Värityskirja". Ja kun homma toimii, niin silloin tahtia ei hiljennetä. Tänä syksynä päivänvalon näkee miehen toinen romaani "Paasto", jonka ytimen muodostavat teemat puhuttelevat jokaista ihmistä.

"Paasto" kertoo tarinan Matiaksesta, jonka elämä ajautuu kriisiin. Aiemmassa elämässä hengellisen herätyksen kokenut mies on vuosien kuluessa etääntynyt uskostaan, joka herättää pohtimaan elämän perusarvoja monelta kannalta. Ongelmallisen tilanteesta tekee erityisesti se, että miehen koko elämä on voimakkaasti nitoutunut ortodoksiseen uskoon: elämänkumppani, työpaikka sekä ystävät ovat jokainen jollain tavalla kytköksissä uskonnolliseen yhteisöön. Lopulta nämä pohdinnat ja rehellisyys itselleen aiheuttavat suuren ristiriitan. Onko uskonnosta irtautuminen lopulta sen arvoista, jos samalla jokainen elämän osa-alue menee uusiin puihin?

Näiden aiheiden äärellä "Paasto" askartelee koko kestonsa ajan. Yli 200-sivuinen kirja on kuvattu Matiaksen näkökulmasta, jonka ansiosta näkökulma tuntuu teemaan sopivan henkilökohtaiselta. Matiaksen pohdintoja sekä ristiriitoja kuvataan lukijaa puhuttelevalla tavalla. Tästä syystä myös kirjan keskeiset teemat uskosta, ihmisenä kasvamisesta sekä rehellisyydestä tulevat hienosti esille.

"Paasto" etenee soljuvasti haastavasta aiheestaan huolimatta. Tässä auttaa Annalan napakka kirjoitustyyli, jonka ansiosta kirja etenee jämäkästi, mutta sekaan on eksytetty myös sopivasti kerrontaa värittäviä kielikuvia. Annalan suoraan asiaan menevästä tyylistä huokuu miehen historia Mokoman sanoittajana, sillä rocklyriikan tulee ilmaista asiat ilman turhiin lillukanvarsiin takertumista. Tästä huolimatta "Paasto" on täynnä ilahduttavia ja välillä hyvinkin yksityskohtaisia havaintoja arkisesta elämästä, vaikka nämä tuodaan esille mukavan selkeällä tavalla. Annala on kirjoittajana piristävän suorasanainen, jonka ansiosta "Paasto" on lukukokemuksena erittäin miellyttävä.

Uskonkriisistä ja uskonnollisuudesta kirjoitettu kirja on ajatuksena kovinkin luotaantyöntävä ja usein tämäntyyliset kirjat jäävät kirjakauppojen hyllyyn. Tässä mielessä Annala on onnistunut toisen romaaninsa kanssa hyvin, sillä "Paasto" kaappaa mukaansa. On lisäksi kunnioitettavaa, kuinka paljon erilaista uskonnollista kuvastoa, termistöä sekä informaatiota "Paasto" pitää sisällään. Jo kirjan violetilla värillä vuoratut kannet huokuvat hengellistä symboliikkaa, sillä kyseinen liturginen väri on monelle tuttu kirkkomenojen päävärinä paaston aikana. Muutenkin kirjan ulkoinen olemus on niin näyttävä, että teosta hypistelee mielellään käsissään jo puhtaasti tästä syystä.

Vaikka "Paasto" on kiinnostavasti kirjoitettu ja sen teemat ovat mielenkiintoisia, jää jotain uupumaan. Koska kirjan keskiössä on selkeästi yhden miehen uskonkriisi ja tähän liittyvät tapahtumat, tuntuu tarina turhan irtonaiselta katkelmalta itselleen vieraaksi jäävän ihmisen elämästä. Varsinkin, jos uskonnollisuus ei lukijalle ole erityisen miellyttävä aihe. Suurempi murhe on kuitenkin tarinan irtonaisuus, josta ei tunnu löytyvän selkeää alkua ja loppua. Tätä korostetaan erityisesti kirjan lopulla, joka jättää asioita leijumaan ilmaan. Toki Annalan ajatuksen siitä, että uskonnollisuus ja rehellisyys itselleen ovat asioita, jotka elävät jokaisen elämässä ja vaihtelevat vuosien kuluessa, on jalo, mutta silti kirjan arvoituksellinen lopetus jättää tyytymättömän olon. Kirjan päättyessä moni asia tuntuu jäävän ilman vastausta, joka nakertaa kirjan parasta tehoa. Samasta syystä moni tapahtuma jää turhan irtonaiseksi ja vaille tarkoitusta.

Puutteineenkin "Paasto" on silti teos, jonka lukee mielellään lävitse. Annalan kirjoitustyyli sekä kirjan läpi jatkuva pohdiskelu tarjoavat riittävästi tarttumapintaa, jotta kirja säilyttää viehätyksen läpi kestonsa. "Paasto" jättää lukijan odottamaan lisää luettavaa Annalalta.

Noidan käsikirja

Noidan käsikirja
Tammi 2018
Sivumäärä 192

Jo useampi vuosikymmen takaperin ilmestynyt "Noidan käsikirja" on muutakin kuin pelkkä kirja. Kotimaassamme lähes ilmiöksi noussut opus on yksi viime vuosituhannen tunnistettavimmista teoksista, joka yksinään on syynä monen tuohon aikaan lapsuuttaan eläneen painajaisuniin. Kiinnostavalla kuvastolla ja pelottavilla tarinoilla vaikutuksen tehnyt kirja oli säikyttelyviihdettä parhaimmillaan, jota oli pakko lukea vaikka yöunet siitä kärsivät. Nyt Tammi tekee todellisen kulttuuriteon julkaisemalla näköispainoksen tästä klassikkokirjasta, jotta myös uusi sukupolvi pääsee kokemaan ne samat väristykset kuin lapset aikanaan.

Jo hyytävän tuttu kansikuva vahvistaa odotukset siitä, että "Noidan käsikirja" on tuotu uudelle vuosituhannelle perinteitä kunnioittaen. Tämä on asianlaita myös kokonaisuuden suhteen, sillä opus on lähes identtinen versio alkuperäisestä. Fonttikoko on aavistuksen originaalia pienempi ja kirjaan eksyneitä pikkuvirheitä on viilattu, mutta muuten uusintapainos tyydyttää jokaisen aikamatkaa menneesseen toivoneen nälän. Pienten muutosten ansiosta jokainen sivu ei ole niin täyteenahdetun oloinen, joka tekee lukemisesta huomattavasti mukavampaa.

Lukuisten kirjoittajien voimin tuotettu "Noidan käsikirja" on edelleen mielenkiintoista ja karmivaa luettavaa, joka tuntuu nykypäivänkin mittaristolla tuoreelta. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka käsittelevät vampyyreita, kummituksia sekä yliluonnollisia ilmiöitä. Nämä osa-alueet tarjoavat kattavan luotauksen jokaisen aihepiirin ilmiöihin, joista esimerkiksi vampyyreita käsittelevässä osiossa opetetaan yksityskohtaisesti keinoja, joilla verenimijöiltä voi suojautua. Tätä tarkempaa faktatietoa väritetään pitkin kirjaa jännittävillä kauhutarinoilla, joiden viestiä vahvistetaan komealla kuvastolla. Kirja onkin kaikkinensa hyvin näyttävä, jonka ansiosta sen hyytävään maailmaan sukeltaa mielellään. Plussaa ansaitsee opuksen näppärä koko, sillä taskukirjan kokoinen teos on vaivaton napata lukukaveriksi myös matkalle.

Päivitetty "Noidan käsikirja" on hienosti tähän aikaan tuotu teos, joka tarjoaa eri lukijaryhmille monenlaisia elämyksiä. Uudelle lukijalle se on kiinnostava ja informaatiopitoinen opas yliluonnollisista ilmiöistä, jotka on tuotu esille jännittävällä, mutta viihdyttävällä tavalla. Kirjan nuoruudessaan lukeneet saavat puolestaan nauttia nostalgisuuden tuomasta huumasta sekä niistä samoista pelonväristyksistä kuin aikanaan, sillä kirjan kuvasto tuntuu aktioivan niitä samaisia muistijälkiä, jotka lapsuudessa saivat opuksessa esiintyvät kauhutarinat herämään eloon oman huoneen pimeimmässä nurkassa. Olipa lukija uusi tai vanha, tekee "Noidan käsikirja" edelleen vaikutuksen - niin hyvässä kuin pahassa.

Toivottavasti Tammi jatkaa ansiokasta uusintajulkaisujen linjaa myös tulevaisuudessa, sillä uudet painokset "Salapoliisin käsikirja"- sekä "Vakoilijan käsikirja" -teoksista olisivat enemmän kuin tervetullut tapaus kirjajulkaisujen rintamalla.

Stam1na - Enkelinmurskain

Stam1na
Enkelinmurskain
2018
Kuva: Stam1nan facebook-sivu

Stam1na ei tehnyt suurta vaikutusta aiemmin tänä vuonna julkaisemallaan Elämänlanka-kappaleella. Vaikka biisi oli rohkean erilainen sinkkusiivu, ei se albumikokonaisuudesta lohkaistuna irtokappaleena jaksanut innostaa. Biisin pariin kun ei ole tullut palattua kertaakaan sen julkaisun jälkeen. Fiilikset olivatkin pelonsekaiset Stam1nan puskiessa eetteeriin toisen ennakkomaistiaisen tulevalta "Taival"-albumiltaan. Vaan tällä kertaa pelot ovat turhia, sillä Enkelinmurskain on yksi Stam1nan parhaimmista kappaleista pitkiin aikoihin.

Siinä missä Elämänlanka oli rauhallinen ja hankalasti lähestyttävä tapaus, iskee Enkelinmurskain suoraviivaisuudessaan kuulijaan kuin miljoona volttia. Kappale on kokonaisuutena erittäin toimiva. Ryhdikkäästi tamppaavat kitarat, iskevät melodiat ja mielenkiintoiset sanoitukset muodostavat vahvan rungon kappaleelle, mutta lopulta biisin kertosäe vie suurimman huomion. Kitaristi-vokalisti Antti "Hyrde" Hyyrysen hypnoottisesti aaltoilevalla laulumelodialla kuorrutettu kertosäe kun uppoaa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla niin syvälle tajuntaan, että tämän tahdissa voi laulaa mukana jo toisella pyöräytyksellä. Bonuksena kertsi lähettää niin voimakkaat kylmät väreet läpi vartalon, ettei moisia ole tullut koettua aivan hetkeen.

Jos Elämänlanka ei suurempaa hurmiota nostattanut, niin Enkelinmurskain romutti kaikki epäluulot perinpohjin. Vaikka nyt etukynteen on tarjottu kaksi laadultaan poikkeavaa vetoa, kipusi "Taival"-albumi tämän esityksen myötä syksyn odotetuimpien levyjen joukkoon. Saapahan nähdä, mitä kaikkea Stam1nalla on tarjota uuden albumin myötä. Enkelinmurskain tulee hyvin todennäköisesti pyörimään jatkuvalla toistolla vielä usean päivän ajan.

Kappaleesta julkaistun musiikkivideon löydät Stam1nan viralliselta Youtube-kanavalta.

District 9

District 9
2009
Kuva: Sony Pictures -sivusto

Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut "District 9" on varsinainen outolintu elokuvataivaalla. Moneen venyvä leffa kun tarjoaa tunteisiin menevää draamaa, syvällisiä teemoja sekä komeasti etenevää toimintaa, jotka sekoitetaan saumattomalla tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Eikä lopputulos ole epämääräinen sekasotku, vaan hyvällä maulla koostettu teos, joka toimii erittäin hyvin.

Elokuvan taustatarina on kutkuttava. Maahan pari vuosikymmentä takaperin saapunut UFO-yhdyskunta ei tullutkaan scifi-elokuvien hengessä tuhoamaan ihmiskuntaa, vaan riutunut muukalaisjoukko päätyi maapallon asukkaiden armoille saavuttuaan Johannesburgin yläpuolelle. Alkuhämmästyksen jälkeen ulkoavaruuden olennot sijoitettiin valtavalle pakolaisleirille, josta on muodostunut vuosien saatossa eristetty slummialue, joka tunnetaan nimellä District 9.

Itse elokuva kertoo tilanteesta, jossa ihmisten ja avaruusolentojen välit ovat jännittyneet pisteeseen, jossa muukalaiset halutaan siirtää pois suurkaupungin ytimestä. MNU-viraston virkamies Wilkus Van De Merwe saa tehtäväkseen johtaa siirtourakkaa, joka ei kuitenkaan suju ongelmitta. Mies altistuu projektin aikana salaperäiselle aineelle, joka alkaa muuttamaan häntä avaruusolennoksi. Eikä yksinkertaiseksi uumoiltu joukkosiirtokaan suju murheitta, sillä mellakat sekä kapinamieliala nostavat jännitteitä entisestään.

"District 9" kertoo tarinansa mielenkiintoisella tavalla. Elokuva on tyyliltään näennäisdokumentti, jonka aikana seurataan virkamiesten ja sotilaiden työsarkaa slummialueella, jossa muukalaisia häädetään kodeistaan. Tehokeinona käytetään kuvitteellisia uutislähetyksiä sekä erinäisten ihmisten haastatteluja, jotka voimistavat fiilistä dokumenttielokuvasta. Välillä elokuva etenee perinteisemmän kuvauksen keinoin, vaikka käsivaralla kuvatut kohtaukset pitävät koko ajan fiiliksen kotikutoisesta ja maanläheisestä lähestymistavasta. Kuvaustyyli tuo mieleen muut fiktiodokumentit tyyliin "Blair Witch Project". Kyseisen tehokeino luo elokuvaan mukavaa särmää vahvistaen tarinan immersiota.

Tarinan pohjalla olevat teemat on harvinaisen puhuttelevia. Erityisesti erilaisten kulttuurien yhteentörmäyksestä sekä heikomman sortamisesta saadaan luotua ajatuksia synnyttävää sisältöä ilman, että sävy tuntuu saarnaavalta. Jos vastaavanlainen elokuva luotaisiin eri ihmisryhmien välisellä tarinalla, saattaisi kokonaisuus tuntui täysin erilaiselta. Sekoittamalla mukaan avaruusolennot, homma vedetään sen verran ylitse, että sen vahvuudet ja sanoma ovat hieman helpommin sulavassa muodossa. Elokuva onnistuu tarjoamaan kantaaottavan sisältönsä tallomatta hyvän tarinan ja viihdyttävyyden varpaille.

Vakava sanoma jalostetaan loistavaksi draamaksi, mutta "District 9" ei tyydy pelkästään tähän. Loppupuolella leffa nimittäin vaihtaa turbovaihteen silmään, jolloin elokuva äityy näyttäväksi toimintarainaksi, jossa riittää vauhtia, räjähtäviä ruumiita ja vaarallisia tilanteita. Ohjaaja Neill Blomkamp on varsinainen taituri, sillä miehen hyppysissä pysyy vaivattomasti vakuuttava draama sekä adrenaliinin täyteinen toimintarymistely. Elokuvassa viljellyt action-kohtaukset ovat hienosti toteutettu ja ne hyödyntävät nokkelasti muukalaisteknologian sekä tarinan luomia mahdollisuuksia.

"District 9" on vakuuttava kokemus, joka sotkee onnistuneella tavalla yhteen pakettiin monipuolisen kattauksen eri elokuvaryhmien vahvuuksia. Lopulta hieman jää harmittamaan loppupuolen kiihdyttely, sillä elokuva ei draaman kaarta saa muodostettua täydelliseksi, sillä esimerkiksi Wilkuksen traaginen muodonmuutos ei herätä niin suuria tunnekuohuja, kuin elokuvan alku antaa odottaa. Mutta kun lopputulos on näin toimiva, ei suurempiin narinoihin ole aihetta, vaan elokuvan ainutlaatuisen pyöritykseen antautuu mielellään. Nautitpa elokuvasta koskettavana tarinana tai räjähtävänä toimintana, ei "District 9" jätä kylmäksi.

Puluboin ja Ponin leffa

Puluboin ja Ponin leffa
2018
Kuva: Elokuvan virallinen sivusto

"Puluboin ja Ponin leffa" on tarina kasvamisesta, mielikuvituksen voimasta sekä erilaisten maailmojen yhteentörmäyksestä. Elokuva kertoo ensimmäiselle luokalle menevästä Mai-tyttösestä, joka ei kuitenkaan halua mennä kouluun, vaan tekoturpaan sonnustautunut neito haluaa olla poni. Lisäksi soppaa saapuu sekoittamaan mielikuvituskaveri puluboi, joka tuntuu kanavoivan Main ristiriitaiset ajatukset helpommin sulateltavaan muotoon huumorin keinoin. Puluboin ja Ponin kesäloma kasvaa nopeasti taianomaiseksi seikkailuksi, jossa jokainen oppii itsestään uutta.

Kiinnostavat lähtökohdat eivät kuitenkaan riitä, sillä filminä "Puluboin ja Ponin leffa" ei suuremmin sytytä. Elokuvan ohjannut Mari Rantasila on ansainnut kannuksensa lastenleffojen saralla kolmella ensimmäisellä Risto Räppääjä -elokuvalla, mutta jo tuolloin lipsumista oli havaittavissa. Viimeisimpien RR-leffojen kohdalla kiinnostavat tarinat sekä kaikinpuolin laadukkaat kokonaisuudet korvattiin yliampuvalla outoilulla, jota korostettiin tyhjänpäiväisellä komiikalla, omituisilla erikoisefekteillä sekä täysin överiksi vedetyllä näyttelemisellä. Aiemmin mausteeksi tarkoitetut tehokeinot alkoivat muuttua pääasiaksi.

"Puluboin ja Ponin leffa" jatkaa samaa linjaa, sillä elokuva keskittyy liiaksi kuvaamaan päähahmojen omituista häröilyä. Toki sekaan on eksytetty selkeitä teemoja - kuten se, että jokainen on arvokas sellaisena kuin on -, mutta erityisen syvälliseksi ei heittäydytä. Elokuvan tarjoamat opetukset kun ovat tuttua peruskauraa jokaisesta lastenleffasta. Sisällöllistä onttoutta paikataan puluboin sekä ponin keskenäisellä sekoilulla, jota onkin tarjolla koko elokuvan keston ajan. Vaikka elokuva on paikoin hyvinkin näyttävä ja hauska, alkaa ylitse vedetty hörhöily lopulta ärsyttämään, sillä tarinalta ja elokuvalta puuttuu tukeva pohja.

Lastenelokuvat ovat parhaimmillaan, kun ne tarjoavat eri näkökulmia kaikenikäisille katsojille. "Puluboin ja Ponin leffa" tyytyy tarjoamaan ohueksi jäävän tarinansa sekä päälleliimatut teemansa överiksi vedetyllä sekoilulla kuorrutettuna, josta ei jää käteen lopulta paljoakaan. Perheen pienimmät ehkä viihtyvät hassuttelun parissa, mutta vähänkään ajatteleva katsoja alkaa nopeasti vilkuilemaan kelloaan. "Puluboin ja Ponin leffa" onnistuu värikkyydestään huolimatta olemaan yllättävän mitäänsanomaton elokuva.